torstai 29. heinäkuuta 2010

I've been robbed!

En ole juuri kesällä ollut kotonani musiikkia kuuntelemassa ja erittäin, erittäin kova isku olikin tuossa pari iltaa sitten tajuntaan jyrähtänyt fakta, että kaikki, kaikki, mitä mun muhkeasta iTunesista on jäljellä, on tässä:


Siis mitä helvettiä??! Miiitäääääää!!!! Miten tämä on mahdollista, mitä on tapahtunut? Ja missä on mun Time Machine tai mikä tahansa muu tuplasuojaus? No vissiin siellä samassa tähtikaaren takana taivaissa, missä tuo iTunes Librarykin nykyään matkaa.

Voi saatana, mä sanon, ja mä sentään harvoin kiroilen näin kirjallisesti.

Onko mun pakko viimeinkin uskoa, että myös mun mäkki voi hajota tai että kovalevyonnettomuus tai mikä tahansa muu tietoteknologinen takaisku voi sattua myös mulle. Onko tässä nyt pakko taipua sen tosiasian edessä, että mun sievä iMacini on kuitenkin jo melko iäkäs? Että ei nekään iänkaiken kestä.

Kunpa joku tulisi, tietäisi ja kertoisi, mitä tälle tapahtui. Huokaus. Ajatuskin kaiken korvaamisesta ja tilallehankkimisesta saa kympin kuukausikuittauksen Spotify Premiumista tuntumaan suorastaan pankkitalletukselta. Myös ja etenkin noin niinkun ajallisesti.

Että sieppaa.

I'll be a bag lady. A Fendi bag lady, but a bag lady

Määrältään vähäisistä reissutuliaisista tärkein on tässä


Laukku olikin ainoa asia, jonka olin asettanut tavoitteeksi sen kummemmitta etsinnöittä löytyväksi. Löytyihän sieltä, Italiasta kasseja, ois löytynyt oikein monta, mutta pitäydyin tässä. Olkalaukku on mokkainen ja takakappaleestaan sileä, nuo lärpäkkeet esiintyvät vain toisella puolella. Aivan hyvä, liikaa ois, jos ois. Olkahihna on tukevaa, erittäin hyvää nahkaa. Ei lipsu eikä tikit repsota. Kassi ei ihan hirveitä määriä vedä kamaa, mutta perussetti menee ja näyttää hyvältä tyhjempänäkin. Merkiltään se on joku nevöhööd-italialainen, minkä omassa liikkeessä Via Sistinalla vaikutti roikuskelevan toinen toistaan mielenkiintoisempia laukkuja. Paikkaa vakavan aukon kassivarastossani, vaikka jo nyt voin sanoa, että vetoketju ei kovin kauaa tuu kestään. Ärsyttävää, tuli sama ilmiö vastaan muutamankin kerran, että materiaali ja muu työn jälki on moitteetonta, mutta sitten tuollaiset pikkujutut, kuten vetimet tai just vetoketjut on sinnepäin. Vaan minkä tekee, reklamoidakaan ei nyt oikein voi. Sinänsä harmi, sillä Firenzestä olisi löytynyt vielä mieluisampi, pehmeänahkainen monikäyttölaukku. Ha, muuten, kitinvärisenä, josta tuli sitten sillä siunaamalla uusi lempiväri. Eleganttia, klassista, harkittua. Enemmän kuin musta.

No, tuota. Ensi kerralla.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Welcome to the party, I'm Margot

Reissulta tarttui mukaan muutakin kuin muutama lisäkilo, joiden kertymiseen ei kyllä rehellisyyden nimissä aivan vaikuttanut pelkkä sielunravinto. Kas, sehän on hame, jos tästä erittäin tarkoituksella* suttanasta kuvasta joku tarkkasilmä ei saa selvää. Matsku on syvänmustaa, jämerää, mutta pehmoista puuvillaa eikä se kiillä noin. Toisella puolella etukappaleessa on muutama vekki, toisella vinoon leikattu tasku. Kaksi mustaa nahkavyötä kuuluu hamoseen ja takakappale on sileä. Kyllä, täydellinen työvaruste tulevan syksyn varalle. Istuu kuin... No, hame.


Ja sehän on, naturellement, kotoisin täältä:



Noin 40 minuutin ajomatkan päässä Firenzen eteläpuolella, valtatie A1:n suht varrella on kunta nimeltä Reggello ja siellä Leccion perinnemaisema. Terve, Italian Seinäjoki. Lecciossa on ihan mahtava paikka, The Mall, eli äärimmäinen rättipuuhamaa, arkimeiningeissä (minulle) saavuttamattomien merkkien, kuten Diorin, Alexander McQueenin, Bottega Venetan, Guccin ja juurikin tuon Balenciagan myymälät täynnä mallikappaleita ja edellisten sesonkien juttuja. Siellä oli kiva käyskennellä hienoissa putiikeissa ja hiplailla kamoja. Niissä outleteissään italialaisilla on ikityylikkyytensä salaisuus, hitto sentään.

Pradan Lo Spaccio jäi tällä reissulla käymättä, mutta toinen retki kangastelee jo mielessä: taidan antaa itselleni ensi keväänä 30-vuotislahjaksi yhden kappaleen pääsylippuja johonkin Fiorentinan kotiotteluun, sillä mua polttelee käydä toteamassa, osataanko siellä pitti uomojen luvatussa pelata järjellistä jalkapalloa.

* minulle valkeni yllättäin, kuinka paljon elämä helpottuu, jos vaan viileästi kuittaa kaikki pikkumokat esimerkiksi ulkonäössään tai olemuksessaan harkituiksi ja olemassaoloonsa ilman selityksiä oikeutetuiksi.  Oon aina toki uskonut, että tällainen rako aidassa mun(kin) ja muun maailman väliltä löytyy, mutta jotenkin eilenillalla vaan luiskahdin siitä läpi. Tietoisuuden hetki koitti, kun väänsin nutturaa ojennukseen jo toista tuntia iltamenoja varten. Se jäi aika rajusti vinoon, ja se, se ei tässä karvalakissa kuulkaat ole mikään pikkumoka. Annoin olla, ja samaa politiikkaa aion toteuttaa myös tällä tontilla; ainakin, kunnes opin käyttämään uutta kameraani. Piste.

torstai 22. heinäkuuta 2010

I'm leaving for Paris tonight

Oon ollut viimeiset päivät jotenkin ihanasti pihalla. Lomapäissään vielä kun voi ja kesää riittää. Lähdin keskipäivän kuumuutta vastapalloon Uunisaareen ja hetken mielijohteesta poikkesin alakerran divariin. Siellä mua odotti nämä:


Mä tykkään Mondon oppaista, niitä pieniä tarinoita on kiva lukea vaikka menolennolla. Tosin en kyllä malta odottaa koskaan sinne asti, mutta siitä sentään pidän kiinni, etten osta opasta, jos en jo tiedä olevani menossa. Kas, säännöt on sääntöjä vasta, kun ne rikotaan ja koska Pariisi on ennestään minulle jo hiukan tuttu, Kööpenhaminan tapauksen annettakoon mennä.

Pariisin-oppaan selailu nosti taas tunteet pintaan. Vaikka kuinka yrittäisi muuta maailmaa kokea ja elää, mikään ei mene siitä yli. Rakastan Pariisia sokeasti, kritiikittömästi ja erittäin mittavalla määrällä puhtaasti lapsekasta tunnetta. Sinne on päästävä taas pian. No, kunhan nyt malttaisi antaa edellisen reissun laineiden laskeutua ja kokemusähkyn lientyä ennen uuden hämmentämistä samaan puurokattilaan. Menee muuten gloria koko touhusta. Matkustaminen on kivaa juuri siksi, kun se on aina niin kiduttavan odottamisen tulosta ja palkinto.

Tammikuussa 2006 kaupungissa oli erittäin kylmää ja kuivaa, kova tuuli ja korkea auringonpaiste. Lähes täydellinen talvisää, siis. Silloin on parasta juoda paksua punaviiniä lämmitetyllä terassilla viltinmutkassa.


Yhdeksän kuukautta myöhemmin kaupungissa oli pehmeä loppukesä. Aurinko paistoi, illat olivat raikkaita ja viileitä. Silloin on parasta juoda keveitä valko- ja kuohuviinejä kulloiseenkin mielentilaan sopivassa kahvilassa, baarissa tai ravintolassa.






Oi, Pariisi.

Sitä ennen ehkä viikonloppureissulle Kööpenhaminaan?

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Dolce, dolce, dolce

Italiassa oli aivan helvetin kuuma, Rooma kaoottinen, tulinen kattila ja too much, kuten ensimmäisenä Firenzen-iltana tavattu niin sanottu pitti uomo -mies tiesi kertoa. Koko kaupunki tuntui pakahtuvan omaan pöyhkeyteensä.

Vastapainoksi hengästyttävälle Rooman-kokemukselle Toscana oli aivan toista todellisuutta. Firenze, Pisa, Livorno ja pikku mutka Lecciossa valoivat ihan uutta uskoa koko elämää kohtaan.

torstai 1. heinäkuuta 2010

So Pastis for lunch?

Pohjoisessa on satanut ja satanut. Ukkostanut välissä ja taas satanut. Se ei haittaa, koska juuri tänään sovin itseni kanssa, että lomalla on ihan ookoo tehdä just mitä sattuu lystäämään. Vaikka nukkua päiväunien jälkeen ennen yöunia väliunet. Tai juoda lounaalla Puistolan delissä reilu lasillinen rapsakkaa ja hyvää espanjalaista roseeviiniä.


Tai matkustella edeskahtaalle kotikaupunkien väliä. Onnea on useampi kulma tässä maailmassa, joita kodikseen saa kutsua.