I bought it as a reaction to my breakup

Olen vissiin seonnut. Ehkä olen kajahtanut siitä tiedosta, että keittiö on kohta kasassa tai sitten vaan kerrassaan siitä, että putkista tulee vettä.

Mutta niin, se juttu. Olen pian menossa ystävieni kanssa päämäärättömälle huviretkelle Tukholmaan ja surffatessani netissä etsimässä tipsejä, missä kaikkialla tällä kertaa kannattaisi poiketa, törmäsin sattumalta ikuisuushulluusmieliteon toteuttamismahdollisuuteen.

Peuranpää! Trofee! Todellakin, kyllä tämä melko saumattomasti istuu siihen koristeettomaan, moderniin ja skandinaaviseen kaupunkikotityyliin, joka mulla on ollut vankasti mielessä sisustusta kaavaillessani. Skandi, pohjoinen, talvi, turkki, joo, hirvenmetsästys, kyllä, kyllä, sopii. Se on sitä paitsi valkoinen. Ei mitään sijaa mutille.

Totta puhuakseni olen jo skandimeiningistä harhaan lipsahtanut valittuani keittiön välitilaan sekä yläkaappien ja katon väliin italialaisen Rivedilin Stile Barocco Travertino -kalkkilaastin. Taidankin perustella hirvityksen hankinnan sillä.

What's the proooobleeeem ja perusitalialainen käsienlevittely.

All right! Let's get another bottle to celebrate

Ohi on 81.

Mi casa es mi casa.

Tuli tässä tulostavoitteen kannalta kustannustehokkaasti suoritettua kaksi remonttia yhdellä kertaa, ensimmäinen ja viimeinen.

Huomenna pääsen kotiin, saan oman vaatekaapin käyttööni, minun ei tarvitse enää kaivaa koko maailman syntitaakan painoisesta repusta ylleni eilisenryttyistä paitaa eikä arkipäivääni kiinteästi liity karmean kamamäärän rehaaminen kylillä. Kuka on sanonut, ettei pyörällä pysty muuttamaan? Todellakin pystyy, en vain enää koskaan halua joutua niin tekemään.

Mitä tästä opimme, on taivaankirkkaasti oman kodin arvostuksen nousu aivan toiselle tasolle. A clean house is a sign of a wasted life, sanotaan niissä amerikkalaista viiskytluvun kotirouvakuvastoa ironisoivissa postikorteissa ja magneeteissa, mutta minä olen aivan vallan päinvastaista mieltä tästä kysymyksestä. Jos ei aikuiselle ihmiselle ole vuosiensa varrelta sen vertaa tarttunut elämänhallintaosaamista hihaan, että taitaisi oman kotivalonsa pidon puhtaana ja järjestyksessä, on jokin olennainen memo kyllä livennyt raskaasti ohi ymmärryksen. Ja se on tuhlaamista se.

Mutta ennen kaikkea tärkein opinkertaus taitaa kuitenkin olla mittaamattoman tärkeiden ystävien arvostus vielä tuon edellisen yläpuolelle. Kiitos, kaverit.

Yeah, well, out with the old and in with the overpriced

Olen ollut kotoani putkiremonttipakojalassa tähän päivään mennessä kaksi ja puoli kuukautta. Karkureissun aikana olen ehtinyt majailla kuudessa maassa, kahdeksassa kaupungissa, 11:ssä kaupunginosassa ja 12:ssa osoitteessa.

Alkaa hitusen uuvuttaa.

Paluu omaan residenssiin näkyy jo tuikkuna tunnelin päässä, mikä kyllä tosin tarkoittaa sitä, että paluumuutan keittiöttömään kotiin; köökiremontti odottaa vasta seuraavan kulman takana. Iloista tässä on se, että Habitare 2011 ei olisi voinut sattua parempaan saumaan. Pääsen tänään arkkitehtisnaisen kanssa valikoimaan pintamateriaaleja kotoseen, mikäs sen siistimpää?

Habitareen liittyy vain poskia häpeänpunalla värittäviä ajatuksia, kun muistelen niitä kahta vuosituhannen alkupuolen syksyä, jolloin kirjoitin messuista isot jutut kahteen pohjoiseen sanomalehteen. Käytin suvereenisti muiden muassa ilmaisuja "punainen on uusi musta" ja "...pistää silmään, että mikään ei pistä silmään". Huokaus.

Habitare 2011 14.-18.9.2011 Messukeskuksessa.

Paris is a mess. I never should have come here

Tiedostan, että aihe on "jo vanha" ja puhuttu, mutta en voi olla mainitsemattakaan, kun se osui mun kohdalla niin makiasti maaliinsa.

Hitto soikoon, Woody Allen! Midnight in Paris vastasi monitasoisesti pakokauhuisen arkieläjän tuntemuksiin eikä vähiten siksi, että elokuva visualisoi oikein kirkkaasti sen varsin eskapistisen, kliseisen ja tooodella romantillisen kaupunkiutopian, mikä minulla haavekuvastoissani myllertää; sehän on pariisilaisempi kuin Pariisi itse.

Ja löytyi se sieltä myös, se tarinan opetus, että olisit onnellinen, siinä missä olet. Epätoden ja haavekuvien tavoittelu se vain loitontaa.

Mutta kyllähän mä olinkin! Lauantai-iltana yksinään teatterin penkissä.

 

Eokuvan jälkeen haahuilin Strindbergille olemaan iloinen siitä, ettei vastaavaa voisi tapahtua, ainakaan nyt Helsingissä. Ei hirveesti napostelis mihinkään Kenkkusen Joosepin torppaan päätyä, sen verran vaivatonta elämää sitä saa kuitenkin arjessaan yleensä ja keskimäärin viettää. Sans remonttihuolet.

Opettavainen lauantai, siis.

I've been before, and it's really inspiring

Myönnän, että aina, kun tulee puhetta siitä, kuinka jossain toisaalla on asiat sillä, tällä ja varsinkin tolla tavalla niin kauheen paljon paremmin kuin meillä täällä kotirannassa, minulla riittää mielipiteitä. Kuten perusrivimaailmanparantaja, en minäkään useimmiten kuitenkaan jaksa pohtia, mille sitä oikein alkaisi, että kenkä lakkaisi puristamasta. Siksi mä olenkin menossa kuuntelemaan, kun minua viisaammilla on asiaa.

Huomenna tiistaina kello 16 Kalhama&Piippo järjestää yhdessä Marimekon kanssa iltapäivädebatin taiteen ja designin läpimurroista.

Siellä taide- ja designalan vaikuttajat keskustelevat innovaatioita synnyttävästä luovuuden ja yhdessä tekemisen ilmatilasta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Uskallan mennä sinne siksi, koska nämä mainitut vaikuttajat ovat sinänsä lupaavia, että voin hyvällä syyllä odottaa kuulevani muuta kuin vaivautunutta no siis, uskon, tai no emmä nyt silleen usko-usko, mut siis silleen vähän uskon, nii -henkistä kiemurtelua oikean sanottavan puutteessa: Pilvi Kalhama, Minna Kemell-Kutvonen ja Rauha Mäkilä, muiden muassa.

Miksei yhdessä? Luottamus. Yllytys. Idealismi. Gallery Kalhama&Piippo Contemporary tiistaina 13.9.2011 kello 16.

Kuva Marimekko

It’s totally illogical and he wants me to be all supportive

Kuluva vuosi on ollut läheiselleni työn puolesta varsin nihkeä ja yt-neuvottelujen pilkkoma. Ilo haastattelukutsusta toisaalle ei tuskaa lientänyt, kun kävi ilmi, että luvassa on monituntiset psyykepalikkatestit, joiden teettämisinto työnantajapuolella kyllä hämmentää. Ymmärrän psykologiset soveltuvuustestit luonnollisesti tiettyjen ammattikuntien välttämättömyyksiksi, mutta että niitä teetetään luovan alan ihmisille - No, mittaavathan ne kai työskentelytapatottumuksia ja jotain osaa älykkyydestä, en minä tiedä. Lähinnä testit, jos ne ajan myötä alkavat laajeta erityistilanteiden käytännöistä kaupankassojen palkkaamisprinsiipeiksi, tuntuvat tulonsiirroilta yrityksiltä kalliille konsulttifirmoille.

Sattuipa sitten Hesarikin ilmoittelemaan sunnuntaiosiossaan samasta aiheesta; soveltuvuustestijutun kuvituksena oli otteita kuviohahmotustehtävistä. Jätän tässä nyt julkisesti ilmoittamatta oikein ratkaisemieni tehtävien määrän, mistä voitte älykkäinä ihmisinä, lukijani, päätellä lopputuloksen.

Minulla olisikin selkeästi parempi ja täsmällisempi idea, mitä voisi mielellään soveltaa varsinkin näille luovan luokan urbaanihipstereille*! Kuinka monta nauhansitomisvariaatiota saat vetäistyä tensuihisi yhdellä silmäyksellä alle tuntiin! Lisäelämiä putoaa omista, innovatiivisista ja luovan johtajan armottoman seulan läpäisevistä versioista.

Kiitos tästä lintsausmetodista kaavakuvaohjeistosta kuuluu meidän alati tarkkaavaiselle ja alaisistoaan tyylittömyydeltä suojelevalle CD:lle, jolle kunnia myös tensukuvasta menee.

Ja Ullalle kiitos kuvankäsittelyavusta!

*anteeksi, ystäväiseni, en ole sarkastinen enkä viittaa sinuun.

I have to redecorate

Törmäsin jossain, muistaakseni ainakin Stellan tontilla, Johto-Palloon. Täytyy myöntää, että ensimmäinen ajatukseni ei ideaa syleillyt, mitä järkeä on korvata jokin este qin virrassa toisella samanmoisella? Sitten kuitenkin, koskaan en sanojani syö, tykästyin idikseen, pallo on aika hauska. Voisin hyvinkin ottaa sen kotiini, sillä tulipahan puhtaasti mukavuussyistä asennutettua eräskin antennirasia hiukan liian kauas sitä tarvitsevasta laitteesta. En kerta kaikkiaan kyennyt siihen, että yhden pistokeboksin takia olisi revitty kämppää enää yhtään enempää auki.

Eik tää nyt ole aika kiva? Rohkea ottaisi sen jossain monista värivaihtoehdoista, mä lähtisin valkoiseen. Tai mustaan? Tai.

Siinä on tosin yksi häiritsevähkö tekijä, suu muistuttaa minua Stephen Kingin The Langoliers -mini-tv-sarjasta, jonka erehdyin katsomaan joskus ammoin. Kato vaikka! Yhdennäköisyys on mielestäni hämmentävä.

Horror.

Minkä nimisiä muuten ovat nuo lamput, jotka ovat kuvassa kiinnitettyinä seinään? Kertokaa, viisaat ystäväni, tahdon tuollaiset myös omaan kotsaan!

Johto-Pallon kuva johtojemma.fi

Just don't take it to the gypsies next door!

Suuresti tykkäämäni ja arvostamani Arkitehti vinkkasi minulle mainion nettisivun.

Virkattu hameverkko on mielestäni kerrassaan jännittävä konsepti. Hameverkko itsessään yhdistää käytännöllisyyden ja hienouden niin mehukkaasti, että se ihan perusmuovilirpakkeena jo ripsauttaa annoksen tyylipisteitä kantajansa ylle, mutta että kun sen vielä on joku keksinyt virkata, huokaus. Ja mahtavasta lisämyynnin arvon tajusta kertoo se, että verkkoihin kaupataan mätsääviä avaimenperiä, kuinka ilahduttavaa. Haluan ottaa seuraavan lennon, muuttaa Hollantiin ja keskittyä liitelemään Pelagollani pitkin auringonkukkapeltojen reunuksia! Ikuisessa kesälauantain aamussa.

Simelillä värivalikoimaa piisaa, mielestäni kaunein on ylläoleva Ananda. Värikäs, iloinen ja niin kovin kesäinen. Hitsit, ihan se ei ehkä mun tyyliä sinänsä ole, taikka mistä minä sen enää tiedän, mikä mun tyyliä on. Olen nähtävästi onnistunut sumuttamaan itseni lisäksi jopa Annikaa, joka on laillani luullut minun olevan sielultani kuitenkin taipuvainen pelkistämiseen ja viihtyväni valkoisessa (ja mustassa), suoraviivaisessa selkeydessä. Kävimme männä viikolla Tapettitalossa silmäilemässä tulevaan keittiööni sopivaa seinämatskua ja riittävän kauan polvieni notkahtelua kukka-aiheisten ornamenttiyrjöjen ääressä katseltuaan Vihreän talon valtiatar totesi vetäneensä täysin väärät analyysit minun estetiikkakäsityksistäni. Pseudomodernisti tykkää kukista, hyyiiiii!! Ja virkatuista hameverkoista!

Uskomatonta.

Ja se tapetti, mikä valittiin. No, stay tuned.

Kuva simeli.nl

This is a classic case

Sitä kun olemassaolostaan ylpeänä leuka edellä huitoo pyörällä ympäri kyliä eikä huomaa, mitä jaloissa tapahtuu, käy helposti niin, että ketari puraisee pellavaa.

No niin sitten!

Pellavakauhtana Marimekon kesämallistosta, puremajäljet Pelago.