What an amazing observation!

Lyhentämättömänä meikkipurkin kyljestä:

"Täydellisen ihon valo ei heijastu vain ihon pinnalta, vaan se heijastuu myös syvemmältä ihosta. Lancôme selvitti tämän jokaiselle iholle tunnusomaisen värin antavan valon alkuperän ja teki siitä tiedettä. Innovaatio: Aura Inside."

Joo-o. No terve. Meikä se ei saa sitten mitään kiksejä "selektiivisyyden tunnusta" tai siitä, että joku rasvasortti on hajustettu erilailla kuin toinen tai että saa sutia kasvojaan "Lancômen spaattelilla Lancômen purkista". Jos joku tuote on schaibaa, se on schaibaa ja piste. Lancômen Effet Miracle jadajadajaa on ihan hirveää tavaraa, älkää ostako sitä. Vaaleanpunainen tuhnu jäi iholle kiilteleviksi miniluistinradoiksi tai rullautui pienille makkaroille sillä samalla saunaefektillä kuin vanha harmaa ihonuljake.

Hyi. Se, että jokin tuote on esimerkiksi ylellinen, on ihan eri asia kuin viilata silmään myymällä markettikamaa sillä selektiivisyyden tunnulla.

Ratkaisuni on Chanel.

Jaa, mahdollisesti samaa silikonia eri purkissa, vaikka väriaineet ja jotkin sidostesoossit lienevät erilaisia, sillä tavara on valkoista, sileää, hyvin levittyvää eikä lainkaan niin epäilyttävää kuin talvimasennuksen lehtijutun uhrina  lohtuostamani Lancômen mussupinkki vaahto.

Älyttömän vaikea tätäkin on kyllä annostella, kun purkin suu on halkaisijaltaan puolitoista senttiä. Samat onnistumisen prosentit saa tunnolleen, jos kokeilee kaataa keittoon suolaa sirotinosattomasta purkista. Että tulikohan tätä nyt tarpeeksi. Pitää käyttää sitä spaattelia. Mutta se ei ole Chanelin eikä edes mikään halpis vaan rehellisesti ilmainen, ystävällisen Stokkan myyjättären kätköistä.

At least let me buy you a cup of coffee, or some burn salve?

Olen niin liekeissä aivan pian koittavasta reissusta Pietariin, että sain palovamman? 

Siten ehkä tämän kuvan, jossa on huolettomasti mukaunohtunut Pietarin kartta dramaattisesti laastaroidun käsivarren alla, haluaisin tulkittavan. Todellisuus kun on aina niin äärettömän tylsä. Tutkin pari iltaa sitten niin intensiivisesti karttaa, että hutiluuttani sain teepannulla palorakkulan aikaan ja katkaisin tänään hyvän paranemisprosessin raapaisemalla kahden euron kolikon kokoisesta stiplusta nahat irti repunhihnalla ja toppatakin hihalla.

Huokaus. Niin epäkiinnostavaa kuin arkielämä vain voi olla. Reissu, tule pian! Joutsenlampi ja tyllihamosen alta 180 astetta nouseva jalka etäännyttää niin ihanasti omasta elämästä, etten parempaa pääsekoituskeinoa tiedä. No, vähän saatan samppanjaakin siinä sivussa siemaista. Ehkä.

That's all she registered for?

Viime joulukuussa kirjattiin yksi kappale suomalaisen muodin historiaa päätökseen, kun Pertti Palmrothin vuonna 1928 käynnistynyt kenkäbisnes asetettiin konkurssiin. En edes yritä tässä kohtaa muotoilla mitään tekopyhiä korulauseita asian luonteesta, sillä on tunnustettava, että oma panokseni kotimaisen kenkäteollisuuden kansainvälisen tähden tukemiseeen ostamalla jäi yhteen pariin. Sekin konkurssipesän lukuun, 70%:n alennushintaan.

Mutta onpahan laadukas pari. Kunhan tästä kevät joskus juhannuksen tienoilla Emu-megatohvelini kaapin perukoille syrjäyttää, minä pääsen kipsuttamaan näin hienoissa tulkinnoissa tanssikengistä.

Kokonaanhan pertit ei kentältä poistu, sillä Reino-tossujen valmistaja osti sitten koko roskan. Tjaa-a, reinot ja palmroth, elämme äärimmäisen mielenkiintoisia aikoja. Saattaa hyvinkin olla, että hankin tänään merkiltä kaksi kenkäparia samaan hintaan, ensimmäisen ja viimeisen.

Freda 28.

All right. I'm gonna take them

Se käy yhtä kuin kello, se makeannälkä, joka toimistopullahiiren iltapäivisin saavuttaa. Muutama tunti lounaan jälkeen, kun ulkonakäynnin ja sosiaalisen häppeningin nostattama ilo on jo hiipunut, mutta vapaus ei siinnä vielä pilkkeenäkään tunnelin päässä. Silloin se tapaa napata kopin, kahvin- ja makeantuska. Ennen sorruin varmuudella aina, mutta nyt olen yrittänyt muuttaa tapoja, sillä elimistö ei tykkää liiasta kahvinjuonnista, niistä transrasva-koirankekseistä puhumattakaan. Koska paheiden summa on kuitenkin vakio, olen viisaasti päättänyt olla heittäytymättä totaalikieltäymykseen; moisen ihmiskokeen jäljiltä on ennenkin suistuttu raiteilta pitkäksi, pitkäksi aikaa.

Ratkaisuni ovat Ombarit. Niin hyvää! Aivan käsittämätöntä, että suklaan syönti on ihan okei. Pikkusuklaadoussit eivät kanna mitään ylimääräistä taikka turhaa bulkkisuklaan tunnusmerkistöä, kuten maitoa, soijaa, valkoista sokeria taikka vanilliinia, vaan Ombar koostuu, olematta lainkaan kitkerä, kuumentamattomasta raakakaakaosta kaikkine hyvää tekevine tieteellisine termeineen. Minen niistä tiedä, muut tietää, minä vain syön ja serotoniinireseptorit pöhisee onnessaan.

Ombareja myy kaikki hippikaupat Ekolosta Ruohonjuureen. Saa niitä netistäkin.

I just meant statistically...

En edes tiennyt, että Makia tekee mallistoja myös naisille ennen kuin törmäsin Beamhillin alennuksessa shaalikauluksiseen neuletakkiin. Komeissa, isoissa napeissa ja lootamaisissa linjoissa on paljon poikamaisuutta, mutta kaunis kaulus pehmentää ilmettä. Tykkään. Lainkaan en sen sijaan tykkää termeistä "turvavaate" tai "luottoneule", mutta jos niin tekisin, käyttäisin niitä nyt tässä yhteydessä.

Ja niin joo, kiistin tuossa hieman aikaisemmin olevani kovinkaan innokas alelaarimyyrä, mutta pikainen katsaus viimeaikaisiin hankintoihini julistaa kyllä aivan toista totuutta. Oisko sattumaa; mieluummin sitä kuin totaalista sokeutta omille toimilleen. Täytynee mennä itseensä, mutta koska näinkin vähän ostoskäyttäytymistäni hallitsen, niin älyttömän hyvä, että tilanne on tämä.

Same old, same old

No, mahdollisesti seuraava linjanvetoni voi hiukkasen edustaa osastoa ensimmäisen maailman ongelma, mutta kuten Vihreän Langan bloggari kirjoittaa ja siten valkonaamaisen, länsimais-modernistisen hellämielen taakkaa keventää, "meillä on sisäänrakennettu järjestelmä suruista, murheista ja ongelmista selviämiseen". Hän viittaa ah, niin lohduttavaan ja koukuttavaan ajanvietteeseen, valittamiseen.

Minä en nyt valita, mutta kuitenkin sanonpa vaan, että minulla on aivan hirveä matkakuume. Hirveä. Käytän huomattavan paljon liikaa aikaa lentolippujen ja hotellien ja pakettiratkaisuiden naaraamiseen ja matkareittien suunnitteluun eikä siitä voi sanoa olevan mitään vastaavaa hyötyä. Pelkästään siitä syystä, että hyötyä ei kerta kaikkiaan ole.

Koitan suhtautua tähän nyt normaalina ja useasti läpikäytynä käyttäytymismallina, sillä pitkään Pietarin-viikonloppuun ja Joutsenlammen näytökseen Mariinskissa on enää muutama viikko. Matkatunnelmien olisi siis syytäkin nousta, mutta edelleenkään ei ole tarvis pakata reppua, ottaa ekaa taksia ja tokaa konetta ja jättää kaikkea paitsi sitä reppua. Nämä asiathan nyt ei ole missään suhteessa keskenään, mutta mikä muka elämässä on?

Kaikki paitsi matkustus on turhaa.

Ylemmässä kuvassa Tonava, alemmassa minun ja ystäväni sekä reissukamuni väistämätön tulevaisuus: hotellien tähtiluokitusvaatimukset nousee samalla skaalalla yhtä tahtia kuin oman habituksen, mitään en myönnä, mahdollisesti ehkä suuntautuu toisin.

Edit. Unohtui mainita, että se olen enemmän kuin todennäköisesti minä, joka saa kunnian vetää nenäliinan päähän.

I have a star interested

En ole oikein hyvä hehkuttamaan asioita siten, että onnistuisin vakuuttamaan kuulijani toivotulla tavalla. Aina menee möyhöttämiseksi eikä kukaan ota enää vakavasti. Siispä tyydyn vain hillitysti toteamaan, että Meryl Streep. And the Oscar goes to.

Jos ette usko, menkää ja katsokaa The Iron Lady. Elokuvasta itsestään voi olla mitä mieltä vain, eihän se nyt välttämättä nätti käsittelykulma ole se valittu, mutta menkää ja pyörtykää Meryl Streepin, 62, näyttelijäntyöhön.

OMG.

I just thought it fed me more

Eksyin lauantaina pilateksen jälkeen vahingossa huppu silmillä ja letti rutussa Samujille. Poistuin sieltä ryhti suorana ja ilme kirkastuneena ja pikkuinen, elegantisti pakattu paperikassi käsivarrella.

Luulin jotenkin, että kielto mennä nuutuneena, väsyneenä ja nälkäisenä ostoksille koskee ainoastaan ruokakauppaa. Kauniit ja käytännölliset pipo, ranteenlämmittimet ja pikkulaukku ovat toki sielunruokaa par excellence.

samuji.com

Sure, I saw some red flags

Olen suuressa geenilottoarvonnassa saanut ristikseni numeroa liian pienen nahkahaalarin. Talvi ei auta yhtään. Eikä siinäkään, ettei se ole pelkästään psyykkinen stressi, mitä tämä siperiaaninen kaamos aiheuttaa, sillä en tiedä, mutta olen täysin varma, että ennen kaikkea minua vaivaa somaattinen ahdistusmasennus. Keho voi ankeasti, huutaa vitamiineja ja useita tunteja viikossa baletissa hinkkaamisen takia myös magnesiumia ja palautumista. Apuaineita. Kyllä ei vanhuus yksin tule. Ennen oli kaikki paljon helpompaa. Tai ei ainakaan huomannut, jos jokin lihasrepsotus jossain olisi ollutkin.

Uskoisin, että muutama mekko ja uudet kengät luonnollisesti auttaisivat ja. Ehkä jopa paremmin kuin muut pyrkimykset, mutta jos nyt aluksi koittais elvyttää aamusmoothieperinteen, jota voisin puolestaan alustaa laappimalla desin pelastavaa öljyä rutikuivaan päänahkaan ja kaksi pölyäviin sääriin. Harras kiitos täyteen kukoistukseensa kypsyneestä "superfood"-herätyksestä täälläkin pohjolan perukoilla, sillä suosikkikauppani Ruohonjuuri ja Punnitse&Säästä ovat nykyään täynnä muiden muassa Cocovin ja Puhdistamon mahtavia tuotteita, joita tykkään hyvillä mielin käyttää. En osaa sanoa hintatasosta mitään, löytyisikö samaa tavaraa jostain halvemmalla, mutta eivät hinnat minusta noilla kahdellakaan mitään aivan ylittämättömiä ole. Raaka-ainetta kun yleensä tarvitsee aika vähän, pussillisella tai purkillisella pärjää verraten pitkälle.

Vielä kun vain pääsisi siihen henkiseen tilaan, että kaikenmaailman haudukkeiden ja jauheiden ja blenderien kanssa värkkäämisestä tulisi automaatio.

Hitto.

cocovi.fi
puhdistamo.fi

Had to be the cookie

Hehei, nyt on mahtavaa! Ne maailman parhaat mustikkakeksit, joihin kajahdin kerran reissullani Pariisissa ja joita ystäväni pisti kaupungista tulemaan viime keväänä (postiponilla, mitä, kuusi pakettia), on ilmaantuneet tänne kauppoihin! Ainakin Bulevardin aakkosmarketissa oli oikein oma hylly. Siis kuin siistiä, kuin hyviä ne on! Jee!

Oon niin iloinen. Keksien takia! No kai nyt.

Naa-am.

Even nicer if you can believe it

Monen vuoden ähinöinnin ja ylenkatseen jälkeen annoin alati paleleville räpylöilleni armon. Katsoin, että varpaat ansaitsevat balettikurmoottamisenkin takia erityiskohtelua, joten kipaisin emukaupan kautta.

Emu. Paljon kivempi sana kuin UGG. Innostaa tietysti myös puolivillaisiin puujalkavitseihin.Varsinkin jos nyt menee ja kaatuu niillä.

Hain megatohvelini Nectarinen 50:n prosentin alennuksesta. Täyteen hintaan en olisi ehkä taipunutkaan, sillä eihän ne nyt nätit ole, sääret sekä lyhenevät että paksuuntuvat parikymmentä senttiä suuntaansa.Vaikka oikein ovat pehmoiset. Jotenkin suloiset. Minustakin tulee jotenkin suloinen, kun hupullisessa makuupussiparkassa ja australiannutukkaissa tumput suorina odottelen bussia pysäkillä eikä se kyllä ole se toivottu vaikutelma, voin kertoa.

nectarine.fi

And up on Park Avenue, a different reason for celebrating

Mielenkiintoisinta ja tunteita herättävintä yhteiskunnallista antia juuri tällä hetkellä on kyllä kirkkaasti tämä



Kruunajaisia vietettiin kesäkuussa 1953, mutta tänään tulee kuluneeksi 60 vuotta Ellun valtakautta. Cheers, Elizabeth II, teetä ruusukupista ja skonssi poskeen kunniaksenne iltapäivällä.

There were no more questions. Only white noise

Kamalan vähän tapahtuu yhtään mitään. Täällä, muualla, missään.

Tai sitten minusta vain tuntuu siltä. Vuosisadan talvi ainakin tapahtuu. Kolmatta vuotta peräperää.

Don't take it all so seriously

Piipahdin eilen illalla Marikulmassa, jossa tapahtui Normi-ilta. Uuden suunnittelijanimen, Tuula Pöyhösen, kunniaksi järjestetty mallistolanseeraus vaikutti aivan olevan succès.

Laukkujen esittelyn yhteydessä kuultiin, tottakai, sanapari "uusi klassikko", mutta tällä kertaa lausahduksella voisi ollakin pohjaa, niin oikeanlaista uutta marimekkohenkeä niihin mun nähdäkseni on ommeltu. Ja mahtavaa! Pääkonttori torppasi suunnittelijan alkuperäisen ajatuksen laukkujen nimeämisestä, mielestäni jäykähkösti ja nykymarimekkolaisuuden vastaisesti liian fiinisti, A-sarjan paperikokojen mukaan, A5, A4, A3. Tässä yhteydessä hiukan turhan minimalismipönötyksen sijaan ne on nimetty hauskasti käyttötarkoituksensa mukaan Pasiksi, Olgaksi, Toimiksi ja Kaukoksi. Passipussi koneeseen, viikonloppulaukku ruumaan; Toimiin läppäri ja Olga arkilaukuksi.

Suosikkini on musta Olga. Se on littanuudestaan huolimatta tilava; sen takia sopivan virtaviivainen ja jämäkkä. Vähän tyly muotokieli, mutta nepparitasku vie siitä liian vakavuuden. Mikä tärkeintä, siinä on järeä vetoketju. Kas, viimeinkin! On se soma.

marimekko.fi

Oh, my hair

Pitkästä ja paljosta tukasta ei ole juuri hyötyä, jos se sattuu kasvamaan nakkisormisen kammanpitelijän päässä. Jonkinlaisen sivuletin osaan vääntää, siihen jää. Oikein hyvänä, näppäränä päivänä saattaa niskaan syntyä nutturaa etäisesti muistuttava töhry, mikä parhaassakaan tapauksessa ei pysy kiinni kuin puolet siitä ajasta, mikä sen valmistamiseen kului.

Mä haluaisin olla suvereeni lettimestari, kun matskusta se ei kyllä jää kiinni. Jossain kansanopistossa ihan saletisti olisi kurssitusta. Työväenopistossa. Nättinä töihin, alkeet 1. 42h.

Ensiksi opettelisin tekemään tämän. Logiikan tajuan, käytäntöön en taipuisi.

Kuva jostain netistä.