I'm going to bring back the watch fob

Jos soisin itselleni jotain materiaalista hyvää nyt, se olisi tämä kello

Source: anothermag.com via Hanna-Maija on Pinterest

Tyylikäs, eleetön, vähän vakava. Ja todennäköisesti aivan liian kallis.

Biegert&Funk

Yeah. I gotta do something to pull me out of my Mexi-coma

Uudehkoa tuotantoa ranskalaiselta elektro-duolta. Auttaa kaikkeen. Jos ei jaksa söpöillä tai haluaisi söpöillä ja ahdistuu sitten siitä. Myönnän, ettei viime aikoina ole söpöilyttänyt. Pitsijakkujen aika koittaa vielä. Pumpulipallojen aamuaurinko nousee, bear with me!



Principles of Geometry, Burn The Land And Boil The Oceans (2012)

Charlotte, keep me posted

Ohhoh, Lady Dada meni Facebookiin.

Tykkää, jos tykkäät. Toivottavasti tykkäät!

A model what? A model citizen, a model home, a model airplane?

Jos koskaan eteenne tulee mahdollisuus katsoa About Face: Supermodels Then and Now, älkää jääkö epäröimään.

Vaikka se toki helppoa mallin, entisenkin, on ylistää kaikkien friikkien kauneutta ja persoonallisuutta ja itsensähyväksymisen tärkeyttä, dokkari on järisyttävä tukkapölly liian vakaville käsityksille kauneudesta, silti lämminhenkinen, sydämellinen ja täynnä toivoa. Naiset kuvataan kauniissa valossa ja heitä käsitellään silkkihansikkain. Hivenen ulkokultaisesti, jopa, mutta annan sen anteeksi, niin paljon ovat dokumentin ansiot teknisen arvostelun tuolla puolen.



Jumatsuikki, miten hienoa!

Jerry Hall on niin paras; kaunis, hauska, ihana. Ja sen tason kuningatarmehiläinen, ettei auta kuin itse pyrkiä samaan.

Katsokaa, tehkää itsellenne palvelus.

PS. Pinterest on auki, tervetuloa!

I can’t handle hard news before noon

Joku on joskus väittänyt, että lauantai olisi seitsemän kääpiön/jättiläisen, mielialan mukaan, jonossa se niinku paras jäsen.

Tähän voi harvoin väittää vastaan, mutta tänä lauantaina vielä vähemmän. Monen viikon touhotuksen jälkeen minulla on ensimmäinen täysin vapaa viikonloppu, joka myös jää ainoaksi lajissaan taas vähään aikaan. Luonnollisesti on mukavaa ja tärkeää noin niin kuin elämän laadun kannalta, että on puuhaa ja menemistä ja hulinaa, mutta tänään tunnen kyllä selkänahassani, kuinka mukavaa on viettää aikataulutonta vapaata.

Fashionii, duunii, fabulousii.

We have this thing

Oi! Sain tunnustuksen! 

Rakastan näitä, kaikesta tekemisestään on aina upeaa saada palautetta ja nämä tunnustukset ovat tässä todellisuudessa sama asia kuin kehut baletinopettajan suusta, harvinaisuudessaan varsin lämmittävää kuultavaa.

Kiitos, Annukka. Mä luotan siihen, että hyvässä lähitulevaisuudessa me hikoillaan jälleen yhdessä Kasarmitorin tanssisalissa pianomusiikin soidessa ja tantereen tömistessä.

Omaehtoista päätösvaltaa käyttäen annan tykkyä ilman muuta takaisin Annukalle. Hänen lisäkseen sydämet lähtevät Stellageelle, Katjalle, Lilille ja Salkalle. Olette upeita naisia ja bloggareita!

En tiedäkään, ylitänkö nyt jotain tunnustussääntöjä lukumäärän suhteen, mutta kuningatarmaisesti päätän itse uudesta: Ekstraerityisspessutykky lähtisi vielä Unikko-neidille.

Let's be honest

Tämä on niin mielettömän hieno, etten välitä sen jo hivenen eilisestä päivämäärästä enkä varsinkaan siitä, että olen jo jakanut sen kaikissa mahdollisissa medioissa, joissa osallinen olen.

Yksinkertaisen upea biisi, makea video, aivan sietämättömän tyylikäs, ihana nainen. Tämä eleganssi viiltää. Ja sattuu, koska en tule koskaan itse yltämään samaan. Enkä tasan jää yksikseni maalaisserkkukastiin.

Ja luonnollisesti liittyy sellaiseen vaiheeseen, ettei sitä kohta enää voi kuunnella. Parhaimmille monesti käy niin, jostain selittämättömästä syystä. Taikka sitten minä vain olen taipuvainen dramatiikkaan ja suurieleiseen tunne-elämiseen. En myönnä.

Mutta kuka tekisi minunkin toimistojakkuuni tuollaisen korun niskakaulukseen? Niin on s-t-a-i-l-i, että sekin itkettää.

Jos nyt keräisit itsesi.

Tavastialla todellakin tavataan.

We're in completely different places

Viime aikoina on tuullut kovaa joka suunnasta eikä muutaman päivän syysloma olisi voinut tulla parempaan saumaan.

Lauantaisten häiden jälkeen liukenin kaupungista varsin vähin äänin ja pääsin hetkeksi niin sanotusti pois omasta elämästä. Kaupunkiympyröitä isomman luonnon äärellä asiat saa jotenkin helpommin haltuun. Tai ainakin ne ovat hetken mitättömämpiä. Ehkä se haltuunsaamisen harhaluulo on sitä. Olkoon.

Jään tänne enkä enää mahdu kartalle/ja Jäämeren rannalta löytyy naurava turskan kallo.

And you want to marry him, right?

Häät ovat konsepti, jonka äärellä minä menen hivenen palasiksi. Vaikka muuten kyyninen ja vihainen olenkin, rakastan kauneutta, yhteisymmärrystä ja rakkautta.

Onnea, rakkaat ystäväni. Te olette ansainneet kaiken hyvän elämässä, tässä maailmassa, toisissanne.

Ja Sumi Moreno, sinä ansaitset kiitokset ja juhlintaa. Hääeleganssini oli jälleen kerran ylittämätön.

Korvikset ovat Lean.

So you might have to say: "I am so angry."

Olen ollut viime päivät jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä aivan helvetin kiukkuinen. Olen ajautunut nahinoimaan Facebookissa ja tuiskahdellut ystäville tasapuolisesti töissä ja vapaalla.

Olen puuttunut asioihin, jotka eivät minulle kuulu, ottanut kantaa, vaikka en tunne taustoja kuin nimeksi ja tuonut varsin suoraviivaisesti esille mielipiteeni, yleensä paheksuvan, ja vetänyt sitten herneet syvälle nokkaan, kun joku on vastannut samalla mitalla.

Olen koko olemuksellani antanut ymmärtää, että vasteaikani (täysin subjektiivisille) vääryyksille on todella lyhyt. Olematon, suorastaan.

Sain sitten työkaveriltani lahjan. Terveisiä vaan Archie Grandille.

Terveisiä myös niille henkilöille, jotka ahdistuvat pseudopositiivisten blogien massavallasta. Tunteiden puolesta, tekohymyjä vastaan!

Pizzas for everybody!

Periaatteessa, tai pikemminkin -sta, käytöskoodistooni sosiaalisessa mediassa ei kuulu jakaa tyhmiä, naiiveja ja useimmiten aivan käsittämättömän pateettisia viisauksiksi tarkoitettuja latteuksia, vinkkejä elämään taikka muuten vaan hassunhauskoja laineja.

Tämän kohdalla teen poikkeuksen, onhan nyt jo tiistai. Ja koska minusta tuntuu tältä. Riittäköön syyksi.

Ja sehän riittää, vai mitä?

Right in front of me

Näin vilaukselta kerran kesällä Play it again, Samissa superkauniin ja herkän pitsijakun henkarilla katonrajassa. Juuri tollanen pitää saada! Palasin seuraavana päivänä hykerrellen takaisin mielessäni tietysti sata erilaista tilaisuutta arkifarkuista juhlamekkoon, joissa pieni pitsikkääni loistaisi elämäni fashion statementina ylitse muiden.

No ei se siellä enää ollut.

Vaate vaikutti niin täydelliseltä, että tänä päivänä olen suhteellisen varma nähneeni unta.

Hö.

Lauantaisella siivouspäiväkierroksella osuin nuoren naisen kojulle, josta olisin halutessani voinut ostaa koko vaatekaapin täyteen uuden Costumen hengessä, mutta nätti pitsihuitula sai riittää. Kulutusjuhlien jumalille kiitos HC-trendsettereistä, joiden kuormasta putoilee murusia meille vähempään tyytyväisille.

Things were going great except for one thing

Tähän saakka kaikki elämäni harrastukset, niin henkisen kuin fyysisenkin kapasiteetin lisäämiseen pyrkivät, ovat yleensä ennemmin kuin myöhemmin lipsahtaneet varusteluksi. La vie matérielle, ei voi mitään.

Balettiin liittyvät ulkotanssilliset toimeni ovat alusta alkaen tähdänneet eleganssin alleviivaamiseen, sillä sisäsyntyisesti en pysty siihen, senkin pieni hikipossu. Tunnin alussa tehtävät lämmittelyliikkeet riittävät minulle jo kasvojen totaalipunehtumiseen ja hikiamazonin tulvahuipun nostattamiseen. Opettajani, noin puolitoistametrinen ja harmaahiuksinen, très, très chic Christina huomauttaa minulle toistuvasti "töiden tekemisestä". Tiedän.

Lahjattomat treenaa, mutta me muut tehdään tosissaan.

Sattui eilen siivouspäiväkiertueella käteen jonkun isoäidin käytössä ja sittemmin ullakolla sopivasti muhjuuntunut nahkainen kenkäpussi. Täydellistä. Maksoi kaksi euroa, todellinen hinta ei liene määriteltävissä.

Maybe it was an optical illusion

Piipahdin vaihteeksi Tallinnassa. Iloitsin vanhoista, pettämättömistä tutuista ja harmistuin yliarvostuksen määrästä uusien yrittäjien kohdalla. Täytyy jälleen kerran täpätä itselleen henkinen muistilappu, ettei totuus unohtuisi: mitä yksiäänisempää ja rikkumattomamman harmonista jonkin asian yllä leijuva laumahyminä on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä alta löytyy jotain aivan muuta, jos viitsii vähänkään silmäänsä raottaa.

Tai vähintäänkin pettymys on niin kova, että fiilikset ovat sen mukaiset.

F-Hoone. Menkää tai olkaa menemättä, itsehän tuskin menen, sillä minulle kulloisenkin valtatrendin mukaista sisustusta tai lokaatiota enemmän merkitsee kokonaisvaltainen ravintolakokemus, johon kuuluu essentiaalisti ihan vaan esimerkiksi se, että nelihenkisen seurueen kaikki jäsenet saavat ruokaa.

Sfäärissä mieli parani heti.

But you have got to emotionally cut him out of your life and move on

Jaa-a. Mitä tähän nyt sanoisi. Mitä uudempi Muse, sen kauempaa on rakkautensa joutunut noutamaan. Kuten jo Kollektiivin äärellä totesin, mä en kykene analysoimaan musiikkia soitannollisesti taikka muillakaan teknisillä hienouksilla, minä menen aina vain puhtaasti pers' eellä puuhun. Mitä korkealentoisempaa tavaraa, sitä vaikeampi sitä on asiaanvihkiytymättömän puida. Ainakaan olematta totaalifalski.

Dubstep-Muse ei ehkä nyt eniten nappaa ja tässä, vaikka ei sitä varsinaisesti olekaan, on se joku bassolinja tai joku vastaava siellä pohjalla, joka siitä muistuttaa. Hivenen. Ja se keskivaiheen ikitilutus. Hysterian überhienoutta on siinä suhteessa vaikea ylittää, vaikka tässä ko. kappaleessa kitarauikutus päättyykin aivan valtavan hienosti. Sanotaanko sitä nyt sitten joksikin osia yhdistäväksi asiaksi, vai mitä hittoa. En. Minä. Tiedä.

Vaikka olisihan tuo timanttista olla joulukuussa todistamassa, kun Hartsullinen Muse-lahkolaisia määkyy kuorossa. Mmmmmämmmämmmämmämmämmä-määä-määääääää.....



Ihan hullun makee video, kyllä.

Minun on aivan pakko linkittää tähän suhteeni bändiin tiivistävä pätkä, joka koskee sieluun aivan kuin katsoisi valokuvia vanhasta rakastetusta ja ajasta, jolloin vielä oltiin onnellisia, ja jonka olisi nyt annettava mennä, mutta ei vieläkään aivan pysty. Kohdasta 1'08 olen parisen sekuntia sulaa... No, mikä ikinä nyt voi sulaa.

But I believe we can walk

Olen nyt sitten kuitenkin päättänyt vieroittaa itseni tennari-sukkahousu-trikoohame-joku tunika -loopista. Siksi, kun se ei ole kovinkaan nättiä, se on tylsää, se on nähty, se ei sovi minulle. Olen olemukseltani jo valmiiksi kunnon menninkäinen, jolla on tukka aina suussa ja sekaisin; rähjäinen, taikka turhan huoleton vaatekerta ei vakuuta kyllä.

Olen armotta hävittänyt väriään vaihtaneita rytkyjä pois skarpimman kaman tieltä, kuitenkin pitäen mielessä, että vähän pitää edes joskus jaksaa olla funky.

Repetton valkoiset kiiltonahkapuikkarit mielestäni täyttävät hiljan ja varsin haparoivasti hahmotellun kriteeristön hienosti. Ja kun ovat vielä second handina saalistettu, aina paranee.

Kelpaa toimistolla touhukkaana suihkia.