Lady Dada

Sure, I saw some red flags

2012-02-09T22:06:00.001+02:00

Olen suuressa geenilottoarvonnassa saanut ristikseni numeroa liian pienen nahkahaalarin. Talvi ei auta yhtään. Eikä siinäkään, ettei se ole pelkästään psyykkinen stressi, mitä tämä siperiaaninen kaamos aiheuttaa, sillä en tiedä, mutta olen täysin varma, että ennen kaikkea minua vaivaa somaattinen ahdistusmasennus. Keho voi ankeasti, huutaa vitamiineja ja useita tunteja viikossa baletissa hinkkaamisen takia myös magnesiumia ja palautumista. Apuaineita. Kyllä ei vanhuus yksin tule. Ennen oli kaikki paljon helpompaa. Tai ei ainakaan huomannut, jos jokin lihasrepsotus jossain olisi ollutkin.

Uskoisin, että muutama mekko ja uudet kengät luonnollisesti auttaisivat ja. Ehkä jopa paremmin kuin muut pyrkimykset, mutta jos nyt aluksi koittais elvyttää aamusmoothieperinteen, jota voisin puolestaan alustaa laappimalla desin pelastavaa öljyä rutikuivaan päänahkaan ja kaksi pölyäviin sääriin. Harras kiitos täyteen kukoistukseensa kypsyneestä "superfood"-herätyksestä täälläkin pohjolan perukoilla, sillä suosikkikauppani Ruohonjuuri ja Punnitse&Säästä ovat nykyään täynnä muiden muassa Cocovin ja Puhdistamon mahtavia tuotteita, joita tykkään hyvillä mielin käyttää. En osaa sanoa hintatasosta mitään, löytyisikö samaa tavaraa jostain halvemmalla, mutta eivät hinnat minusta noilla kahdellakaan mitään aivan ylittämättömiä ole. Raaka-ainetta kun yleensä tarvitsee aika vähän, pussillisella tai purkillisella pärjää verraten pitkälle.

Vielä kun vain pääsisi siihen henkiseen tilaan, että kaikenmaailman haudukkeiden ja jauheiden ja blenderien kanssa värkkäämisestä tulisi automaatio.

Hitto.

cocovi.fi
puhdistamo.fi

Had to be the cookie

2012-02-08T16:54:00.000+02:00

Hehei, nyt on mahtavaa! Ne maailman parhaat mustikkakeksit, joihin kajahdin kerran reissullani Pariisissa ja joita ystäväni pisti kaupungista tulemaan viime keväänä (postiponilla, mitä, kuusi pakettia), on ilmaantuneet tänne kauppoihin! Ainakin Bulevardin aakkosmarketissa oli oikein oma hylly. Siis kuin siistiä, kuin hyviä ne on! Jee!

Oon niin iloinen. Keksien takia! No kai nyt.

Naa-am.

Even nicer if you can believe it

2012-02-07T15:52:00.001+02:00

Monen vuoden ähinöinnin ja ylenkatseen jälkeen annoin alati paleleville räpylöilleni armon. Katsoin, että varpaat ansaitsevat balettikurmoottamisenkin takia erityiskohtelua, joten kipaisin emukaupan kautta.

Emu. Paljon kivempi sana kuin UGG. Innostaa tietysti myös puolivillaisiin puujalkavitseihin.Varsinkin jos nyt menee ja kaatuu niillä.

Hain megatohvelini Nectarinen 50:n prosentin alennuksesta. Täyteen hintaan en olisi ehkä taipunutkaan, sillä eihän ne nyt nätit ole, sääret sekä lyhenevät että paksuuntuvat parikymmentä senttiä suuntaansa.Vaikka oikein ovat pehmoiset. Jotenkin suloiset. Minustakin tulee jotenkin suloinen, kun hupullisessa makuupussiparkassa ja australiannutukkaissa tumput suorina odottelen bussia pysäkillä eikä se kyllä ole se toivottu vaikutelma, voin kertoa.

nectarine.fi

And up on Park Avenue, a different reason for celebrating

2012-02-06T14:48:00.000+02:00

Mielenkiintoisinta ja tunteita herättävintä yhteiskunnallista antia juuri tällä hetkellä on kyllä kirkkaasti tämä

Kruunajaisia vietettiin kesäkuussa 1953, mutta tänään tulee kuluneeksi 60 vuotta Ellun valtakautta. Cheers, Elizabeth II, teetä ruusukupista ja skonssi poskeen kunniaksenne iltapäivällä.

There were no more questions. Only white noise

2012-02-05T12:11:00.000+02:00

Kamalan vähän tapahtuu yhtään mitään. Täällä, muualla, missään.

Tai sitten minusta vain tuntuu siltä. Vuosisadan talvi ainakin tapahtuu. Kolmatta vuotta peräperää.

Don't take it all so seriously

2012-02-02T19:55:00.001+02:00

Piipahdin eilen illalla Marikulmassa, jossa tapahtui Normi-ilta. Uuden suunnittelijanimen, Tuula Pöyhösen, kunniaksi järjestetty mallistolanseeraus vaikutti aivan olevan succès.

Laukkujen esittelyn yhteydessä kuultiin, tottakai, sanapari "uusi klassikko", mutta tällä kertaa lausahduksella voisi ollakin pohjaa, niin oikeanlaista uutta marimekkohenkeä niihin mun nähdäkseni on ommeltu. Ja mahtavaa! Pääkonttori torppasi suunnittelijan alkuperäisen ajatuksen laukkujen nimeämisestä, mielestäni jäykähkösti ja nykymarimekkolaisuuden vastaisesti liian fiinisti, A-sarjan paperikokojen mukaan, A5, A4, A3. Tässä yhteydessä hiukan turhan minimalismipönötyksen sijaan ne on nimetty hauskasti käyttötarkoituksensa mukaan Pasiksi, Olgaksi, Toimiksi ja Kaukoksi. Passipussi koneeseen, viikonloppulaukku ruumaan; Toimiin läppäri ja Olga arkilaukuksi.

Suosikkini on musta Olga. Se on littanuudestaan huolimatta tilava; sen takia sopivan virtaviivainen ja jämäkkä. Vähän tyly muotokieli, mutta nepparitasku vie siitä liian vakavuuden. Mikä tärkeintä, siinä on järeä vetoketju. Kas, viimeinkin! On se soma.

marimekko.fi

Oh, my hair

2012-02-02T13:44:00.001+02:00

Pitkästä ja paljosta tukasta ei ole juuri hyötyä, jos se sattuu kasvamaan nakkisormisen kammanpitelijän päässä. Jonkinlaisen sivuletin osaan vääntää, siihen jää. Oikein hyvänä, näppäränä päivänä saattaa niskaan syntyä nutturaa etäisesti muistuttava töhry, mikä parhaassakaan tapauksessa ei pysy kiinni kuin puolet siitä ajasta, mikä sen valmistamiseen kului.

Mä haluaisin olla suvereeni lettimestari, kun matskusta se ei kyllä jää kiinni. Jossain kansanopistossa ihan saletisti olisi kurssitusta. Työväenopistossa. Nättinä töihin, alkeet 1. 42h.

Ensiksi opettelisin tekemään tämän. Logiikan tajuan, käytäntöön en taipuisi.

Kuva jostain netistä.

No. It's like living in the museum of natural ugliness!

2012-01-30T13:06:00.000+02:00

Joku sielultaan pehmeä ja elämäänsä leppoistava hellämieli on aina väittämässä, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä ja keskeneräisenäkin voi olla kivaa. Se on vähän niinkuin ajan henki juuri nyt.

No, aivan tottahan se on, mutta sanoisin silti, että on niin ruma lamppu siinä Mariannen taulua ja Marimekon Peiliä pilaamassa, että silmiä kirvelee. Mitä nopeammin uusi, sitä parempi ja mitä hienompi, sitä hienompi. Kiitos.

Room service

2012-01-29T21:10:00.000+02:00

Lasi on niin älyttömän nättiä. Ja nuo vanhat logot. Paljon eläväisempiä ja minun silmääni graafisesti ansiokkaampia kuin monet modernimmat tavaramerkit.

Rivistö vahtii arkipäivää tyynen arvokkaasti jääkaapin päällä. Kaikki riihimäkeläisiä, vaikka yhden kannessa taapertaa komia karhu.

Täällä kyllä harrastellaan hävytöntä tuotesijoittelua.

There was no better time I could think of to hire an assistant

2012-01-29T10:42:00.000+02:00

Hankin joulukuisella perinnematkalla ikikalenterin. Sekoan aina paperikaupoissa ja -osastoilla kalenterivaihtoehtojen ja muistivihkojen äärellä, koska minussa asuu ihmeellinen taipumus ja intohimo ajan ja tehtävien koordinoimis-hallitsemiseen. Tähän kalenteriin ei voi kyllä merkitä mitään, mutta se kertoo päivien kulusta armottomasti. Ainakin, jos muistan sitä siirtää. Tarvitsisin kalenterin hallitsemaan kalenteriani.

That makes the rest of us look bad

2012-01-28T01:06:00.000+02:00

Ystävät toivat Tukholmasta tuliaisen. En taida raaskia koskaan käyttää sitä. Olen todella hämmentynyt siitä, kuinka paljon kaltaiseni vain vähän kyyninen ja kaikenlaisiin privilegioihin ja toisten edestä mässäilyihin vain hiukan penseästi suhtautuva henkilö voi näinkin paljon kajahtaa kuninkaallisiin. Tämä huolestuttava kehitys alkoi hääkirkosta kesäkuussa 2010 ja reuhahti täyteen kukkaansa viime keväänä.

En ehkä kestä.

Give me one good reason

2012-01-27T09:42:00.003+02:00

Punnitse ja Säästä -ihastukseni ei ole ainoa hippikajahdus, mihin olen viime aikoina sekaantunut. Ruohonjuureen voin mennä ainoastaan noin viikon säteellä palkkapäivästä, sillä siellä ostoskäyttäytymistä säätelee jonkinlainen holtti keskimääräiseen kissansanomiseen kuluvan ajan, minkä jälkeen touhussa ei ole minkäänlaista varovaisuutta mukana.

Minua vaivaa siellä sama tauti kuin Pariisissa; siinä, missä siellä humallun täysin keksitystä turvallisuudentunteesta (mitään pahaa ei voi tapahtua, olenhan Pariisissa), Ruohonjuuressa minut valtaa rikkumaton onnenväreily siitä, ettei mikään ostoksistani oikeastaan maksa mitään, niin hyväätekeviä ja terveyttäedistäviä ja yleistä positiivisuutta lisääviä sieltä tekemäni hankinnat ovat. Vähän omituista, kyllä, mutta uskaltaisin väittää, etten tässä suhteessa eroa norminaisesta kenkä- tai laukkuostoksilla.

Viimeisin rakkauteni on Puhdistamon ruusujuurirouhe. Ruusujuurella sanotaan olevan ominaisuuksia, jotka energisoi, virkistää muistia ja henkistä suorituskykyä ja lievittää stressiä. Minä en noista tiedä, mutta tapaan juoda rouheesta tehtyä juomaa joka ilta kupillisen, sillä se tuoksuu ja maistuu kerrassaan mainiolta. Ihana, aito ruusuntunne ilahduttaa. Tulee hyvä mieli ja sehän noita lueteltuja vaikutuksia moottoroi.

puhdistamo.fi

This is known as Fashion Week

2012-01-26T19:28:00.003+02:00

Sattuipa juttu, joka on muotielämässäni ehkä siisteintä ikinä. Tästä voidaan mitenkään, täysin, sataprosenttisesti siisteystapahtuman aiheuttajaa väheksymättä, päinvastoin, vetää aivan oikea johtopäätös, että on hiukan hiljainen osasto maailmassani se muoti.

Rakastan pidäkkeettömästi Samu-Jussi Kosken vaate- ja pukeutumisajatusmaisemaa, hän on osannut aina vetää oikeista naruista. Ja kun mä sanon aina, todella tarkoitan sitä. Uusimmat ihmiset elämässäni, eli uudet työkaverit, lakkasivat muutamassa kuukaudessa mainitsemasta vaatteistani mitään, sillä vastaus oli ja on aina sama, se on vanha samujussi.

Tästä syystä ja erityisesti siitä, kuinka upeita mallistoja hän nykyään tuottaa, harmittaa jonkin verran se, ettei minulla juuri ole mahiksia lennähtää Kööpenhaminan muotiviikolle ensi perjantaiksi. Vaikka kutsukin saapui.

Toivon koko sydämestäni Samujille erittäin sileää ja mutkatonta tietä ansaittuun maineeseen ja kunniaan.

samuji.com

People in glass houses...

2012-01-26T15:12:00.004+02:00

Hankin Huuto.netistä kaksi Heikki Orvolan kynttilälyhtyä. Tapaus toimii esimerkkinä siitä, miten ei nämäkään prosessit aina toimi junan vessan tavoin.

Luulin tilaavani kaksi samanlaista lyhtyä ja sitä suurempaa kokoa. Sain kaksi pikkiriikkistä, erikokoista ja eriväristä esinettä, joista toisen jalka ja kupu eivät kohtaa millään tasolla; ohutlasinen pallukka vaatisi kunnolla paikalleen asettuakseen noin 300 prosenttia sietokykyään enemmän vääntömomenttia.

Parasta asiassa kuitenkin on tuo periaatteessa kovin uskottava Arabian harmaa tarra, josta oli myyntipuheessa vielä oikein erityismaininta. Jos lyhdyt osaisivat puhua, ne sanoisivat, notta Nuutajärveltä oon ja kehtaan sanua.

Semmosta. Nätithän nuo ovat silti.

Edit. On herännyt epäily, että kipot ovat oikeastikin Arabian tuotantoa eikä Nuutajärven, kuten tässä väitän. Asia vaatii tarkempaa selvitystä ja korjaamista, mikäli näin on. Ei se mitään, vastaava virhe jotenkin tästä koko episodista puuttumaan jäikin, joten laskettakoon kirsikaksi kakun päälle. Palaan tähän!

Editedit. Kun ei leikkaa, ei leikkaa, turha siinä on itkeä. Otin pikakonsultaation Annikan kanssa, joka muistutti minua asiasta nimeltä yritysfuusiot. Asia palautuu siihen, että vuonna 1947 Wärtsilä osti pääosan keramiikkatehdas Arabian osakekannasta ja myöhemmin koko yhtiön. Vuonna 1950 Wärtsilä hankki Nuutajärven lasitehtaan ja piste. Myöhempi omistushistoria onkin sitten yritysmyyntiä yritysmyynnin perään.

Come on. You've got to get online

2012-01-25T16:26:00.002+02:00

Internetix on mahtava asia, kun sieltä löytyy vaikka mitä ihanaa. En tiedä, miten olen aikaisemmin selvinnyt ilman sitäkään tietoa, että nettiviidakko sisältää muiden mukavuuksien lisäksi ranskalaisen muotikaupan nimeltä L'Exception.

Kauppa on neljän ystävyksen perustama putiikki, joka myy valittujen itsenäisten ranskalaissuunnittelijoiden vaatteita, laukkuja, kenkiä ja asusteita, pour homme et femme. Melko pöyhkeään hintaan kylläkin, mutta laatuvaate maksaa, ei siitä pääse juuri yhtään mihinkään.

Tänä vuonna pääsen juhlimaan ystäväpiirissä kaksia häitä, joista toisissa minulla on kunnia toimia kaasona. Olen ajatellut pukeutua johonkin tämäntyyppiseen, ehkä jopa tähän:

Mekko on likimain täydellinen. Hillitty, elegantti ja très chic. Siinä olisi juhlamekkoa iänkuun päiviksi ja todellista keppiä/porkkanaa pidellä mahamakkaransa kuosissa. Se on kauneudessaan verrannollinen minkä tahansa tunnetun ja yleisesti arvostetun muotitalon mekkoihin, mutta suunnittelijakaksikkonsa sattuessa olemaan pienemmän mittakaavan nimi, hinta jää huomattavasti saavutettavampaan lukuun.

Mekon ohella erityissuosikkini on Lutz Parisin villaneuletakki, jossa on huikea, topattu kaulus. Silkkiniskatuki, mitä muuta lohtua ihminen tuolla jatkuvassa, vaihtuvasisältöisessä sateessa tarvitsee?

lexception.com

It was the perfect first conversation

2012-01-24T09:17:00.000+02:00

Tykkään jostain tuntemattomasta syystä todella paljon ranskalaisesta Sonia Rykielistä. Perus hullu puurosta -otteella. Erityisesti Sonia by Sonia Rykiel -linjasta, joka on tyttömäisempi ja, jos tässä tapauksessa voi olla, helpostilähestyttävämpi kuin äitimerkkinsä. Rykielin estetiikka edustaa juuri sellaista hulvattomuutta, pukeutumisella pelaamista ja pidäkkeettömyyttä, mitä minäkin mielikuvissani sporttaan täysillä vailla ankeita "mutkun tän sit pitää käydä kaikkien kanssa" -selityksiä sille, miksi en uskalla ostaa punaista paitaa. Musta univormu istuu tiukassa, huomaan, tarttisin Rykieliä tänne todellakin. Pitkä, kapea siluetti ja pienet, istuvat neuleet edustavat muotikäsitykseni mukaan juuri oikeanlaista tyylikkyyttä ja nimenomaan muunneltavutta ja sitä "kaikenkanssakäyvyyttä", toisin kuin ne mustat, kananmunanmuotoiset lypsymekot, joihin pukeutuneena olo on kyllä kenties mukava eikä mistään mikään purista, mutta ei se kyllä nättiä ole. Vähitenhän Rykiel-rakkauteeni ei ehkä vaikuta tiheä pariisilaisuuden aura, jonka sisällä l'univers Sonia Rykiel seireenilaulujaan laulaa, niin että sen tietynlaisen nättiyden ytimessähän tässä lopulta ollaan taas.

Ryhtiä ja muotoja kaipaisi vaatekaappini. Ja, no, väriä. Ryhtiä ja muotoja kuulostaa kyllä joltain viiskytlukulaiselta tyylioppaalta. Hmm, kunpa joku ottaisikin modernin naisen keskivartalopaksuuntumisen ja -löystymisen asialistalleen ja kävisi sotaan kuten Airiston Lenita tennissukkataistoon ikään. Ehkä pitää ite.

Jonkun päräyttävän elämyksen perässä kai aikanaan menin HM:llekin, kun yhteistyömallisto lanseerattiin. Silloin vielä värimaailmani oli mustempi kuin nykyään, joten uskalsin hankkia vain puuvillaneulehuivin; kokeilumielessä, josko minustakin voisi tulla vapautuneempi henkilö. Kaappiin jäi, mutta onneksi ostin, sillä nyt se on viime aikoina ylle päässyt.

soniarykiel.com

It's really beautiful

2012-01-23T15:40:00.001+02:00

Olen ollut oikein tyytyväinen Marimekon vaatevalikoimaan nyt muutaman viime malliston ajan. Kaavoitukset ovat parantuneet (tai muuttuneet?), osa istuu varsin mallikkaasti. Talossa on kotiläksyt tehty keskivertoasiakkaan mittasuhteista.

Mai Ohtan kotelomekko pääsi pikkujouluvaatteeksi muutama kuukausi sitten, mutta olen sitä käyttänyt materiaalinsakin puolesta sopivana arkityövaatteena, niin nätti ja jotenkin harmiton se on.

Vuori tietysti vähän hiertää aitojen kuitujen ystävää, mutta silkki tekisi vaatteesta mahdottoman jokapäiväiseen käyttöön, myönnän sen. Jos ei muuten, niin vaivalloisen huoltonsa takia. Tai no, en nyt tuostakaan tiedä, mä olen viime aikoina kyllästynyt vatuloimaan aluspaitoina käyttämieni silkkitoppien lähes päivittäisen käsinpesun kanssa ja pyöräyttänyt ne uhkarohkeasti koneessa. Livin' on the edge. Hyvin toimii.

Same time on Wednesday?

2012-01-23T12:14:00.000+02:00

Huh sentään, kävikin melkein hyvin. Olen iloinen Haaviston Pekan ja vaaliaktiiviensa puolesta, vaikka oma ääneni hänelle taktinen protestiääni olikin. Ikivassarista ei poliittista hienohelmaa saa tekemälläkään, kyllä se niin vain on. Haavisto tuntuu tässäkin suhteessa oikeammalta ehdokkaalta, sillä hän vaikuttaa maanläheisemmältä persoonalta kuin kova-arvoinen Niinistö.

No mutta, eikö se nyt niin ole, että kun vielä kahden viikon päästä jaksaa raahautua vaalikoppiin, saa koko touhun seuraavaksi kuudeksi vuodeksi unohtaa? Olen jo lopen uupunut kaikenlaisiin väittelyihin ja korulauseisiin ja kiertelyihin ja kaarteluihin, siksi ilahdutankin itseäni ja muita laatutunteilla:

Oispa jo kesä. Ihana kamppis, Marimekko.

marimekko.fi/marikyla

It's just a little bag, but we'd feel naked in public without it

2012-01-21T10:59:00.001+02:00

Uuden laukun hankintaprosessi on yhtä kriittinen paikka kuin minkä tahansa pitkäaikaisen sitoumuksen tekeminen. Minä en pysty ymmärtämään kansaa, joka hankkii uuden väskyn joka tilistä; monestakaan syystä, mutta ensimmäisenä nyt se, ettei maailmassa kerta kaikkiaan ole niin paljon mielenkiintoisia kasseja, että minulle kuukausitasolla uusi kainaloinen löytyisi.

Ei pidä olla täydellinen, mutta ominaisuuksien sillä tavalla optiimissa balanssissa, että kokonaisuus passaa minun toiveisiini. Sen pitää auttaa minua, toimia silloin kun tilanne on päällä ja olla hyvä tiimipelaaja. Ei mene kauas poikaystäväkriteereistä. Ja nyt on kysymyksessä kuitenkin laukku. Leena Sarvi analysoi kerran minulle pysyväisluonteisen sinkkuuteni syyksi arkivaatteinani suosimani lypsymekot, mutta mä lähtisin rohkeasti ehdottamaan ihan vain hieman epäilyttäviä sielunsisäisiä kiertoratoja, joilla henkilökohtainen ajatusmaailma kulkee. Jos kulkee.

Tapasin oikein sopivan arkipuurtajan punavuorelaisen second hand -putiikin ikkunassa ja kävin ostoksilla. Nahka osoittautui hyväksi, paksuksi ja syvänmustaksi, olkahihna juuri sopivan mittaiseksi ja mikä tärkeintä, laukusta löytyi vetoketju. En ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa, ettei kasseihin tehdä kunnon sulkemissysteemeitä? Sitten itketään, ettei tarvitse olla kummoinenkaan ruuhka, kun jo laukusta tavaraa katoaa. Jaa-a, vaikeutuisi olennaisesti, jos ne pussukat olisivat jollain tavalla kiinni.

Amado Fredalla myy uutta ja vanhaa; en tiedä niistä uusista, mutta second handin hintataso ei ole tavaran kuntoon nähden mitenkään ylitsepääsemätön. En olisi tuon oman käytetyn italialaiseni hinnalla saanut kuin muovinhajuisen joulukuusen uutena.

Amado, Fredrikinkatu 25.

Yes, I have been invited to go to Paris

2012-01-20T10:22:00.002+02:00

Pari viikkoa sitten niittasin pääsiäislomasuunnitelmat. Vietän sen lyhyen, mutta sitäkin olennaisemman työtauon Pariisissa. Viimeinkin Pariisi. Pitkästä, pitkästä aikaa.

Vielä, kun jaksaisi huhtikuulle asti vartoa. Siihen saakka voin viihdyttää itseäni järjestelemällä uusia asetelmia lipaston päälle. Joku voisi väittää alttariksi, mutta itsehän kiistän moisen. Seinäkiisto.

Edit. sattuipa ihanasti. Inès de la Fressange on ihana. Pariisisti ihana. Sanoinko jo ihana? No mutta ihana kuitenkin.

I don't know what I was doing

2012-01-18T10:47:00.002+02:00

Tietysti sillekin on perustelunsa, miksi kannattaisi pitäytyä ainoastaan tarkoituksenmukaisessa ja testatussa ja jonkun viraston hyväksymässä vaihtoehdossa, kuten standardiorientoituneen kunnon kansalaisen kuuluukin eikä haikailla hapatuksien perään ja kaivaa verta nenästään kirpputoreilla ja turuilla. Erikoisuudentavoittelija saa aina köniin.

Yksi niistä mageista Berliinin-tuliaisvetimistä on käyttökelvoton, kun sen röpelöisiin ja taittuneisiin kruununsakaroihin rikkoo sormensa ja vaatteensa. Keittiöluutukin tarttuu niihin ja ikävästi jättää nöyhtää sitten peräänsä. Mitään en kuitenkaan oppinut, mikäli oppimisen todentuma on se, että olisin hakenut rautakaupasta kaikkivaltaisen turvallisuusviraston leimalla varustetun muovinupin, joka on tarpeeksi suuri, ettei se mahdu kenenkään henkitorveen ja aiheuta kuolemaa, mutta tarpeeksi pieni, ettei se pudotessaan murra kalloa ja aiheuta kuolemaa.

Menin sen sijaan vedinpostaukseni kommenttilaatikkoon ja sitä kautta Indiskaan, mistä löytyikin suloinen papukaijavedin. Muistuttakoon alakaapin ovessa nyt sitten vaikka siitä, että henkisten papukaijamerkkien jakeleminen itselleen ja muille on ihan okei.

Ja koska mitään en siis todellakaan koskaan opi, bongasin samalta reissulta myös äärimmäisen somat ruusunupit, jotka mahdollisesti pääsee lipaston oviin. Katsotaan nyt.

Kukka-aiheita. Hmmm.

What was it about Natasha that always made me feel like the charity case?

2012-01-16T17:40:00.000+02:00

Status update vaatekaapilta.

Olin palaamassa sunnuntai-iltana Yrjönkadun uimahallista kotio, kun huomasin sukkahousujen menneen rikki reidestä. Olo ei ollut yhtään boheemi taikka huoleton taikka vapaa. Lähinnä suttuinen ja epäsiisti ja nolo.

Siitä ei ole kuin yksi liukas luikaus, kun musta oli ihan ookoo, jos vähän joku paikka sukkahoususta repsotti. Silti aika paljon on niistä päivistä vettä Vantaassa virrannut.

I'm not asking for perfection

2012-01-15T00:31:00.000+02:00

Ystävä kävi kylässä. Tarjosin sille mautonta Ehon luomupuustia. Ja ihanaa bergamottiteetä, joka näytti liotuksen jälkeen valtaisalta nuuskapussilta. Annoin sille lahjaksi yhden puuvillamekon, jonka naarasin kerran kesällä kirpputorilta, mutta mahtihinkkini eivät mahtuneet siihen. Rasti seinään, että sellainenkin vaate tästä maailmasta löytyi.

Tässä ei nyt mennyt oikein mikään oikein, paitsi se ystävä, se on kyllä huipputyyppi.

Ja tietysti tuo pikkulautanen tuossa kuvan keskellä. Palanen uudesta hullutuksesta, nimittäin Karpalo Esteri Tomulan Botanica-sarjasta Arabialle. Liekö valonpuutteen oire, vai jokin muu kalkkeutumisvaiva, sillä hamstruuhimoon liittyy sellainenkin pistos, että ensi kesänä on kerättävä kasvio.

Aivan varmasti kerään. Oikein kaunolla kirjoitan laput, missä on nimi ja kaikki keruudata. Kyä näin o.

Mietittiin muuten, onkohan Esterin omaa käsialaa tuo latinankielinen nimiteksti tuossa lautasen alareunassa. Niin on kauniit ja säännölliset kurvit kirjaimissa, että on oltava.

I'm gonna guess more than once

2012-01-14T16:23:00.000+02:00

Mustavalkoisia Marimekon palloservettejä kutsuttiin aikanaan kantisserveteiksi, kun niitä jaeltiin kanta-asiakkaiden hellimislahjoina useissakin yhteyksissä. Nykyisin henkilökohtaisten kanta-asiakasservettieni pestiä toimittaa Ikean vastaavat, hiukkasen eri syistä tosin.

Minulla on kodissani lopulta aika paljon Ikean huonekaluja. Viimeisimpänä kahdeksi vuodeksi venähtänyttä sängyn viransijaisuutta tehnyt Hemnes-rautapäätysohva, joka tuli talouteeni ystävän käsistä, vaihdettiin loppiaisviikonloppuna pätevämpään tehtävänhoitajaan, sekin ikealainen tuote. Se Hemnes oli muuten ystävänkin Huuto.netistä hankkima, joten aina ei sekään ole aivan totta, että silkkaa roskaa olisi tarjolla Iksukassa. Pitää tietää, mitä ostaa; se pätee tässäkin suhteessa. Eikä luonnollisesti pidä hankkia mitään vain siksi, että se on halpaa.

Servetit muuttivat ikkunalaudalle, kun keittiöstä loppui riittävän toimivaksi luokiteltava tila. Revs jäi alle vahingossa, mutta näytti niin harkitulta, että jääkööt sinne.

It should reflect our taste, shouldn't it?

2012-01-14T10:27:00.000+02:00

Kesällä edesmenneen mummoni äidillä on ollut kapoiset kangaspuut, joilla hän on paukuttanut tismalleen tyttärentyttärentyttären kaupunkiasunnon lattiaan sopivat matot. On niin tiukkaan kudottu ja voimalla tuupattu luhaa, että mäntysuovankin tuoksu tuntuu vielä vuosia viimeisen jokirantapesun jälkeen.

Ajattelin ensin, etten laittaisi mattoja lattiaan lainkaan, mutta totesin sitten kontrastin mummolamattojen ja muuten yksivärisyyttä ja koruttomuutta tavoittelevan sisustustapani välillä mielenkiintoisemmaksi kuin pelkän valkoisuuden ja siten sovinnaisen tyylikkyyden. Ja mikä oikeastaan puuvillaräsymattoja koruttomampaa olisikaan? Niissä on muiden hyvien puoliensa lisäksi myös hiukan sitä sellaista kotisidosta, mitä aina välillä täällä kaupungissa kaipaa.

Näitä on useampia, napsin valotilanteen mukaan lisää!

This is so good. You have to have some

2012-01-13T13:07:00.001+02:00

Vaikka muuten kaikkea uutta aina hienoisella epäluulolla vastaan otankin, Punnitse ja Säästä -kaupan hyllyllä moinen nihkeä sisäkierre oli tipotiessään. Ihanaa, raikasta laventelia, jonka normaalisti nauttii lähinnä tuoksuna pesuaineissa tai ihorasvassa, saa kerrassaan syödä! Tumman suklaan seassa. Winning concept! Ja se on vielä reilua ja vegaanista ja luomua ja mitä ikinä. No, sallittua.

Vallan mainiota! Sopivalla tavalla vinkeä makuyhdistelmä, juoskaa noutamaan lähimmästä Punnitse & Ihastusta.

Pökäleenmuotoinen koirahahmo halusi välttämättä kuvaan.

Say hello to Rose

2012-01-07T00:12:00.001+02:00

Loppiainen oli ja meni, oi ihana perjantaivapaa, mutta kerran vielä on hehkutettava joululahjoja. Perustelen sillä, että sain sen vasta toissapäivänä.

Ties mistä on taas Annika naarannut nämäkin supersomat maustepurkit! Pääsivät telineessään keittiön ikkunalaudalle, paraatipaikalle. Ai että tykkään tuosta ruusumotiivista, niin sievä ja herkkä, vaikka mustalla pohjalla onkin. Tulee ihanasti kesä(mökki) mieleen. Vaikka mä olen täysin kädetön ronskeissa käytännönasioissa, haaveilen minäkin salaa joskus Vihreän talon kaltaisesta saarekkeesta, mutta niissä unelmissa olisi kylläkin aina kesä ja minulla pitkä valkoinen puuvillamekko ja leveälierinen olkihattu eikä yhtään vaativaa huussintyhjennystyötä verannan viileää iltapäiväeleganssia häiritsemässä.

No, nyt mulla on täällä kaupunkikodossani palanen sitä unelmaa, tanskalaisen vaivattomasti, tottakai. Huippua taas kerran, Annika!

Let's just look at it

2012-01-06T13:29:00.000+02:00

Sain viime keväänä taiteilijaystävältäni Manilta syntymäpäivälahjakseni vapaavalintaisen taulun hänen töidensä joukosta. Halkesin, tietysti, ilosta, sillä Manin duunit ovat minun silmissäni vertaansa vailla. Hänen värimaisemansa ja taulujensa ei-esittävyys ovat ne, jotka minut alunperin saivat peruuttamattomasti nalkkiin.

Kävimme asiaankuuluvan delegaation kera viimeinkin eilen taiteilijan työhuoneella katselemassa sopivaa teosta. Minulla kesti ennätykselliset viisi minuuttia valita se oikea.

Kiitos, Mani, korvaamattomasta lahjasta. Omista lahjoistasi nyt puhumattakaan.

Kun saan sen seinälle, tilaan Annikan nappaamaan paremmat kuvat siitä.

I'm officially old

2012-01-04T20:52:00.002+02:00

Omg*, hetkittäin ihmettelen itsekin kuinka kummassa mulla on yhtään lukijaa. Ei sillä, että teitä yhtään vähättelisin, päin vastoin, olen iloinen jokaisesta räpsyripsestä, joka täällä piipahtaa, mutta laittaahan se nyt korvia punehuttamaan, kun jos ei täällä säästä puhuta taikka ovennupeista, asiana on imuri.

Olen pahoillani, mutta nyt on Dyson! Pölypussit on niin eilistä päivää.

Kuin siistiä! Sanan varsinaisessa merkityksessä. Mää oon nii ilone! Kallishan tuo imuriksi on, mutta oma hima ansainnee yhden hi-tech-kuriositeetin. Voin aina puolustautua autottomuudellani, mikä on muuten todella toimiva vastaisku lähes mihin tahansa hankinta-arvosteluun. Eikä sillä ole väliä, onko epäilijä kenties hänen korkea-arvoisuutensa itse vaiko joku muu, tietenkään.

*vähän nuorekkuutta sekaan. Lol.

Negotiate? I can’t even buy stuff on sale

2012-01-02T17:04:00.001+02:00

En ole todellakaan mikään alelaarihaukka, joka saa saaliista vainun kilometrien päähän ja niistää sen epäröimättä. En harrasta aleostostelua missään muodossa, sillä en kestä XXL-koon pettymyksiä saavutettavamman hintalapun nostattaman toiveikkuuden jälkeen. Se on kamalaa. Mieluummin harkittuja täsmäostoja ilman, että tarvitsee tehdä kompromissia minkään asian suhteen, vaikka se täyttä hintaa tarkoittaisikin.

Joskus kuitenkin onnistuu. Menin muuten vain lauantaina tarkastamaan Marikulman pössiksen ja siellä killui henkaririvistössä mekko, jota olen käynyt sovittelemassa jo alkusyksystä. Varastosta löytyi yllättäen jopa oikea koko, mutta myyjätär kieltäytyi ensin myymästä sitä hihan tahranneen värivirheen takia. Päästiin siinä pienen keskustelun jälkeen kuitenkin yhteisymmärrykseen ja tyytyväisenä jemmasin mekon kainaloon. Kassalla neiti totesi vielä, että "ja sinähän kyllä käytkin niin usein, että tämä hinta on ihan ookoo". Täh? Minäkö, eeeeee, en varmasti, joku muu käy.

Kaikesta päätellen hiukkasen liian usein, mutta minkäs teet (ja sitten kahvit, Tukkis!), kun siellä on nurkat pullollaan toinen toistaan käyttökelpoisempaa mekkoa ja hametta. Ja älyttömän hyvä palvelu. Ennen aina vähän pelotti mennä Kämpin Mekkoon, kun aavistuksen jäykähkö ilmapiiri rintaloineen ja parkkilat ankarine arkkitehtonisine muotoineen jäädyttivät kolttuhaikailijan jo ovelle. Marikulma saapuu aivan eri planeetalta, muutos on huima ja kaivattu.

Niin, ja se virhe. Olisin ottanut kuvan siitä, mutta se ei erottunut näissä CrossProcess-kuvissa lainkaan, joten sorit, en voi näyttää. Hihan takaosassa yksi tuollainen valkoinen lontti on puoleksi vaaleanbeigehtävä. Kamalaa.

You're gonna say, "Happy New Year!"

2012-01-01T18:25:00.001+02:00

Hyvää uutta vuotta! En oikein ymmärrä, miksi aina sanon, etten mä tapaa luvata mitään, kun kuitenkin aina jotain menen vannomaan. Viime vuonna lupasin vähän dekadenssia elämään. Jäi kyllä utuhämärän peittoon, toteutuiko se. Lähipiiriltäni, jos kysytään, eitttodellakaan, mutta ainakin se on toiminut hienona ~~itsepetoksena~~ katumusharjoituksien lieventämiskeinona, jos juhlinta jokusen kerran lipsahtikin aamuyön tunneille eikä välttämättä aivan aina kuivin suin.

Tällä kertaa lupaukseni on selvärajaisempi kuin viimeksi. Ääneenlausumattoman aikomuksen unelmien toteuttamisesta ikäpyöreänä juhlavuonna 2011 takia aloitin viimeinkin erään harrastuksen, josta olen haavehtinyt liioittelematta puolet elämästäni. Totesin, etten mä ehkä sittenkään vain jonain aamuna nouse sijaltani henkilönä, joka on kaikkea sitä, mistä minä unelmoin, ellen nöyrry ja aloita.

No niin tein. Nöyrtymisen määrä olikin syksyn mittaan suorastaan majesteetillisen eeppinen, mutta olen osoittanut ennenkuulumatonta sitkeyttä ja periksiantamattomuutta, mitä aion jatkossakin pystypäin toimeuttaa. Se, kuulkaa, kun pölynvärisenä toimistohapsiaisena kolmissakymmenissään kajahtaa balettiin, se ottaa luulot pois.

Mitä te lupasitte?

Easy there, prosecutor

2011-12-29T23:07:00.002+02:00

Aika monesti lankeaa hehkuttelijan suuntaan kysyviä katseita, kun se jostain uudesta kippokaadostaan taas kerran möyhöttää. Ymmärrän kyllä yskän, suurinta osaa kansasta ei vois kipot ja kapot taikka muutkaan romut vähempää kiinnostaa, eroon pitäisi entisestäkin päästä. Kuka hullu enää toisten vanhoja ostaa?

Mutta ne, keitä kiinnostaa, huokaavat. Taas se löysi, mistä se aina oikein? Kun sehän siinä juuri onkin, se, että mistä. Kun se aina näyttää niin helpolta, mutta kuten kaikki tietää, mitä vaivattomammalta mikä tahansa asia näyttää, sen enemmän se on vaatinut duunia. Ja mitä halvemmalla joku kaato tapahtuu, sitä enemmän se on yleensä vaatinut kieltäymystä olla ostamatta ensimmäisenä vastaantullutta, naarmuista ja ylihintaista kamaa, mutta myöskin istumista netissä hintalappuja etsimässä ja vertaamassa. Toiset tekee tätä lentolippujen hinnoilla, toiset käytettyjen autojen markkinoilla. Minä etsin käyttödissainia. Kiksilähteensä se on kullakin. En näe hirvittävästi eroa siinä, että joku on valmis lentämään Berliinistä Stanstedin-välilaskun kautta Perpignaniin Etelä-Ranskaan ja ylittämään junalla rajan Espanjaan ihan vaan säästääkseen 20 euroa suorasta lennosta Barcelonaan (mikä kyllä on paitsi todellisen typeryksen hommaa myös ääretöntä idiotismia sekä lisäksi kertoo ihmisestä olennaisen, mutta pointti ei olekaan se) ja siinä, että minä kiehnään tunkkaisilla kirpputoreilla ja luotan tuntemattomiin internetissä vanhojen astioiden ja muiden käyttöesineiden takia.

Ollaan monesti samanhenkisen ystäväpiirin kera puhuttu asiasta, kuinka hönö ei silloin tajua hankkia, kun aika olisi. Sitten niiden orvoloiden ja hopeiden kanssa saa painia hippaa ympäri maakuntia ja toivoa parasta. Toki se on nyt asian näin ollessa merkittävä tekijä kaikessa hauskuudessa, mutta poikii kyllä ajatuksen siitä, mitä minun pitäisi osata tästä ajasta jemmata? Kun sitä saa aika paljon kuulla, kuinka "meillä oli näitä silloin kymmenen kotona ja viistoista mökillä ja mummolla oli sata kappaletta tätä sarjaa ja tuota lajia, mutta ei niitä sillon osattu arvostaa!" Ja nyt mulla on itselläni ihan sama fiilis, mua ei todellakaan sytytä mitkään Taika- tai Aika- tai mitä-nämä-nyt-ovatkaan -sarjat. Syyt vain ovat hiukan erit; arkipäiväisyyttä enemmän minua kirpii se, ettei niissä ole samanlaista kaikua, henkeä, sielua, elämää kuin vanhoissa, jykevästi julistavissa astioissa. Riihimäen lasi, Viiala, Kumela, Nuutajärvi. Ne on aikaa sitten muuttuneet Thaimaan lasiksi ja Intian bulkiksi, mitä minä en suurin surminkaan suostu kotiini kantamaan, vaikka joukosta ihan kivoja esimerkkejä löytyisikin. Suorastaan ärsyttää myös tiettyjen Iittalan tuotteiden massadumppaus ruokakaupoissa ja lehtitilauksien sidekickeinä, karmeimpana esimerkkinä alunperin ihan kiinnostava, graafinen Taika-sarja. Osta täältä meiltä koomarketista seittemälläsadalla kahdessa minuutissa niin saat neljäntoista prosentin ostoedun mukeista, jos ostat niitä kerralla viiskytä. Mitä tavoiteltavaa kauneutta ne enää edustaa? En nyt tarkoita sitä, että vain kalliit ja eksklusiiviset asiat olisivat oikeutettuja tulemaan määritellyiksi kauniina tai että olisi jotenkin glamoröösimpää ostaa tavaransa muualta kuin ruokakaupasta, mutta kyllä ei mitään voi sille, että niistä tietty brändiarvo vastaavalla kohtelulla katoaa. Tai vähintäänkin himmenee. Millä enää on perusteltavissa niiden korkeahko hinta, jos niitä ei erota tavan pennibulkista edes markkinointikeinot? Mielestäni vastaus kuuluu ei millään. Jos ennen kotimaisuus oli laadun tae ja hankkimalla kotimaisten lasitehtaiden ja muun teollisuuden tuotteita saattoi uskoa hyvään ostokseen niin käyttö- ja aikakestävyyden kuin kansantalouspoliittisemmastakin näkökulmasta, nyky-Iittalasta ei voi sanoa samaa. Muutaman viikon käytön jäljiltä reunoistaan murtuvia Kartio-laseja ei erota mistään muusta liukuhihnavalmistajasta nimenomaan mikään muu kuin pakkaus ja mielikuvat ihmisten päässä. Keinotekoista on tämän päivän meininki, Fiskars-konsernin mukin kylkeen lätkäistään pörheä hinta, vaikka siinä ei mitään muuta vanhan tehtaan peruja ole kuin paketti ja lasikaupan koomarketin muovipussia nätimpi lakkapintainen kassi. Ja se sitä mielikuvaa peesaava hintalappu.

Mä kaipaan aitoa tavaraa, perinteitä, kestävyyttä ja kauniita, ajateltuja esineitä. Mä en käsitä, mitä niille Kartioillekin on oikein tapahtunut.

Hah, ja palatakseni vielä alkuun ennenkuin juttu lähti ihan muille raiteille: taidan vast'edes vastaukseksi mielestäni täysin perusteettomiin toimieni järkiperäisyyden kyseenalaistuksiin siteerata konstaapeli Neposta, joka siteeraa työpaikkaterapeutti Sesse Ensilumea:

"Miehet ovat Marsista, naiset Nuutajärveltä"

Edit. Pätee mielestäni vastarannankiiskiin sukupuoleen katsomatta.

That was you before. Yes?

2011-12-27T19:58:00.000+02:00

Aivan kait se on sama, monesko totuusavautuminen tässä taas seuraa, sillä ei se mitään; sain Hannalta tunnustuksen enkä tietenkään jätä sitä käyttämättä. Kiitos, Hanna! Sydän ja halaus.

Pitää kertoa faktoja ja palkkioksi saa määrätä muutaman mieleisensä bloggarin tekemään saman. Mahtavaa!

1. Lempiruoka. Se on kyllä melkein mikä tahansa ape jonkun muun valmistamana. Kaikkeen minäkin pystyn, mutta en kokkaamiseen. Aika ajoin tunnen kategorista huonoutta tämän asian takia, mutta niin kauan kuin ruokittavanani on vain oma suu, katson piteleväni hyppysissäin absoluuttista päätäntävaltaa päivittäisissä ravinnonjärjestämisvalinnoissa.

2. Lempimakeinen. En syö karkkia, mutta suklaata menisi Titanicin upottaneen jäävuoren kokoisia siirtolohkareita liukuhihnalta, jos aktiivinen kieltäymykseni hellittäisi hetkeksikään.

3. Lempiluettava. Jaa-a. Tämä menee kyllä samaan lokeroon kuin seuraava kohta lempielokuva. On paljon helpompi luetella ne lajit ja tyylit, joista ei tykkää kuin ne, joista todella pitää. Liekö luonteenpiirresidonnainen juttu? Että kun yleensäkin on taipuvainen pessimismiin, on helpompi ilmaista asiansa negaation kautta. No en tiiä, aika kaukaa haettua. Joka tapauksessa, olen hiljan ottanut takaisin tavakseni lukea joka ilta, mistä syystä olen antaumuksella taputellut itseäni olalle, niin tuloksellista ja kiitollista toimintaa on se. Haalin juuri nyt luettavakseni Françoise Saganin tuotantoa, harmi vain, ettei ~~kärsivällisyys~~ taito riitä teoksien alkukielisiin laitoksiin.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä. Kurpostaminen eli ompelukoneen ääressä turhautuminen. Muuta en osaa ja mainittuakin auttavasti.

5. Ja se lempielokuva. Anything with Julia Roberts innit.

Mun tunnustukset saavat upeat, ihanat bloginpitäjät Lili, Heidi, Arkitehti, Katja ja Hanna itse, tietysti.

Tuon ihkublogikuvan alkuperäinen omistaja on Nanainen.

I'm so glad to see you though

2011-12-26T18:05:00.000+02:00

No joo, myönnettäköön, että tällä tontilla on viime aikoina puhuttu poikkeuksellisen paljon säästä, mutta menköön vielä kerran. Oli nimittäin kohtuullisen omituista nähdä kotiseutuvia halkova joki jouluntienoolla sulana. Sitä on pitänyt muuttumattomana, luonnonlakina, että joki ja sen vuodenajat virtaavat kuin elämä, mutta näköjään nekään eivät ole olosuhteiden ulottumattomissa.

Ja siellähän se allekirjoittanutkin, uudessa takissa, toivon mukaan matkalla kohti uusia kuvioita ja jekkuja.

The city was silent

2011-12-24T12:53:00.001+02:00

Ihanaa joulua ystävät, toverit ja kylänhenkilöt! Tänä vuonna oma lahjasaldoni on kieltämättä melko nousukaudentuoksuinen; mikä lie valepukki asialla ollut. Haittapuoli asiassa on se, etteivät uudet jääkaappi ja telkkari mahdu kuusen alle. Keltainen Dysonkin jäi vielä matkalleen. Kammopakkasten pelossa hankittu talviparka siellä pötköttää, uudenkirpeä iPhone 4s sen sijaan on jo handussa.

Huh.

Joku on ollut superkiltti, vaan ei näköjään riittävän, sillä yksi toive ei toteudu tänäkään vuonna:

Lämmin kiitos kuluneista päivistä teille, jotka olette mukanani tämän vuoden kulkeneet.

'Cause they're so good together

2011-12-19T21:54:00.000+02:00

Kaksi peräkkäistä vastaavaa tapahtumaa riittää täyttämään perinteen kriteerit mielestäni mainiosti. Ihanan Annikan kanssa päätettiin viikonloppuna, että sitä meidän jouluntienoiset mökkimatkat maakuntien kirpputorikierroksineen nimittäin nyt ovat sitten.

Tulipahan hankittua joululahjoja lähinnä itselle, täydennettyä olemassaolevaa sarjaa ja vihdoin saatua haaviin jo kauan etsittyä. Kuvassa näkyvä tiikkitarjotin lasikippoineen päätyi haltuuni viekkaudella ja vääryydellä Annikan ostoskorin kautta; se hellämieli pehmeni todettuaan, etten ehkä pääse yli asiasta ~~ikinä~~ koko viikonloppuna, jos en saa sitä itselleni. Kysymyksessä on aivan mieletön löytö, tanskalaisen Digsmedin tuotantoa noin 60-luvulta, muutamalla hassulla eurolla. Isommissa astioissa on tarrat paikallaan ja pienemmissä lukee komiasti made in Denmark.

These are my options?

2011-12-16T22:34:00.000+02:00

Minnuu ei huvita eikä naurata. Ahistaa vaan ja ehkä vähän itkettää. Ei nyt julkisesti, mutta ehkä pitäisi, saisi siitä ainakin asiaa.

En tykkää talvesta yhtään, en välitä mistään "ihanan rapsakoista" pakkasista taikka tajua mitään minkään tykkylumipuuestetiikan päälle. Minä olen ottanut lapsuus- ja nuoruusvuosien aikana pohjolan asukkina pakkaskiintiöni tasan täyteen ja toivotan keskieurooppalaiset talvet enemmän kuin mielelläni tervetulleiksi.

Tai niin mä olen sanonut. En vain ehkä ole ottanut huomioon sitä, että aurinko ei siirry, vaikka lämpötilavyöhyke levenisikin. Nyt täällä vallitseva subarktinen meri-ilmasto jääkarhun pyllyn valotilanteella silattuna on, saatana, sata kertaa huonompi vaihtoehto kuin se, että olisi kuustoista metriä lunta tuomassa edes vähän valoa synkkyyteen.

Minä masennun!

Tähän sitä viiniä. Ja kivasta lasista sitten.

There are a million reasons to celebrate in New York City

2011-12-04T18:48:00.000+02:00

Kai nyt voisi olettaa, että elämässä olisi tähdellisempiäkin asioita puhuttavaksi ja suurempia aiheita möyhötettäväksi kuin lasipurkit. Vaan ei nyt aina sentään. Ainakaan silloin, kun jo vanha löytö, valtava kahdeksanlitrainen Riihimäen lasin purnukka jaksaa yhä vain silmäkarkkiudellaan ilahduttaa. Varsinkin nyt, kun se sai kaverikseen Viialan ja Iittalan pikkupurnut. Viialalainen on erityisen nätti, vetoisuutta minipurkilla on vain puoli litraa; Iittalan vastaava ei sekään mikään suurperheen hillojemma 0,75 litran koollaan ole.

Tämä kyseinen säilytysesine sai erityissympatiat puolelleen oikein sopivan vuosilukunsa tähden. Ei taida purkki ihan noin vanha olla, mutta tehdashan on käytännössä itseni ikäinen. Tai siltä ainakin aika ajoin tuntuu. Esimerkiksi juuri nyt. Tulis jo kevät.

I don't have an espresso machine

2011-12-02T21:44:00.001+02:00

Siihen minä en ota kantaa, voiko onni todella materialisoitua, mutta ainakin minulla on leveä löytökaatajan hymy naamalla, kun ensi kerran voin kutsua seurapiiriä kotiini päiväkahville. Tai espressolle. Hyvät ystävät, Tapio Wirkkalan Variation-mokkakupit, s'il vous plaît.

This isn’t really public, it's a ladies' locker-room

2011-11-28T18:02:00.001+02:00

En tykkää uimahalleista. Ne on aina kylmiä, kloori vihertää tukan jo ulko-ovella pelkällä hajullaan ja lapset kirkuu naamat sinisinä. En oikein tykkää marrasharmaasta kaupungistakaan, syitä ei liene tarpeellista luetella.

Nämä kaksi asiaa kun yhdistää ja oikein keskittyy, löytää itsensä Yrjönkadun uimahallista. Sunnuntai-illan todellisuudesta irrallinen parituntinen 20-luvun kaupunkikulttuurireliikissä oli presiis paikallaan, höyrysaunassa ystävän kanssa käyty keskustelu klassisesti miehistä ja niiden rinnalla elämisen vaikeudesta hoiti nuupahtanutta naista. Kylpytakit päällä oman lepohytin edustalla nautittu jäätee-omenapiirakka inkiväärijäätelöllä -annos pöytääntarjoiltuna ei tilannetta varsin pahentanut

Niin siistiä, että vastaava eurooppalaisen kylpylätradition edustaja on niinkin saatavilla kuin Yrjönkadulla. Ei voi kuin olla huojentunut, ettei sitäkin nurkkaa ole saneerattu täysin piloille, "modernistettu" siitä elämä pois, kuten ei täkäläiselle jäykkäniskaisuusklassistiselle tyylisuunnalle vierasta ole.

Kamala, pitkittynyt hellämielisyyskohtaus uiskenteli mielessä vielä tänä aamunakin.

Yrjönkadun uimahallissa naisten vuorot on ma, ke, pe ja su, toiseen kerrokseen ke, pe, su.

The first time I actually felt like saying it was the night he took me to the ballet

2011-11-22T17:09:00.000+02:00

Elämässä pitää olla pieniä iloja. Jo siitäkin syystä, että isot ilot on sitten vielä suurempia.

Kuten viime sunnuntaina Maximissa, kun valkokankaan täytti kolmeksi tunniksi Bolshoi-teatterin Prinsessa Ruusunen. Ihastuksien huokaus, kyllä nykytekniikka on ihmeellistä. Vailla mitään säröjä tai illuusion pienintäkään herpaantumista sain tuijottaa parvekkeelta eturivistä täydellisiä liikesarjoja, kuunnella tyllin kahinaa ja tossujen nitinää ja ihmetellä niin rikkumatonta Disney-prinssikuvastoa kuin vain amerikkalaisunelmamussu David Hallberg voi tuottaa. Olen liikuttunut.

Finnkino näyttää baletteja pitkin kevättäkin, aion istua niistä jokaisessa.

It's nothing to lose your hat over

2011-11-21T16:44:00.000+02:00

Hankin aiemmin syksyllä Filippa K:n huopahatun vain ymmärtääkseni myöhemmin, ettei se yhteensovi

a) pitkän tukan

b) kaulahuivien kanssa.

Pitäisi olla pienet, sievät takinkaulukset ja turkispuuhka. Ja niin tiukkaanleikattu bob, että päänkiristykseen vanne olisi täysin tarpeeton.

Muutenhan se on kovin soma.

It's the artist's favorite

2011-11-17T22:51:00.002+02:00

Oidai, kävipä mieluisa iltavieras.

Eikä visiitin mukavuutta vähentänyt lainkaan se, että toi harakalle aivan hyväksyttävän tuomisen muassaan! Hyvämakuiset ja tarkkasilmäiset laatuasiantuntijaystäväiset on kyllä jo siinäkin suhteessa painonsa arvosta kultaa, timangia ja platinaa, kun ne aina tietää, löytää ja hoksaa. Ja muistaa, mistä heille on uskonut haavehtivansa.

Aikani Heikki Orvolan nuutajärveläistä Miranda-kulhoa huokailtuani Annika käski olla tukehtumatta pullaan; vasta se taivastelun paikka ois, jos hän ruman tuliaisen olisi tuonut. No se.

Alemmassa kuvassa näytillä myös jäsen uusimmasta tuttavuudestani ja hamstrausintohimojeni kohteesta, teekannu Tapio Wirkkalan 60-luvulla saksalaisen Rosenthalin Studio-Line-sarjaan suunnittelemasta Variation-astiastosta. Kyllä mieltä lämmittää astioiden varsin moderni ote, eleganssi ja oi, ne mattamustat lautaset. Kysymyksessä on tyylipuhdas muotoilun ja estetiikan die Heirat. Ebay-ponia odotellessa.

En minä sillä, että yhtään kuppia tai lautasta tarvitsisin, mutta eräänä päivänä, toivon mukaan viimeistä kertaa vähään aikaan, astialaatikoita purkaessani ja ilokseni keittiönkaapit suhteellisen tilaviksi todettuani päätin, että kauniita, käytännöllisiä ja huolellisesti rakkaudella valittuja esineitä on aina kuitenkin suhteellisesti vähemmän kuin vastaava määrä kamalia ja yhdentekeviä kappoja. Näin.

No, you don't understand. The only thing that I have ever successfully made in the kitchen is a mess. And several little fires

2011-11-12T22:04:00.000+02:00

Heidi linkkasi Facebookiin mainion uutisen työssäkäyvien ja periaatteessa hyvin toimeentulevien naisten keskuudessa suosioon nousseesta kotoilusta.

Kuinka sattuikaan.

Olen jo pitkään puhunut ystäväni Lauran kanssa siitä, kuinka meidän tulisi perustaa ompeluseura, jossa pelataan iltapäivisin bridgeä, juodaan sherryä laakeista laseista ja ne jotka tupakoivat, tekevät sen holkin kanssa. Pienillä pyöreillä pöydillä olisi mielikuvissamme tietysti pitsiliinat ja korkeiden ikkunoiden edessä raskaat, ehkä jo hiukkasen pölyä keränneet ja haalistuneet, kullanväriset samettiverhot. Meillä olisi korkokengät jalassa ja helmet kaulassa. Ja ehkä korvan takana tippa jos toinenkin Shalimaria.

Tämän lauantai-illan midinettikerho ei aivan tuota kaikkea vastannut, mutta tuottelias se oli silti. Ja koska sherry on pahaa, joimme samppanjaa ja radiossa soi Jazzin sävel on vapaa.

Koska pieneen kotiini eivät tekstiilit juuri nyt sovi, Sanna Annukan Marimekolle suunnittelemasta Kanteleen Kutsusta tuli meille töihin keittiön pöydälle joululiina.

I want you to meet him, my Russian

2011-11-09T16:37:00.000+02:00

Kempparin Noora juontaa uutta Tyylivarkaat-ohjelmaa Maikkarilla. Pokkana varastaa toisten kodeista tyylidetaljeja ja uittaa niitä kulloisiinkin muutoskohteisiin.

Aika hauska idea.

Toivon, että Arkitehti näkee asian samalla tavalla. Kohtuu törkeällä aisalla nappasin blogistaan idean ja toteutin sen kursailematta ja reippaasti, vaan minkä tekee, jos kerran toisilla on parempi maku ja tarkempi silmä kuin itsellä; eläinsaduista lapsena luin, että toisten virheistä kannattaa oppia, katson, että sama metodi pätee myös muissa konteksteissa. Esimerkin voima.

Kello on ihan mielettömän hieno venäläinen Raketa Katjusha. Sotaisa yhteys hänessä, kellotaulussa kuvattu härveli on raketinheitin, tuttavallisemmin Stalinin urut, mutta no, ei tämä liene ainoa kerta maailmassa, kun itsensäasustamisen nimissä taistelutantereilta lainataan.

The Birkin bag? Really? That's not even your style

2011-11-01T16:03:00.001+02:00

Huomenna on hieno päivä. Ei ehkä Coco Chanel -tavalla, mutta omalla tavallaan eleganssia sormenpäitään myöten ja pariisilaisuuden syvintä olemusta, englantilaisuudestaan huolimatta, henkivä nainen saapuu Savoyn lavalle ja laulaa Japanin hyväksi.

"Olisiko tämä se tilaisuus, jonne voisi kerrankin laittaa kivan mekon päälle?", kysyi konserttiseuralaiseni Heidi. Kyllä, tämä on juuri se hetki. Mitä kivampi, sitä kivampi, kuten sanonta kuuluu. Tilanne saattaa vaatia myös keskimääräistä kivempaa sihijuomaa.

Jane Birkin sings Serge Gainsbourg "Via Japan", keskiviikkona 2.11. kello 19.30 Savoyssa.

Hey. Watch those hands, mister

2011-10-31T17:36:00.000+02:00

Käsittämätön ja kestämätön on se tosiasia, että sielun kasaanpusertava pimeys on päällä jo kello 17. Valoisan aamun hyöty kestää ehkä seuraavat kaksi päivää ja sitten on taas molemmista päistä, lähtiessä ja palatessa, vaan... Pimeä. Tämä osuus vuodenkierrosta tuntuu olevan kerta kerralta ankarampi koettelemus, vaikka kuinka yrittäisin asennoitua toisella tavalla ja iloita valosta vielä, kun sitä on.

Se vaan ei varastoidu, ei todellakaan, kuten ei moni muukaan hyvä asia elämässä.

Mutta villaa sen sijaan ihmisen on paras jemmata! Lämmintä, pehmeää, kutittamatonta villaa. Viikonlopun ysmyn alekorista vähän sävyjä, tapojeni vastaisesti, mutta koitetaan nyt sitäkin, josko kevyt väriterapia purisi, kuten naistenlehdissä väitetään. Epäilen. Tosin skeptisyys ei just nyt ole kovin kovassa huudossa, joten ehkä otan tuon takaisin.

Noora Niinikosken "Seela"-lapaset Marimekko.

Someone once said that when one door shuts, a window opens

2011-10-23T16:08:00.001+03:00

Olen siinä suhteessa varsin tavanomainen nainen, että käyn sataprosenttisesti tuulella. Sisustusratkaisuita pohtiessa pulkka kääntyy vielä liukkaammin kuin normaalisti, mikä tietysti asettaa jonkin verran haasteita valintavaiheessa onnistumiselle. Tästä syystä olisinkin halunnut täysin vetimettömät keittiönkaapit, mutta pakko oli myöntää, ettei painallusmekanismiympäristö kyllä tahmanäppikokkaajaa tue, se on selvää.

Pohdin aikani mahdollisimman eleetöntä vaihtoehtoa, mutta kuten yleensä, vastaus löytyi äärilaidalta; tällä kertaa Mauerparkin kirpputorilta Berliinistä, isosta pahvilaatikosta. Koska en, yllätys yllätys, osannut päättää, otin kaikkia yhden.

Lopputulos on varsin mukava, eriväriset ja -muotoiset keramiikkapallot sileillä valkoisilla pinnoilla vaikuttivat aluksi nukkekotimaisilta, mutta nyt tykkäänkin niistä niin kovin, että ensi Berliinin-reissulla täytyy vain toivoa löytävänsä vedinkauppiaan uudestaan. Kuusi vaatekaappia plus yläovet vaikuttavat juuri nyt varsin valjuilta ankeine harmaine tavisvetimineen. Hyh.

Laitan näytille lisää kuvia, kunhan tekniikka taas pelaa, nyt katkeaa pinna ihan just siihen, että oma kone hyytyi viimeinkin yli kuuden vuoden yhteistaipaleen jälkeen eikä iPhone ja laina-pc ymmärrä toisiaan. No en minäkään kyllä ymmärtäisi, että sinänsä. Voi jumanskiude siitäkin huolimatta.

Are we there yet?

2011-10-10T20:30:00.001+03:00

Muiden kodeissa on aina siistiä ja saumatonta. Viileää ja virheetöntä.

Toista se on meikän kartanolla.

Ei oo ihan vielä siellä.

Ahdistaa ja suututtaa, kun tuntuu, että joka mutteria pitää tilata kiertämään eri lajin spesiaalijamppa, ettei joudu itse suoralta kädeltä rikosoikeudelliseen vastuuseen tekemisistään. Ymmärrän säädösten tarkoitukset sinänsä, mutta siinä vaiheessa, kun viikkotolkun remontoimisen slash odottelun jälkeen hananasentaja ei suostu tilkkimään vuotavaa hajulukkoa, vaan sitä varten täytyy koordinoida eri tahon mies töihin, alkaa vituttaa. Tosin syvimmässä alhossani muistan seinänaapuria, jonka hiljan lattiasta kattoon remontoitu kolmio meni juuri uusintasaneeraukseen niin massiivisen vesivahingon takia, että taitaa tänä vuonna joulupukki ajella siitä osoitteesta olkiaan kohauttaen ohitse; minä olen tähän asti päässyt ilmeisen vähällä.

This is a sofa bed? It's what started this whole thing

2011-10-04T19:02:00.007+03:00

En ole koskaan varsinaisesti panostanut sisustukseen. Toki tykkään tavoitella ja katsella kauneutta ja luulen osaavani jonkin verran omassa ympäristössäni arvioida, mikä näyttää kivalta. Mutta sellaisia harkitusti harmonisia ja pitkäjänteisyydestä kieliviä kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi Hanna tekee todistettavasti tosta noin vaan, minä en pysty toteuttamaan. Kuten olen jo aiemmin maininnut, sisustukseni koostuu lähinnä sattumanvaraisuuksista ja second (or even third in some cases) hand -hankinnoista, joiden yhteensopivuus on minunkin mielestäni suurinkaan piirtein lähinnä teoreettisella tasolla, pöytä ja tuoli, no, kai ne kuuluu kimppaan.

Vaan nyt soi kellossa komiasti toinen, pönäkämpi saundi. Sohvaa en aio hankkia edelleenkään, mutta oikeastaan kaikki muut vanhat ajatukset kaipaavat tuuletusta, vaihtoa ja uudistusta. Yksi pöytä, matto ja hylly lähtivät jo, seuraavaksi ulos lentävät Tord Boontjen Habitatille suunnittelemat, iänvanhat Garland-varjostimet, joita vuosia sitten rahtasin kotiin Pariisista. Yksi unohtui erään kerran Lontoossa lentokentälle, mutta niin vain sieltä löytyi, turvatarkastuksesta, ja ystävällisen löytötavarakipsan henkilökunta postitti sen kotio. Ihan kivat ovat toki vieläkin, kukkahäkkyrät, sääli vain, että turhan monessa muutossa tuhannen solmuun menneet.

Niiden paikan ottavat aavistuksen järeämmät tuikut, Jieldén Augustinit.

Ne ovat niin upeat, en ehkä kestä. Muoto sopivan niukka ja puhdas, tyyli tällä kertaa varsin miellyttävästi koruttomuuslinjani mukainen.

Ei puhuta siitä peuratrofeesta vielä mitään.

Kuva Jieldé.

Get your coat, Anne Frank, we're going out

2011-10-04T12:49:00.001+03:00

Toiset tykkää kengistä, toiset laukuista; minulla olisi joka päivä tarvis erilaiselle takille. Kuinka monta takkia voi ihminen omistaa? Määrällä ei kai ole mitään väliä, jos kerran pukeutumismieliteot varioivat kiinteästi kunkin aamulähtötilanteen mukaan. Pikkukotien seinät on tulleet armotta vastaan jo aikoja sitten, mutta rekeillä takit tiivistyy. Liekö taipumukseni huomattu jo ystäväpiirissäkin, sillä ihana Hertta kertoi hiljan nähneensä unta minusta tuomassa hänelle syntymäpäivälahjakseen jotain "sun vanhaa, ihkua takkia!"

Itsehän väitän mukautuvani vain olosuhteisiin, säät näillä leveysasteilla jne jne.

Marimekon superupean Loota-takin hankinnalle oli kuitenkin oikea perustelu. Siistin, asiallisen, muttei kuitenkaan tylsän ja persoonattoman syystakin mentävä aukko takkivarastossani oli ammottava. Sitä paitsi, kroonisesti äkisevä niska kiittää sen kauluksesta.

Tuo turkoosi olisi ollut oiva, säänväristä erottuva valinta, jopa harkitsin sitä hetken.

Kuva Marimekko.

I bought it as a reaction to my breakup

2011-09-29T17:18:00.000+03:00

Olen vissiin seonnut. Ehkä olen kajahtanut siitä tiedosta, että keittiö on kohta kasassa tai sitten vaan kerrassaan siitä, että putkista tulee vettä.

Mutta niin, se juttu. Olen pian menossa ystävieni kanssa päämäärättömälle huviretkelle Tukholmaan ja surffatessani netissä etsimässä tipsejä, missä kaikkialla tällä kertaa kannattaisi poiketa, törmäsin sattumalta ikuisuushulluusmieliteon toteuttamismahdollisuuteen.

Peuranpää! Trofee! Todellakin, kyllä tämä melko saumattomasti istuu siihen koristeettomaan, moderniin ja skandinaaviseen kaupunkikotityyliin, joka mulla on ollut vankasti mielessä sisustusta kaavaillessani. Skandi, pohjoinen, talvi, turkki, joo, hirvenmetsästys, kyllä, kyllä, sopii. Se on sitä paitsi valkoinen. Ei mitään sijaa mutille.

Totta puhuakseni olen jo skandimeiningistä harhaan lipsahtanut valittuani keittiön välitilaan sekä yläkaappien ja katon väliin italialaisen Rivedilin Stile Barocco Travertino -kalkkilaastin. Taidankin perustella hirvityksen hankinnan sillä.

What's the proooobleeeem ja perusitalialainen käsienlevittely.

All right! Let's get another bottle to celebrate

2011-09-19T17:45:00.001+03:00

Ohi on 81.

Mi casa es mi casa.

Tuli tässä tulostavoitteen kannalta kustannustehokkaasti suoritettua kaksi remonttia yhdellä kertaa, ensimmäinen ja viimeinen.

Huomenna pääsen kotiin, saan oman vaatekaapin käyttööni, minun ei tarvitse enää kaivaa koko maailman syntitaakan painoisesta repusta ylleni eilisenryttyistä paitaa eikä arkipäivääni kiinteästi liity karmean kamamäärän rehaaminen kylillä. Kuka on sanonut, ettei pyörällä pysty muuttamaan? Todellakin pystyy, en vain enää koskaan halua joutua niin tekemään.

Mitä tästä opimme, on taivaankirkkaasti oman kodin arvostuksen nousu aivan toiselle tasolle. A clean house is a sign of a wasted life, sanotaan niissä amerikkalaista viiskytluvun kotirouvakuvastoa ironisoivissa postikorteissa ja magneeteissa, mutta minä olen aivan vallan päinvastaista mieltä tästä kysymyksestä. Jos ei aikuiselle ihmiselle ole vuosiensa varrelta sen vertaa tarttunut elämänhallintaosaamista hihaan, että taitaisi oman kotivalonsa pidon puhtaana ja järjestyksessä, on jokin olennainen memo kyllä livennyt raskaasti ohi ymmärryksen. Ja se on tuhlaamista se.

Mutta ennen kaikkea tärkein opinkertaus taitaa kuitenkin olla mittaamattoman tärkeiden ystävien arvostus vielä tuon edellisen yläpuolelle. Kiitos, kaverit.

Yeah, well, out with the old and in with the overpriced

2011-09-14T15:15:00.000+03:00

Olen ollut kotoani putkiremonttipakojalassa tähän päivään mennessä kaksi ja puoli kuukautta. Karkureissun aikana olen ehtinyt majailla kuudessa maassa, kahdeksassa kaupungissa, 11:ssä kaupunginosassa ja 12:ssa osoitteessa.

Alkaa hitusen uuvuttaa.

Paluu omaan residenssiin näkyy jo tuikkuna tunnelin päässä, mikä kyllä tosin tarkoittaa sitä, että paluumuutan keittiöttömään kotiin; köökiremontti odottaa vasta seuraavan kulman takana. Iloista tässä on se, että Habitare 2011 ei olisi voinut sattua parempaan saumaan. Pääsen tänään arkkitehtisnaisen kanssa valikoimaan pintamateriaaleja kotoseen, mikäs sen siistimpää?

Habitareen liittyy vain poskia häpeänpunalla värittäviä ajatuksia, kun muistelen niitä kahta vuosituhannen alkupuolen syksyä, jolloin kirjoitin messuista isot jutut kahteen pohjoiseen sanomalehteen. Käytin suvereenisti muiden muassa ilmaisuja "punainen on uusi musta" ja "...pistää silmään, että mikään ei pistä silmään". Huokaus.

Habitare 2011 14.-18.9.2011 Messukeskuksessa.

Paris is a mess. I never should have come here

2011-09-13T23:22:00.000+03:00

Tiedostan, että aihe on "jo vanha" ja puhuttu, mutta en voi olla mainitsemattakaan, kun se osui mun kohdalla niin makiasti maaliinsa.

Hitto soikoon, Woody Allen! Midnight in Paris vastasi monitasoisesti pakokauhuisen arkieläjän tuntemuksiin eikä vähiten siksi, että elokuva visualisoi oikein kirkkaasti sen varsin eskapistisen, kliseisen ja tooodella romantillisen kaupunkiutopian, mikä minulla haavekuvastoissani myllertää; sehän on pariisilaisempi kuin Pariisi itse.

Ja löytyi se sieltä myös, se tarinan opetus, että olisit onnellinen, siinä missä olet. Epätoden ja haavekuvien tavoittelu se vain loitontaa.

Mutta kyllähän mä olinkin! Lauantai-iltana yksinään teatterin penkissä.

Eokuvan jälkeen haahuilin Strindbergille olemaan iloinen siitä, ettei vastaavaa voisi tapahtua, ainakaan nyt Helsingissä. Ei hirveesti napostelis mihinkään Kenkkusen Joosepin torppaan päätyä, sen verran vaivatonta elämää sitä saa kuitenkin arjessaan yleensä ja keskimäärin viettää. Sans remonttihuolet.

Opettavainen lauantai, siis.

I've been before, and it's really inspiring

2011-09-12T18:26:00.000+03:00

Myönnän, että aina, kun tulee puhetta siitä, kuinka jossain toisaalla on asiat sillä, tällä ja varsinkin tolla tavalla niin kauheen paljon paremmin kuin meillä täällä kotirannassa, minulla riittää mielipiteitä. Kuten perusrivimaailmanparantaja, en minäkään useimmiten kuitenkaan jaksa pohtia, mille sitä oikein alkaisi, että kenkä lakkaisi puristamasta. Siksi mä olenkin menossa kuuntelemaan, kun minua viisaammilla on asiaa.

Huomenna tiistaina kello 16 Kalhama&Piippo järjestää yhdessä Marimekon kanssa iltapäivädebatin taiteen ja designin läpimurroista.

Siellä taide- ja designalan vaikuttajat keskustelevat innovaatioita synnyttävästä luovuuden ja yhdessä tekemisen ilmatilasta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Uskallan mennä sinne siksi, koska nämä mainitut vaikuttajat ovat sinänsä lupaavia, että voin hyvällä syyllä odottaa kuulevani muuta kuin vaivautunutta no siis, uskon, tai no emmä nyt silleen usko-usko, mut siis silleen vähän uskon, nii -henkistä kiemurtelua oikean sanottavan puutteessa: Pilvi Kalhama, Minna Kemell-Kutvonen ja Rauha Mäkilä, muiden muassa.

Miksei yhdessä? Luottamus. Yllytys. Idealismi. Gallery Kalhama&Piippo Contemporary tiistaina 13.9.2011 kello 16.

Kuva Marimekko

It’s totally illogical and he wants me to be all supportive

2011-09-07T22:20:00.000+03:00

Kuluva vuosi on ollut läheiselleni työn puolesta varsin nihkeä ja yt-neuvottelujen pilkkoma. Ilo haastattelukutsusta toisaalle ei tuskaa lientänyt, kun kävi ilmi, että luvassa on monituntiset psyykepalikkatestit, joiden teettämisinto työnantajapuolella kyllä hämmentää. Ymmärrän psykologiset soveltuvuustestit luonnollisesti tiettyjen ammattikuntien välttämättömyyksiksi, mutta että niitä teetetään luovan alan ihmisille - No, mittaavathan ne kai työskentelytapatottumuksia ja jotain osaa älykkyydestä, en minä tiedä. Lähinnä testit, jos ne ajan myötä alkavat laajeta erityistilanteiden käytännöistä kaupankassojen palkkaamisprinsiipeiksi, tuntuvat tulonsiirroilta yrityksiltä kalliille konsulttifirmoille.

Sattuipa sitten Hesarikin ilmoittelemaan sunnuntaiosiossaan samasta aiheesta; soveltuvuustestijutun kuvituksena oli otteita kuviohahmotustehtävistä. Jätän tässä nyt julkisesti ilmoittamatta oikein ratkaisemieni tehtävien määrän, mistä voitte älykkäinä ihmisinä, lukijani, päätellä lopputuloksen.

Minulla olisikin selkeästi parempi ja täsmällisempi idea, mitä voisi mielellään soveltaa varsinkin näille luovan luokan urbaanihipstereille*! Kuinka monta nauhansitomisvariaatiota saat vetäistyä tensuihisi yhdellä silmäyksellä alle tuntiin! Lisäelämiä putoaa omista, innovatiivisista ja luovan johtajan armottoman seulan läpäisevistä versioista.

Kiitos tästä ~~lintsausmetodista~~ kaavakuvaohjeistosta kuuluu meidän alati tarkkaavaiselle ja alaisistoaan tyylittömyydeltä suojelevalle CD:lle, jolle kunnia myös tensukuvasta menee.

Ja Ullalle kiitos kuvankäsittelyavusta!

*anteeksi, ystäväiseni, en ole sarkastinen enkä viittaa sinuun.

I have to redecorate

2011-09-06T16:18:00.002+03:00

Törmäsin jossain, muistaakseni ainakin Stellan tontilla, Johto-Palloon. Täytyy myöntää, että ensimmäinen ajatukseni ei ideaa syleillyt, mitä järkeä on korvata jokin este qin virrassa toisella samanmoisella? Sitten kuitenkin, koskaan en sanojani syö, tykästyin idikseen, pallo on aika hauska. Voisin hyvinkin ottaa sen kotiini, sillä tulipahan puhtaasti mukavuussyistä asennutettua eräskin antennirasia hiukan liian kauas sitä tarvitsevasta laitteesta. En kerta kaikkiaan kyennyt siihen, että yhden pistokeboksin takia olisi revitty kämppää enää yhtään enempää auki.

Eik tää nyt ole aika kiva? Rohkea ottaisi sen jossain monista värivaihtoehdoista, mä lähtisin valkoiseen. Tai mustaan? Tai.

Siinä on tosin yksi häiritsevähkö tekijä, suu muistuttaa minua Stephen Kingin The Langoliers -mini-tv-sarjasta, jonka erehdyin katsomaan joskus ammoin. Kato vaikka! Yhdennäköisyys on mielestäni hämmentävä.

Horror.

Minkä nimisiä muuten ovat nuo lamput, jotka ovat kuvassa kiinnitettyinä seinään? Kertokaa, viisaat ystäväni, tahdon tuollaiset myös omaan kotsaan!

Johto-Pallon kuva johtojemma.fi

Just don't take it to the gypsies next door!

2011-09-02T13:41:00.001+03:00

Suuresti tykkäämäni ja arvostamani Arkitehti vinkkasi minulle mainion nettisivun.

Virkattu hameverkko on mielestäni kerrassaan jännittävä konsepti. Hameverkko itsessään yhdistää käytännöllisyyden ja hienouden niin mehukkaasti, että se ihan perusmuovilirpakkeena jo ripsauttaa annoksen tyylipisteitä kantajansa ylle, mutta että kun sen vielä on joku keksinyt virkata, huokaus. Ja mahtavasta lisämyynnin arvon tajusta kertoo se, että verkkoihin kaupataan mätsääviä avaimenperiä, kuinka ilahduttavaa. Haluan ottaa seuraavan lennon, muuttaa Hollantiin ja keskittyä liitelemään Pelagollani pitkin auringonkukkapeltojen reunuksia! Ikuisessa kesälauantain aamussa.

Simelillä värivalikoimaa piisaa, mielestäni kaunein on ylläoleva Ananda. Värikäs, iloinen ja niin kovin kesäinen. Hitsit, ihan se ei ehkä mun tyyliä sinänsä ole, taikka mistä minä sen enää tiedän, mikä mun tyyliä on. Olen nähtävästi onnistunut sumuttamaan itseni lisäksi jopa Annikaa, joka on laillani luullut minun olevan sielultani kuitenkin taipuvainen pelkistämiseen ja viihtyväni valkoisessa (ja mustassa), suoraviivaisessa selkeydessä. Kävimme männä viikolla Tapettitalossa silmäilemässä tulevaan keittiööni sopivaa seinämatskua ja riittävän kauan polvieni notkahtelua kukka-aiheisten ornamenttiyrjöjen ääressä katseltuaan Vihreän talon valtiatar totesi vetäneensä täysin väärät analyysit minun estetiikkakäsityksistäni. Pseudomodernisti tykkää kukista, hyyiiiii!! Ja virkatuista hameverkoista!

Uskomatonta.

Ja se tapetti, mikä valittiin. No, stay tuned.

Kuva simeli.nl

This is a classic case

2011-09-01T17:36:00.001+03:00

Sitä kun olemassaolostaan ylpeänä leuka edellä huitoo pyörällä ympäri kyliä eikä huomaa, mitä jaloissa tapahtuu, käy helposti niin, että ketari puraisee pellavaa.

No niin sitten!

Pellavakauhtana Marimekon kesämallistosta, puremajäljet Pelago.

I'm spoiled? You are spoiled!

2011-08-31T17:57:00.001+03:00

Joku saattoi huomata ~~ja harmistua~~ koko kesän kestäneen blogitaukoni. Asia on niin, että välittömästi loman viimein koitettua pakkasin laukkuni ja painoin kotioven perässäni kiinni - en ole sitä juuri sen koommin avannut. Elämä makaa siellä laatikoissa ja paketeissa muovein ja kankain suojattuna, pölyttömämpiä päiviä odotellen. Kirjoittamiseen tämä liittyy sinänsä, että kotirauhan sirpaloituminen tuntuu melko tanakasti sielussa, eikä varsin vahvistavasti, enkä ole kerta kaikkiaan viitsinyt paneutua joka aamu töihin vieraista osoitteista selviytymisen lisäksi juuri muuhun.

Olenkin keskittynyt lähinnä itseni piloillelellimiseen ja omasta navasta puolen metrin säteellä ilmenevien mielihalujen välittömään toteuttamiseen. Se, ken tämänmuotoista autoterapiaa vastustaa, kokeilkoon itsekin lähes kolmen kuukauden vastentahtoista pakomatkaa omasta kotsasta. Minulle se ainakin oli ja on liikaa.

Yllä kuvat eilisestä Tarte Tatin -illallisesta sekä viimelauantaisesta metsäreippailuretken palauttelusta Lauttasaaren kesäpäivänkultaisilla rantakallioilla. Jos näiden takia menen pilalle, syytän ystäviäni.

From the way he dances, I'm fairly certain I won't have to fake anything

2011-08-30T17:42:00.001+03:00

Hei, kuin siistii tää nyt sitten on! Lanvinin FW 11/12 -kamppisfilkka on mielestäni kerrassaan mainio. Ei vähiten siksi, että siinä on sitä ironiatrendiä niinkö konservatiivis-klassisessa kontekstissa.

Me likes ja muita ajankohtaisia sanontoja. Katu-uskottavasti!

I would never do that, I'm afraid of heights

2011-08-29T17:13:00.002+03:00

Kovin erilaisen kesän jäljiltä vanha värikarttakaan ei ole entisellään. Menin ja hankin varsin epämustat kengät, Maija Louekarin Kaleidoskooppi-kuosiset Marimekko-Converset.

Tykkään niistä hulluna ja ovat jo lyhyellä ulkoilutuksellaan irrottaneet jengistä spontaaneja kommentteja, mikä sekin ilahduttaa tietysti aina.

Marimekko kauppaa samaa sirkuskuosia nimellä Ruuturouva tyynynpäällisinä ja patalappuina ja muuna oheiskamana. Olen täysin liekeissä niistäkin. Tietysti, mutta sille on selitys.

PS. Kiitos kaikille, jotka olette jaksaneet käydä täällä hermostumassa tekopirteästä Pelago-päivityksestä. Terveisiä Rasilan Mikolle, kyse ei lainkaan ole tekopirteydestä, vaan siitä, että Pelagolla ajellessa nyt vaan maailma näyttäytyy niin ihanan pus-pus-kiva-kivalta. Sileitä kilsoja!

I'm so happy right now

2011-06-18T22:30:00.001+03:00

Taivas varjele, mitä sieltä tulee?

Ihanaa, Pelago, ihanaa!

On se semmonen pyörä!

Maitokahvin värinen, yksivaihteinen Brooklyn on nyt minun.

Suomi Finland Pelago!

What happened in the past five minutes?

2011-06-15T22:55:00.001+03:00

Vietin talvella ja keväällä neljä kuukautta vaihtelevissa määrin kauheissa ja aivan hirvittävissä katumuksen sävyttämissä pelko-, paniikki- ja ahdistustiloissa. Toisin sanoen ostoskrapulassa. Eikä vähä mitään, asunnonostostuskassa.

Olin aivan vakuuttunut, että skutsiin lähden ja skutsiin jään, kantakaupunkiasujana kun olen tottunut itseni maailmassa näkemään. Mutta niin vain tunne tiesi toisin, muutostani lähtien olen ajellut pyörälläni lammasmainen hymy naamalla ympäri uusia ja hieman tutumpiakin kulmia, aivan täysin toisin katsein ja asentein.

Kyllä Helsinki on sitten kaunis kaupunki! Ja mitä, jos en olisi sitä koskaan tullut ymmärtäneeksi? Uudessa naapurustossani on vaikka mitä, lippakioskia, luomukauppaa, valtavia puistoja, vanhoja taloja, merenrantaa, kahviloita, metsää, kulttuuriperinnettä, kilsatolkulla lenkkireittejä.

Ja mikä parasta, uusi työpaikkani on juuri sopivan pyöräilymatkan päässä, tarpeeksi pitkän, mutta helpon. Ja mikä siinä pyöräilyssä on parasta, se ei ole suinkaan hyötyliikuntakulma, vaan - hahaa! - lajin tarjoama loputon välinehifistelymahdollisuus. Mitä sporttailuun tulee, olen täydestä sydämestäni välineurheilija enkä edes häpeä myöntää sitä. Minä en esimerkiksi juoksisi vääränlaisilla kengillä, vaan siihen käyttöön täytyy olla paitsi tottakai soveltuvat, mieluiten myös kivannäköiset kengät, sillä tykkään pitää estetiikkakäsityksistäni kiinni myös urheillessa. Seuraava kohteeni onkin sitten itse pyörä, mitä saattaa joutua odottelemaan, koska oikea osuu tarkoin viritettyyn haaviin, mutta siinä se ilo juuri piileekin.

Eikä nykyään ole tietenkään täyttä iloa mistään ilman teknologian suomia lisäkivuuksia! Mulla on RunKeeper-nainen korvassani joka reissulla. Viiden minuutin välein.

Kolme alinta kuvaa Tubbs.

Oh? Nice hat

2011-06-13T23:17:00.000+03:00

Siisteintä, mitä tiedän, on kesä, helle, kesähelle ja auringonpaiste. Se on samalla myöskin lähestulkoon kauheinta, sillä saan helposti silmät kuivumaan ja pään kipeäksi liiasta kuumuudesta, alkaa heikottaa ja ahdistaa ja nukuttaa, vähän kuin olisin yhtäkkiä aivan karmeassa darrassa. Nuorempana en huomannut mitään vastaavaa, mutta mummous kyllä ei yksin tule; nykyään en muuten varsin hyväksyttävällä säällä kestä istua varjossakaan vailla mitään päänsuojaa. Sunnuntaiselle terassiaamukahville alkuiltapäivän paahteeseen varustauduin viime vuoden parhaalla ostoksella, paperinarusta punotulla ja pienin värikkäin puuhelmin maustetulla stetsonilla.

Löysin sen Roomasta joltain tulikuumalta sivukujalta, nainen istui pikkuruisessa kaupassaan miljoonien hattujensa keskellä ja valmisti koko ajan uusia. Kokeilin hattua toisensa perään, ei sopinut mikään ja juuri poislähtiessä äkkäsin kohtaloni oven suussa. Ehdin jo kävellä muutaman askeleen kadulle, mutta palasin juoksujalkaa - onneksi.

Voi viime kesä, Firenze ja Livorno! Nyt, kun pääsin asiaan, esittelen lempikuvani reissulta. Kas, kaunis matkaseuralaiseni, Michelle Williams.

Kuva minusta, stetsonista ja mummomankelista Laurin omaisuutta, keskimmäinen ~~Michellen~~ Ullan.

Let's go dancing!

2011-06-12T20:59:00.001+03:00

Joka vuosi käyn katsomassa sambakoulujen karnevaalimeiningit ja joka vuosi vannon aloittavani tanssiharrastuksen.

Kuinka pitkällä jo olisinkaan, jos olisin heti ekasta kerrasta vetovoimaa totellut ja painellut viipymättä tunneille, huokaus.

Eikä tätä tuskaa helpota vähäisimmissäkään määrin jatkuva, polttava kaipuuni ja himoni matkustaa Rioon.

I like your little legs

2011-06-08T20:14:00.000+03:00

Nonni, Marimekon yhteispaini Conversen kanssa saa jatkoa.

Ja nyt siellä on ne Unikotkin mukana.

Sanon niinkuin paras kotimainen naisnäyttelijä (ikinä) Tarja-Tuulikki Tarsala Matti Ijäksen parhaassa kotimaisessa tv-elokuvassa (ikinä) Aita: "Sanaakaan en sano".

Pisteet kotiin ja mun rahat Marimekon kassaan noista Maija Louekarin aivan mahtavalla Kaleidoskoopilla puetuista hi-topeista.

Tossukaupoille pääsee heinäkuussa.

I've been meaning to call you

2011-06-07T21:38:00.000+03:00

Tämä tontti ei ole lakannut olemasta, minulla itselläni vain on ylikuormaamisesta johtuva writer's block.

Lyhyestä virsi kaunis, palaan mestoille tuonnempana.

Alemman kuvan otti Heidi.

We'd better get to work

2011-05-28T23:44:00.001+03:00

Omistamansa ja pitkin maita ja mantuja raahaamansa tavaramäärän vähentäminen ja siitä puhuminen on yhtälailla niin tätä päivää kuin mikä tahansa muukin hippifiilistely, joidenkin mielestä turhaa nipotusta taikka trendileijailua. Ihassama, olkoon vaan, mutta minä olen päättänyt, että ristikseni siunaantunut kamamäärä todellakin vähenee. Siihen sataan en pääse ikinä enkä sellaiseen ankaruuteen edes usko, mutta jos nyt lähtis siitä, että uuden kodin kellariin ei tarvitsisi jemmata kuin yksi pakollinen, huolella talletettu muistolooda sekä sesonkivaatteet. Tämä on kaunis ajatus ja hieno tavoite, mutta todellisuus lienee kuitenkin se, että kun saan pieneksi ja istumattomiksi käyneet vaatteeni kiertoon, kassillinen uutta tekstiiliä muuttaa tonteille.

Olen kyllä aloittanut urheasti kantamalla kilotolkulla käsittämättömyyksiä (kuka jemmaa toissavuotisia aurinkorasvapurkkeja laatikonpohjalla, kysyn vaan? Tai muita epäsopiviksi osoittautuneita ihomaaleja? Viisi vuotta sitten pieneksi käynyttä t-paitaa, joka ei vielä kolmannellakaan kirppiskierroksella kelvannut kenellekään? Kysyn uudestaan!) roskikseen ja jatkan huomenna torimuijana Hietsussa myyntikuntoiseksi katsomani aineksen kanssa. Siellä on Katja ja myyrä mukana myös.

Kirppishait ja saalistajasilakat, huomenna kylään.

This is why I don't do home repairs. Unforeseen costs

2011-05-26T19:17:00.001+03:00

Tarvitsin uuden avaimenperän entisten jo kulahdettua ja ehkä hieman myöskin symboliseksi eleeksi. Pöllö löytyi lastentarvikeliikkeestä ja ostopäätös sinetöityi työkaverin todettua, että toihan näyttääkin ihan sulta.

Epäilemättä. Kuluneen kuun aikana vastaava epäuskon visuaalinen sanakirjamääritelmä on tällä naamalla ollut nähty muoto, viimeksi tänään, kun tulevaan residenssiini marssi remonttireiska-armada esitelmöimään, kuinka hankalaksi ne meinaa mun arkipäiväni tehdä.

Kyllä, siitä tulee helvetillinen karnevaali. Ja kallis. Sika-.

I hear that, sister

2011-05-24T20:08:00.000+03:00

Oi, Terhi.

Tai oi koko Scandinavian Music Group. Onko sitä tutkittu, miksi joku tietty musiikki aiheuttaa niin vahvoja tunteita? Ja varsinkin, että mikä musiikki se kellekin on se juttu, mikä senkin sitten tekee. Miksi minä juuri tykkään tästä ja joku tamperelainen mörrimöykky kokee vastaavanlaista lämpöä ja rakkautta, kun mun musiikkimielikuvissa Norjassa palaa kirkko?

Tai no, tarviiko tuota nyt tutkia sen kummemmin. Mä tykkään siitä tyypistä, josta Terhi laulaa, koen ymmärtäväni sitä hahmoa varsin hyvin. Mä niinku tiedän, miltä siitä tuntuu ja miksi tuntuu.

Niinpä niin.

Tuo kuva kertoo minusta aika paljon lauantai-illan Tavastian hengestä, kaikki ne hartaina lavalle tuijotti, ensin täysillä laulaen, sitten hengittämättä.

Oi, yksi parhaista Tavastia-kokemuksistani koskaan.

Olen onnellinen nainen.

I can sum up my life in one breath

2011-05-24T18:16:00.001+03:00

Helposti hermostuvan henkilön, jolla on toiveissaan kutakuinkin tasainen elämänvirta, ei kannattaisi ajoittaa asunnonostoja, duuninvaihtoja ja muuttopakkausorganisointiahdistusta samaan aikaikkunaan tai edes kovin lähelle toisiaan.

Onneksi ravintolapäivänä paistoi aurinko, pystybaari Mimosassa oli sopuhinnat ja ystävistä sain suojakilven. Perjantaina vanhalta hankitut asusteet korvissa on hyvä odotella seuraavaa suvantopaikkaa, jonne ankkuroitua.

Korvikset Kooky Gems.

Yeah, exactly. My point of view. Exactly

2011-05-18T16:02:00.002+03:00

Yhtenä perjantaiaamuna räntäsateisella ratikkapysäkillä silmien alla oli hauska hetki. Pysäkillä seisoi neljä naista, minut mukaanlukien. Meitä oli siinä rivissä kolme Kapseli-reppuselkäistä, edessäni seisovalla naisella oli punaisen olkalaukun lisäksi myös mustavalkoraidallinen toppatakki. Itselläni oli repun seurana myös firman pipo ja mustaharmaaruudullinen kauluspaita. Yksi pysäkki, kaksi sukupolvea, neljä naista, seitsemän Marimekko-tuotetta.

Vähän ristiriitaista informaatiota sen kanssa, miten paljon on saanut viime vuosien mittaan lukea ja kuulla, että tekstiilibisneksemme kruununjalokivellä on mennyt vähän heikosti. Kotimaan myynti ei vedä ja maailmallakin huomio on Jackie O:n jälkeen ollut lähinnä japanilaisten asianharrastajien kulttisuosiota.

Missä vika sitten luuraa? Vaikka joka ainoalla tyypillä on kotonaan ja vaatekaapissaan Marimekkoa, eikö se riitä? Ilmeisesti ei, sillä vissiin muutkin minä ovat tottuneet ajatuksissaan luottamaan Marimekon kohdalla laatuun ja kestävyyteen ja siihen, että korkeahkon hintatason takeena on pitkä käyttöikä; ei tarvitse heti olla ostamassa uutta. Koska maailma makaa kulutuksen varassa ja yksin numerot mittaavat menestystä, on tietysti aihetta tunnustaa, että oma reppuni on vähintään kymmenvuotias, pipo ostettu alennusmyynnistä ja paita kirpparilta.

Onkin ollut hieman karskia hyväksyä, että tietynlaista laatustandardien muuttumista on ollut havaittavissa myös Marimekon tuotteissa. Saumat eivät pidä, ne kiertyvät ja värit sekoittuvat, napit irtoavat, langanpäät repsottavat. Sellaisesta tavarasta ei enää kirpparille paljon vietävää jää. Tottakai on ymmärrettävä, että tuotantotavat muuttuvat eikä muutos välttämättä ole aina laadunheikentämismielessä tehty; jos vertaa esimerkiksi 30-vuotiasta painokangasta tämän hetken vastaavaan, ero on huikea, mutta täältä päästä katsellen voi ainoastaan arvailla, kestäisivätkö silloiset prosessit tarkastelua nykyisten ympäristö- ja työsuojeluvaatimuksien valossa. Siitä huolimatta, kansallisaarteensa se on kullakin, kato, toisille sitä lajia edustaa kumi ja jää, toisille kankaat ja kauneus, suhtautukoon kukin niihin itsemääritteleminsä oletuksin, toivein ja vaatimuksin.

Marimekon kesänäytökset Espan puistossa perjantaina 20.5. kello 12.00, 13.30, 16.00 ja 17.30. Siellä on Kirstikin lavalla.

We’ll see you after the show

2011-05-16T11:54:00.001+03:00

On se niin hienoa, upeata, kertakaikkisen makeaa hunajaa katsoa kun ikänsä puolesta aikuinen mies räkii ja niistää lattialle. Kyllä kelpaa ylpeänä suitsuttaa selkä seinää vasten taistelevia, nälkäisiä leijonia, kun ne pelin jälkeen finnit naamalla loistaen leiskauttaa taskulämpimästä bissetölkistä vaahdot kameran linssiin. Oi, Suomi on, hyvästi selvä päivä!

Kyllä tässä voi ylpeä olla, ja pitää olla, koko Suomi, koko Suomi juhlii, tätä on odotettu.

Mielestäni Pentti Matikaisen laini ruotsalaisten sotaakäymättömyydestä kiteyttää koko jääkiekkotouhun älyttömyyden. Matikaisen kielenkäyttöä ja ajatuksenjuoksua mukaillen voisi seuraavaksi pohtia vaikka sitä, mitä seurauksia silläkin sitten oli, kun tuhannen naisenpuolikasta koki aikanaan saksalaismiehet samansorttisella tunteenpalolla kuin nuori Mikael Granlund slovakkityttäret.

Helsingin Sanomat toteaa myös tyhjentävästi: Letka kalsarisillaan olleita miehiä juoksi ympäri patsasta ja huusi, että on se hienoa, perkele!

Niinpä niin. Aika vaikeaa on koittaa ymmärtää sitä, että viime yön hysteerisyyteen yltyneen Facebook-kuohunnan takana ja aiheuttajina olivat samat ihmiset, jotka aivan muutaman viikon takaisena sunnuntaina linkittivät kaistat umpeen muun muassa muuttofirma Niemen ja Finnairin nettisivuja maastapoistuminen mielessään, kun eräskin isänmaallisuusbändi suoritti historiaan jäävän turnausvoiton.

Se "Oi, Suomi on" -biisi tulee muuten futiskatsomoista ja jatkuu siten, että "on meillä sauna, viina ja kirves, oi, Suomi on niin ihana".

Well, there'll be other reviews. Fabulous reviews

2011-05-14T15:18:00.001+03:00

Aina silloin tällöin mieleeni muistuu mekko, jonka ostin 90-luvulla kovin tykästyneenä sen kuosiin ja historiasidoksiin. Se oli silloin järjettömän kallis ostos, osa-aikaisen kassaneidin palkastani haukkasi ison osan. Kävikin sitten klassisesti, en oikein raskinut sitä pitää, lähinnä ihastelin ja varoin sotkemasta. Kun siitä se ainutkertaisuus alkoi hiljalleen haihtua, koko muu Unikko-vyörytys käynnistyi niin läpitunkevalla tavalla, että se haihtui todellakin.

Mikä sääli, sillä nyt, vuosia myöhemmin ja taas kerran sen jemmoistani kaivaneena, käyttäisin vaatetta pystypäin, jos siihen vielä mahtuisin. Unikon ongelma on minun nähdäkseni siinä, että se on graafisesti kaunis ja helpostilähestyttävä, mutta tavanomaisuudessaan ankea kuosi. Arkipäiväistä yllätyksettömyyttäkin se ehkä edustaa, mitä assosiaatiota hillitön kamatulva kangaskasseista autonkoreihin ei taida varsin parantaakaan. Onneksi sen käyttö on vähentynyt hurjimmista määristään, tai ainakin siirtynyt ulkomailla myytäväksi, en tiedä, joten ehkä sen olemus voi vielä raikastua ja mielikuvat siitä kirkastua.

Määrällisesti yli-, mutta laadullisesti aliarvostettu kukkakuvio ansaitsisi arvonnousun; skaalattuja painokuosiversioitaan en tosin ymmärrä minäkään, mutta luokittelenkin ne samaan turhakelokeroon kuin kuviosukat ja pinoutumattomat mukit.

Ei jouda silittelemään, kun pitää taas pakata!

I haven't seen you here in forever

2011-05-10T19:01:00.000+03:00

Hupsan. Minä aloitin uuden työn, hautauduin tutkimaan omaisuuttani muuton edellä ja väsyin (niin, piristyykö joku oikeasti keväällä?) yhtäkkisestä määrästä auringonpaistetta. Kävi sitten niin, että koko muu elämä jäi.

Elämänpolulla tuulee ja lepattaa, sanoi Kaikkosen Kaarina, kun taideteoksellaan Lönnrotinkatua pyyhki. En muuten ole ilokseni ollut ainoa, joka on ensireagoinut teokseen "aivan kuin ulkomailla" -fiiliksellä.

Olen, tottakai, joutanut hurmioitumaan uudesta musiikista. Scandinavian Music Groupin Manner on aivan kestämättömän ihana levy. Piste.

But this is an outfit

2011-05-02T17:59:00.002+03:00

Koska Vallilan vapputansseissa esiintyi Kekkosen Vieno, totesin, että nyt on vaivannäön paikka.

Sainkin kuulla harvinaisen ja ilahduttavan paljon kehuvia kommentteja pukeutumisestani ja jätänpä nyt tähän väliin kertomatta, mitä itse lopulta asustani ajattelin, muiden muassa Stellageen viisaasta neuvosta onkeeni ottaneena.

Kuvan otti Tubbs.

Until recently, the bride had a life of her own

2011-04-30T13:21:00.001+03:00

...Sit kun mä meen naimisiin, mun häät tulee olee just tollaset. Ainoastaan hevosia on hiukan enempi...

Lontoon pilvinen sää ei ollut ainoa koleampi juttu verrattuna vajaan vuoden takaiseen, kesänrehevään Tukholmaan. Ihanaa yhtä kaikki, ja morsiamen pukukin tyylikäs, maukas ja näköisensä. Ja tuo kimppu!

...Tosin minä en vielä tiedä, kuka minun sulhaseni on. Eikä vähä mitään, se tiedä sitä itsekään. Ei kai sen niin justiin väliä...

Ah, kuninkaalliset häät! Aikansaelänyt instituutio, ehkä. Epätodellista, kyllä. Satua, kyllä, kyllä. Koskee minun näkökulmastani sekä monarkiaa että avioliittoa.

Cheers!

So don't be afraid to use colour

2011-04-29T13:43:00.001+03:00

Keväthuivivinkit jakoon!

1. Ota rullasta vajaa metri kivanväristä trikoota.
2. Laita se kaulaan.
3. Katso, että ostat sen oikeasta paikasta, niin selviät kassalta muutamalla eurolla.
4. Pousaa huivi kaulassasi riittävän korkean profiilin terassilla ja lopuksi sen edustalla.

Huivi parin viikon takaisesta ysmystä, ajanhengen mukaisesti keltainen laukku on myös Marimekon.

Ani tarjosi hyvää seuraa, lasin kevätjuomaa ja otti vielä kuvankin, kiitos!

She was the only angry New Yorker for miles

2011-04-21T22:44:00.000+03:00

Hyvää pääsiäislomaa kaikille!

Vetäydyin viettämään ansaittua ylityö-talviloma-pääsiäinen -yhdistelmävapaata kotiseutuville ja käytin lähes koko valoisan ajan ajomatkan hyödykseni pohtimalla isän kanssa lähinnä sitä, että oltiin mitä mieltä -juu-u, kyllä vaan- viime sunnuntain tapahtumista hyvänsä, niin on se sentään aivan äärettömän hieno juttu, että jatkossa saamme pärjätä ilman Merikukka Forsiusta, Marja Tiuraa, Paavo Väyrystä, Lyly Rajalaa, Suvi Lindeniä, Arto Bryggarea, Risto Autiota, Marko Asellia ja miestä, joka vuonna 2008 suuren urheilujuhlan tunnuissaan laukaisi muun muassa seuraavaa:

"Kaikki me tieretähän, jotta totta kai tiibetiläisillä on vaikiat paikat, mutta täs tapauksessa käytetähän törkiästi hyväksensä sitä, että Pekingissä on tulevat olympialaiset".

PelkosJaanat ja muut vastaavat mikkoalatalot mä tulen käymään läpi, sen voin hartaasti luvata, hiukan myöhemmin.

Parasta lomaa!

Since when are you interested in politics?

2011-04-18T15:36:00.003+03:00

Radikaalina oman polun tallaajana suoritin eilen vaalikävelyn ja -kahvit ennen varsinaista äänestystapahtumaa. Uunisaaren rantakallioilta oli hyvä hakea hetken rauha ennen viivan vetämistä paperiin.

Illallla oli sitten zen tiessään. Facebook räjähti hulluuteen heti kahdeksan jälkeen, mutta itse pidättäydyin kommentoimasta suuntaan taikka toiseen, sillä olen jo toivoni menettänyt sen suhteen, että kukaan koskaan tekisi yhtään mitään mielestäni varsin häiritsevän epäkohdan eteen; keskellä anteliainta kevätpäivää, vielä vaalisunnuntaina, sumppilat pysyivät pimeinä. Se on sitä virka-aika-Helsinkiä kauneimmillaan. Onneksi Uunisaari, köyhän naisen Capri, hoiti pisteet kotiin.

No mutta, vakavasti, totta on, että takaperoisen, umpimielisen ja sylkiroiskeisen äijäkulttuurilippukunnan vyörystä ei näin modernin elämänmenon ystävänä ja kaupunkilaisena naisena kauhean mielissään voi olla. Mutta jos tästä on positiivista ainesta otettava irti, mä sanoisin, että nyt jengi sentään puhuu yhteiskunnallisista asioista ja politiikasta! Ainakin itselleni eilinen vaalitulos aiheutti tarvetta ottaa kuvioista enemmän selvää ja poksauttaa se laiskanpulskean tekotiedostava kupla, missä minä olen tainnut koko viime vaalikauden muhia. On aivan tuhannen turhaa käydä viikkoa ennen vaaleja netissä selaamassa puolueiden ohjelmia ja kauhistella jengin tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, jos ei päivääkään ole neljään vuoteen kokenut, että minkään muotoinen asialista koskettaisi omaa intressipiiriä niinkö pätkääkään. Äänestinkin melko puhtaasti sen puolesta, että se olisi edes vähän pois eräältä ahdistavaksi kokemaltani hahmolta. Onneksi reilu 17 000 muutakin oli kanssani saman suuntaista mieltä.

Shame on me!

It is like lawn in a bowl

2011-04-16T21:23:00.000+03:00

Viime viikolla illastin Demossa. On kyllä varsin tunnustettava, että jos en aikaisemmin tiennyt, millä perustein tyypit jakaa michelinejään, en osaisi syitä eritellä edelleenkään.

Vaikka sen toki tiedän, etteivät paremman porukan raflat mitään syö ittes tajuttomaksi -tyyppisiä vatsantäyttöpisteitä ole, luvattoman pienet annokset ja suolan määrä ällistyttivät ja varsinkin, kun tunsin Ysin läsnäolon lähes seinän takana, ne suorastaan korvensivat. Ihan niin mato sentään en kuitenkaan ollut, että oisin sen kautta kotio kävellyt.

Mieli teki kyllä.

Ensi kerralla menen sinne Ysiin. Saletisti.

I'm afraid it's me again

2011-04-14T22:00:00.002+03:00

Sain Anilta haasteen, jonka mukaan minun täytyy kaivaa koneeltani neljännestä kuvakansiosta neljäs kuva, laittaa se julki ja selittää se. No, tässä se nyt on, vaikka arvaankin, että polaroid-meininki aiheuttaa yhdessä kantalukijassani karmeita puistatuksia ja vilunväreitä, ehkä jopa passiivis-aggressiivista hiljaisuutta.

Hehe, tässä kuvassa möllöttää oikein aitiopaikalla kasvojeni eniten kompleksinen kohta, silmänympärykset. Alati siniharmaat silmänaluspussukat ovat vasta-aseeton perimälahja; hyvänä päivänä ne vain ovat siinä ja köllivät kasuaalisti keskellä naamaa, useimpina ovat varsin voimaisat. Syitä on moninaisia, valvominen, yleinen väsymys, nestehukka, väärä ruoka, koko päivän istuminen, hapenpuute, liian pitkään nukkuminen, laihtuminen, lihominen, stressi töistä, omasta taloudenpidosta tai matkustamisen aiheuttama, vallitseva sää- tai mielentila jne. Ei auta diorit, ei yyäsällät saati kevyemmät tuotteet, vain hiljainen hyväksyntä.

Ko. kuvassa tilanteen on aiheuttanut ihanaisen serkkuni Lauran saapuminen kaupunkiin ja siitä pidäkkeettömäksi reuhahtanut läpi yön juhliminen. Vuosi on 2009.

Haastan sitten Heidin, Tubbsin, Lilin ja Salkan.

They're new. Do you like them?

2011-04-14T20:29:00.001+03:00

Kevään upein, hienoin, magein hankinta on tässä. Ei sen väliä, jos tukka on takussa ja ripsiväri vähän poskella taikka kynsilakka lohjennut, näillä olemus ryhdistyy, päivittyy ja kirkastuu kerrasta.

Kiiltonahkaiset nauhakengät lähtivät mukaan kolme viikkoa sitten Lontoosta ja mun ilo niistä kasvaa eksponentiaalisesti sitä mukaa kun katuja putsataan. Kiurut on palanneet kaupunkiin ja helma saa lyhetä.

Kiitos.

Jesus, that's sweet. Listen to that again..

2011-04-12T17:29:00.003+03:00

Pyöriskeltiin lauantaina iltayöstä vatsat pinkeinä ruokailunjälkeisessä sekavuustilassa pitkin Tallinnan katuja eikä osattu päättää, minne mennä drinkille. Joltain sivukujalta päädyttiin Deja Vu -nimiseen parikymppisen tyylinuorison iskä maksaa -tyyppiseen loungeen, mutta sielläpä odottikin korkean tason musayllätys. Juuri, kun saimme lasit käteen (pöytiintarjoiltuna, huom), Hele-Riin Uib löi rumpusetistään ensimmäiset, latinalaisvaikutteiset tahdit.

Ja voi jessus, mikä keikka se olikaan! DJ soitti jotain klubimusaa, en voisi olla enempää pihalla siitä lajista ja jumalainen perkussionistikuningatar takoi bongoja, lehmänkelloja, congarumpuja ja mitä ikinä.

Hele-Riin heittää klubikeikkaa yleensä yhdessä Helena Victoria Kirssin kanssa, AppleCherry Punch -duona, mutta viime lauantaina hän esiintyi yksinään. Sellaisella sähköllä, energialla ja intensiteetillä, että tanssijalka vipsaa ja rytmisydän sekoaa jo ajatuksesta, että niistä olisikin kaksi.

Hei, nyt. Mä olen niin totaaliulapalla Helsingin klubielämästä, että turhautumiskyynel oli livahtaa, kun tajusin, etten edes tietäisi, mistä voisin vastaavaa tapahtumaa täältä löytää. Mä haluan Hele-Riinin keikalle tänne, heti!

Kuvat otti Tubbs, alimman Heidi.

I felt like I was floating on air

2011-04-11T18:57:00.003+03:00

Minulla on käsilläni tässä sinänsä harvinainen tilanne, että mulla ei ole sanoja kuvailemaan kulunutta viikonloppua. Helsingin yleisestä ankeudesta ahdistuneina lähdettiin tyttöporukalla Tallinnaan, ja mitä siitäkään muuta seurasi kuin luksusta ja timanttia ovista ja ikkunoista.

Lauantaiaamuna laivalla lahden yli, yksi yö makeassa hotellissa (plus hotelliaamiainen!) ja iltapäivästä sunnuntaina purkki takaisin on sitä lajia voittajakonsepti, että reilusti vajaan satasen hinta lähinnä naurattaa.

Olen jo ehtinytkin kertoa, että tykkään Tallinnasta kovasti, mutta nyt se hurmasi toden teolla. Tiedä sitten, johtuiko se sielun täydeltä hullaantuminen niistä useista mielettömistä kahviloista, häpeämättömän estottomasta kakkumässäilystä, vaivattomasti tyylikkäistä ravintoloista, pidemmälle ehtineestä keväästä, jumalaisen perkussionistikuningattaren keikalle sattumisesta, kirpeästä omenamartinista vai kerta kaikkiaan upeasta matkaseurasta, mutta minä en ehkä toivu koskaan.

Retki päättyi myöhäiselle lounaalle varsin stailissa bistrossa, jonka resto&store-konsepti on aika mage. Ja tila! Ja ruoka. Se ruoka.

Sfäär, ei edes voi missata, koska se sijaitsee sijaitsee varsin tehokkaasti Mere Puiesteella, matkalla satamasta keskustaan. Taikka toisinpäin.

Henkilökunta nauroi, kun me oltiin niin innoissaan interiööristä, pikkuasioista, ruuasta, heistä ja vieressä ostereita vetäneestä pikkujannusta. Mutta minkä teet, täältä pussinpohjan pimeydestä kun retken ulkoilmaan tekee, vähemmästäkin pyörtyy ja sekoaa.

You owe me a trip to Brooklyn

2011-04-09T00:14:00.000+03:00

Rakennuksesta numero 6 on tullut minulle ohittamaton kohde. Tänään Make Your Mark -galleriassa avautui uusi näyttely, Old Habits Die Hard.

Etten aivan kuiviin kiehuisi graffitikuumeeni kanssa, mun täytyy lopettaa Suvilahdessa vierailut. En tosin kyllä pysty. On se vain kumma, en olisi uskonut, että kajahdan tällä tavalla asiaan, jonka kanssa olen viimeksi ollut tekemisissä 90-luvulla ja luullut sittemmin aika vahvasti jättäneeni sen osaston taakse. Olen myös ajatellut, etten osaa arvostaa niin urbaania katutaidetta, arkaa maalaisserkkua kun lähinnä ahdistaa jo koti-Helsingissäkin pikkasen liian urbaanit kulmat. Mitä se kertookaan minusta, että sielu aukeaa ymmärrykselle vasta riittävän turvallisissa oloissa? Niin kuin elokuvateatterissa tai taidegalleriassa.

Old Habits Die Hard Make Your Mark -galleriassa Suvilahdessa 30.4. saakka. Hop!

But they won't fit in my Kate Spade purse

2011-04-07T18:46:00.000+03:00

iPhone on ihana lelu, enää en huolisi toisensorttista puhelinta itselleni. Siinä harmittaa lähestulkoon ainoana syynä sen leveys, minkä takia sille on vaikea löytää sopivaa suojakoteloa. Ennen muinoin annoin puhelimen huilata milloin missäkin pussinpohjalla, nyt ei tulisi kuuloonkaan, ihan jo siksi, että sen ~~lasipinnan naarmuuntuminen~~ katoaminen vihloisi kipeämmin kuin arvata saattaa.

Hankin joulukuussa joltain tuhansista myyjäistapahtumista Costolta tyylikkään casen, vaikka oli hiki tulla otsaan puhelimen kotelosta poistamistaistelun tiimellyksessä. Myyjä vakuutti, että tasku venyy kyllä, kunhan sitä käyttää; en vain ehtinyt koskaan saavuttaa sitä vaihetta, kun hukkasin läpyskän ennen kissan sanomista.

Onneksi ystävät taitavat telepatian, Hanna toi lahjaksi käytännöllistä eleganssia.

Juuri sopivasti iPhonen imaiseva kukkaro, pehmoista, hienoa, mustaa nahkaa. Kitteeltä.

That's a very good look for you

2011-04-05T11:24:00.000+03:00

Piipahdin viime viikolla Hernesaaressa Marimekon ensi syksyn ja talven näytöksessä. Paikalla melko hyytävässä laivanrakennushallissa oli tietysti kaikki paikallisen fashionskenen kauniit ja rohkeat. Plus minä ja seuralaiseni.

Catwalk-ratkaisu oli mun silmääni varsin kiva ja nokkela, keskelle hallia sijoitettujen katsomoiden muodostaman ympyrän napaan oli pitkillä kangassoiroilla eristetty tila, jossa modelit vaihtoivat ja jonka he myötäpäivään kiersivät. Harmi vain sinänsä, että tällä tavalla ei yhtä kokonaisuutta päässyt näkemään kuin todella lyhyen hetken ja jo malli katosi ympyrän kaaren taakse. Näytös oli muutenkin melko lyhkäinen, mikä kummastutti. Jengi kärrättiin Hernesaareen busseilla viidentoista minuutin takia. Tuli ohimennen mieleen, olisiko ollut jonkin organisatorisesti ja/tai taloudellisesti merkittävän muuttujan kannalta kohtalokasta, jos mallit olisivat kiertäneet kangaspylvään kahdesti?

Vaatteet lupasivat ensi syksylle ja talvelle varsin tuttua ja tunnistettavaa Marimekkoa; en lakkaa edelleenkään ihmettelemästä, käyttääkö joku todellakin niitä kuviollisia sukkahousuja. Ajatus on niin taattua naistenlehtitavaraa ("Piristä mustaa asuasi, i.e. musta paita, musta puolihame, mustat matalakantaiset, puoleen pohkeeseen ulottuvat saappaat, iloisenvärisillä sukkahousuilla!") ja se tuntuu kasvavissa määrin väärältä. Mutta ymmärrän kyllä, miksi niitä suurikatteisia sisäänheittoartikkeleita joka mallisto täyteen ympätään.

Mutta saa kokoelma erityispisteitä muutamista osasistaan. Isokokoisilta vaikuttaneet mohairhuivit näyttivät mukavilta, samoin kuin taipuisalieriset, korkeakupuiset huopahatut, jotka osui ihanasti mun 20's-hermostoon. Spontaania iloa aiheuttivat myös aivan näytöksen loppupuolella esitellyt korkeavyotäröiset, liehulahkeiset kangashousut, jotka mustiin, pinkeisiin yläosiin yhdistettynä loivat (irl) vekkulin vaikutelman (turbolahje)catsuitista. No, tuo "vekkuli" ei taida kyllä olla sana, mikä parhaiten mun ~~keskivartalotynnyriä peittämään~~ estetiikkakäsitystäni ilmentämään pyrkivää pukeutumistyyliä kuvailisi, joten ehkä ne saavat kuitenkin jäädä vähän modernimman mallisen männistönmuorin ylle.

Näytöksen teema syleilikin päivitettyä männistönmuoriutta kovin tiukasti. Timo Kaukolampi soitti tyylipuhdasta suominostalgiaa, näytöksen jälkeen tarjoiltiin kangaspussukoista ruisnokkoskrutonkeja ja kuivattuja mustaherukoita kanervankukilla ja ruiskaunokinlehdillä höystettynä (naaa-am!) ja Mika Ihamuotila puhui arkiromantiikasta ja pirttiestetiikasta. Turha asian kanssa sinänsä on ylikriittinen olla, sillä eihän japanilaisturistien hurmaaminen koivuntuoksuisella kauralettikuvastolla poikkea mitenkään siitä, että minä kaipaan aina vain ja täyttymättömästi pariisikliseiden perässä Eiffel-tornin juurelle.

Mallikuvat Leena Aro.

A solo exhibit at the Galerie Nationale du Jeu de Paume

2011-04-04T22:12:00.000+03:00

Kaunista, harmonista, pienieleistä, paljonpuhuvaa, täydellistä. Ja eleganttia.

Taitava, osaava ystäväni, kaunis ja ihana Marianne on perustanut töilleen blogin, Maalattua.

I had a fabulous day

2011-04-04T20:41:00.000+03:00

No niin, eka se ei kirjoita viikkoon, ja kun kirjoittaa, se jauhaa syntymäpäivistään. Laskin aikaisemmin naureskellen leikkiä siitä, kuinka minun pyöreistäni tulee sitten viikonmittainen festivaali, kun en mihinkään tavanomaiseen tai yhden illan juhliin tyydykään. Vähänpä tiesin, sillä niin siinä juuri kävi, kaikki alkoi puolitoista viikkoa sitten torstaina Helsinki-Vantaan lentokentältä, jatkui varsinaisen päivän aamusta myöhään yöhön lauluineen, lahjoineen ja kakkuineen, ja päättyi lauantaina lopulta Krullan monituntisen brunssin jälkeen Tornin Ateljee Barin kautta ystävien kotiin keltaisen lesken seuraan.

Minulla oli ylläni uutta ja vanhaa Samu-Jussia sekä uudet kengät, joilla oli mahdoton kävellä, ja kaunista kaikesta teki maailman parhaat ystävät.

Kuvista kiitos, Heidi! Ja Annikalle erityiskiitos asukuvasta ja mageimmasta ruusupuskasta koskaan.

Kesken kemujen äiti lähetti viestin, jossa hän ykskantaan totesi, että "Sinusta välitetään." Äidit tietää aina parhaiten, aina.

It'll be fabulous

2011-03-31T12:43:00.001+03:00

Olin totta puhuakseni tiistai-iltana vähän kehnona, kun matkasin ratikassa pitkin hämärää Mannerheimintietä kotia kohti. Väsyneenä, tottakai. Räntäsateessa, no sekin vielä. Että näinkö tämä kaikki päättyy, kyllä on surkeeta. Että menetkö siitä sitten kotiosi yksin istumaan ja onko kiva sitten, tä?

Vaan eipä hätää, sattumat tarjoilivat aivan valtavan hienoa symboliikkaa, kun keskiviikkoaamu aukeni terävänä auringonpaisteena, taivas kirkkaana ja korkeana. Että sinne jäi kaksikymppisyyden räntäsateet ja niin edelleen. Kylläpä sattuikin.

Eilinen oli kerrassaan hienoin päivä muistiin. Kyllä kannattaa vuotensa täyttää! Myönnän täysin ja avoimesti, että rakastan syntymäpäiviä, toisten, mutta ehdottomasti myös omiani. Oman päivän antaman ilon rinnalla ikäluvun kasvaminen on pientä.

Kiitos, Ani, kukista ja kuvista!

Welcome to my box, honey

2011-03-30T00:51:00.000+03:00

Täytän tänään 30 vuotta. En oikein vielä osaa muodostaa siitä järjen kautta haettua mielipidettä muuten kuin että nyt olisi viimeinkin aika ryhtyä muutaman unelman toteuttamisprojektiin. Enhän vielä vanha ole, elämä vain on niin kovin lyhyt.

I'm on London time!

2011-03-29T22:08:00.001+03:00

Minä en sairasta koskaan. Paitsi usein lomallani tai sen välittömässä läheisyydessä. Niin nytkin.

Silti viikonloppu oli ihana! Perjantaina kaupunki tulvi kevättä, lauantaina raivokkaita kansalaisia osoittamassa mieltään julkisen sektorin leikkauksia vastaan. Ihan kiva.

Kyllä keksisin pakottamattakin toinen toistaan kehnompia tapoja viettää viimeinen viikonloppu, mikä elämäni ainoasta kaksikymppisyydestä oli jäljellä.

I get little uneasy seeing the National Guard go through my make-up case

2011-03-22T23:53:00.007+02:00

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että reissun jos nyt ei aivan paras osa niin ainakin hyvin paljon puolet on pakkausvaihe.

Paitsi tällä kertaa. Sen sijaan, että tehokkaasti ja tuotteliaasti olisin latonut kassiin kaksi mekkoa ja yhdet farkut, olen istunut tässä ja fiilistellyt. No sittennii. Kyllä harmittaa huomenna, kun olen yöhön asti töissä ja sitten pitäisi silmät ristissä pingahtaa reippaalla ja vastaanottavaisella retkeilymielellä kohti väistämättä eteenosuvia hidasteita niin kuin kentillähengailua ja niiltä selviämistä järki päässä ulos.

Kuten esimerkiksi vaikka viime kesän reissulla. Hiha paloi soihtuna heti Fiumicinon tulohallissa, kun ensin hapettomassa KLM:n karjavaunussa olo oli kuin teuraaksivietävällä tehoporsaalla ja sitten kuumissani, janoisena ja turhautuneena sain käsiteltäväkseni Alitalian virkanaisen suurisilmäisen kysymyksen:

Your bag is still in Amsterdam, what's the prooobleem?

Lentomatkailu, oi lentomatkailu! Kuinka siinä vaiheessa elämääni, kun voin tehdä kyllikkivillat, en tule sitä lainkaan kaipaamaan!

This is Vogue!

2011-03-21T21:17:00.001+02:00

Saanko esitellä:

Uusi banneri!

Mä sanoisin, että nyt on mage.

Kiitos tästä kuuluu graafisesti ja esteettisesti orientoituneelle, tyylistään tinkimättömälle, varman maun ystävälleni Laurille, joka eräänä päivänä veti minut tilille blogini ilmeisen ankeasta ulkoasusta kysymällä tyynen viileästi "onko toi sun otsikko Impactilla?" No on se. "Mä teen sulle paremman."

Ja niin teki! Kyllä kelpaa.

Kiitos.

Could I see the "before" again?

2011-03-20T21:35:00.001+02:00

Oon sillä tavalla yksioikoinen ratkaisu, että minut saa melko helposti liikkeelle ja töihin, jos luvassa on ruokapalkkio. Varsinkin, jos lupaus on saada eteensä Vihreän talon Annikan taikomuksia, ei tartte kahta kertaa pyytää.

Karautettiin siis maalle nuohoamaan talven pölyt pois. Minä imuroin, Annika moppasi ja yhdessä tampattiin.

Mutta kuka siivoaisi minusta itsestäni talvikelmeyden pois? Mökkieleganssi ei tee kyllä elettäkään peittääkseen tämän talventörröttäjän nyynähtänyttä olemusta, trikoopaidat ja lännentyttö-Dieselit ei oikein soi keskenään.

Varsinkaan, kun ne höystää nukkaisilla villasukilla ja kumppareilla.

Mutta miten siistiä! Sanan jokaisessa varsinaisessa merkityksessä. Imurinvarressa veuhtaseminen osoittautui valossakylpevillä, valkoisilla lautalattioilla varsin meditatiivis-tuotteliaaksi puuhaksi: sen lisäksi, että pää tyhjeni sinne viikonloppuna kuulumattomista ajatusrosvoista, koin vilpitöntä, suorastaan eheyttävää iloa katsellessani koirankarvojen ja pölypallojen katoamista suuttimeen sekä suunnittelin Lontoon-matkapuvustoni.

Kuka vielä kehtaa väittää, että siivoaminen on tylsää, turhauttavaa ja liian raskasta puuhastelua vapaapäivänä suoritettavaksi? Se joka niin tekee, siivoaa jotenkin väärässä kontekstissa.

L. Dada opettelee käyttämään järkkäriä. Moi.

Kiitos, Annika! Maailman parhaasta Nizzan salaatista ja kaikesta muusta. Kuvista myös!

Ja niin muuten, tuo vihreä viinipullo tuossa pöydällä on (taas kerran) cavaa, joka ansaitsee suosituksen, Parés Baltà brut B. Hintansa väärti, aivan todella käypä luomucava, reipas ja raikas ja niin pontevasti toi kesän mieleen, ettei koko päivän jatkunut lumisadekaan enää niin kovasti harmittanut. Pakko mainita tässä yhteydessä, kuinka olen viime aikoina iloinnut siitä, miten Alko on kyennyt yllättämään viinivalinnoillaan. En ole jaksanut yrittää ymmärtää, miksi tänne pitää laivata kaikkein karmeinta roskaa hiivaisesta Freixenetistä ja muuten vaan väsyneestä Castellblanchista lähtien, vaikka suht samassa hintaluokassa olisi tarjolla vähemmänkin tuskallisia vaihtoehtoja. Pohjola tarjoaa asukkaalleen jo valmiiksi niin kivikkoista ja kylmää elämänkyytiä, että jo sen soisi olevan kohtuupyyntö, ettei aivan pelkästään noihin mainittuihin olisi tyytyminen. Kiitos.

Samaan hengenvetoon suosittelen Erottajan Alkoa. Kun menette sinne, tiedätte miksi.

Wining and dining, baby

2011-03-18T00:01:00.002+02:00

Huvilakadun Chef & Sommelierista oli paljon puhetta viime syksynä ja lopulta pääsin tänään itsekin sinne viehättävänoloiseen herkkukomeroon dinnerille.

A vot, menkää, jos ette ole jo käyneet. Chef Sasu ja sommelier Johan hoitivat ruuat pöytään avaten kutakin menun osaa aivan vaikuttavasti. Vaikka kypsytysaikadataa ja muuta kovin tarkkaa prosessianalyysiä en arvostaa ehkä riittävästi osaakaan, ilahdutti kuulla, mistä ja miten mikin ruokalaji on poimittu, naarattu, hankittu ja valmistettu.

Ja meikä veti etanan! Mieletöntä. Se on tuo epämääräinen möykerö tuossa lusikassa, jos tästä varsin syväterävästä otoksesta ei ota selvää.

Ihan ok oli, ei lainkaan niin kumipallomainen, kuten pelkäsin. Pidän itseäni nykyään suht avoimena ja jopa aktiivisesti haasteitahakevana ruokailijana, mutta silti on vaan pakko tunnustaa itselleen, että vastaavat puutarhan asukit ei kyllä lähde, ei yhtään. Saatoin tätäkin knölliä kyllä väittää nakinmakuiseksi purkaksi, mutta tosiasiassa luulen sen olleen valmistetun ilmeisen osaavasti.

Ylläolevasta tabletista taisin myös antaa melko sivistyneen lausunnon. "Hei, mullon tällane mun lattialla!" Kun käänsin sen ympäri, syykin selvisi, näkyy kuvassa.

Että sellainen ilta. Sommelierin suositus Cava Vall Dolina Brut Nature Reserva vei osan kolmipäiväisestä päänsärystä ja lopulta jäi harmittamaan ainoastaan seurueen yhden jäsenen suklaajälkiruuan aiheuttama sietämätön, ansaittu annoskateus.

I just thought how much I missed you guys

2011-03-15T21:52:00.000+02:00

Kuvassa vastustamattomia mielihaluja. Sohvat baarinnurkassa, punaviiniä ja maailman parhaita mustikkakeksejä.

Kuvasta puuttuu kamu, joka palasi reissultaan. Aika vastustamaton on hänkin.