We took a Jitney to Hamptons

Ilman juhannussaunaa, -sadetta, -sääskiä, -reissua, -ystäviä ja -votkaa olisi hankala ihmisen loppuvuotensa elää. Myös vuoden flunssapotilas -oireyhtymän aiheuttava luontoallergia kuuluu samaan jengiin.

Small and artless

Koti rakentuu pikkuhiljaa. Säilytyspoliittisia kriisipesäkkeitä selvitellessä tarttis ahtisaaris-annanmaista diplomaattiosaamista, kun vastakkain ovat järki ja tunteet.

Kyllä se tästä. Ei se Roomakaan päivässä, sanovat. Ja mullahan on loma nyt.

You are judgemental. Put it in good use

Asioita, jotka juuri nyt ovat mielenpinnalla:

1. Kakkukeisarin take away -kahvi ja erittäin voinen, tuore ja valtava croissant kympin päättärin vierestä.

2. Gourmet-kotimarket, joka on auki vissiin aina? Tai on se kerran ollut kiinni. Tapahtui muuttopäivänä: "Missä teillä on juomat?" "Juomaosastolla". No niinpä tietenkin, maalaisurpo: pikkuruisessa ruokakaupassa on lähes muun kiskan kokoinen takahuonejuomaosasto. Luulen, että joskus joutuu hunajabisseä hakemaan.

3. Futiksen MM-kisat. En edes aloita. Hunajabisse liittyy tähän.

4. Järjestelykysymykset. Termi on saanut aivan uutta kaikua, soundia, kilinää, klangia, you name it, tässä viime päivinä.

5. Rakkaus, häät, kauneus, onni. Olkoonkin vain muiden asioita kuin mun, mutta mun sydän on sulanut. Tästä lähtien uskon rakkauteen, kumppanuuteen ja molemminpuolisen kunnioituksen, läheisyyden, luottamuksen ja elinvoiman mahdollisuuteen sanoi kuka mitä tahansa, missä tilanteessa ikinä. En ois ikinä itsestäni uskonut, että vastaava prinsessalaalaa saa mut tälleen kajahtamaan.

6. Uusi asunto, josta tulee erittäin ihana, itseni näköinen koti.

7. Ystävät, jotka ovat painonsa arvosta kultaa. Jenny tuli muuttoavuksi, Ville, Tiina ja Hetta tarjosivat yhden illan pakopaikan muuttotouhun keskeltä, järjestivät mulle hyvää ruokaa ja parasta seuraa. Johanna ja Klaus kävelivät vastaan öisellä kadulla ja sitä ilon määrää, kun oikein saatille lähtivät. Hanna olisi tullut kipeän kätensä kanssa tsemppariksi lauantaina, jos olisin tajunnut vastata puhelimeen. Ulla huolehtii, että nukun välillä. Kiitos, että olette olemassa.

8. Maailman paras veli. On onni saada olla pikkusisko. Tosin tätä en ois viistoista vuotta sitten uskonut koskaan suustani päästävän. Ajat onneksi muuttuu.

9. Loma. Elämäni ensimmäinen niin sanotusti oikea kesäloma on enää kahden aamun päässä, eli käytännössä käsillä. Tänään jemmattiin talouspäällikön kanssa skumppapullo toimiston jääkaappiin.

10. Pohjoisen juna. Kohta kotiin!

Elämä on ihan hyvää juuri nyt.

I have to either move or get married

Voi taivasten tekijät, että voi olla ihminen puhki! Toisaalta aamulla itsekseni autoa täyttäessäni ilahduin ajatuksesta, että yksin roudaamisessa on se aivan ylittämätön puoli, ettei tarvi kuunnella kenenkään mielipiteistä pakkaamisen oikeellisuudesta *hymy*. Voi vaikka tosiaan priorisoida kenkälaatikoiden sommittelua oikeinpäin ja jos ei sitten muuta keksi, niin huomata, että tulipa valittua rumia viinilaatikoita lähialkosta.

Huolimatta ennakkopaineista, kaikki meni jotenkin liian helposti. Vaikka totta ne silloin helposti menee, kun omistaa maailman parhaimman veljen ja ihanimman jengikaverin. Kiitos!

I'm in Paris, don't you worry about me

Mä rakastan pieniä tiloja; asuntoja, sisustuksia, kahviloita ja pikkukauppoja, jotka ovat täynnä kauniita tavaroita ja värejä. Houkuttelevia, salaperäisiä kasoja, joihin voi sukeltaa ja unohtua ja joita voi tutkia. Se on hienoa, kiehtovaa ja jännittävää, kun yhdellä silmäyksellä kokonaisuudesta ei heti näe, mitä kaikkea sieltä löytyy. Rakastan ja himoan värikkäitä ja runsaita, mutta kauniita, harmonisia asetelmia. Floraestetiikkaa, pariisilaista art nouveau -bohemiaa, Muchan naisia, Henry de Toulouse-Lautrecin dekadentteja maailmoita. Pariisilaiskliseitä, toisin sanoen.

Jos osaisin, sisustaisin uuden kotini viime vuosituhannen vaihteessa eläneen, ehkä hieman kyseenalaisen maineen naisen hämäräksi, mutta herkäksi, aistilliseksi ja hiukkasen huolimattomaksi, huolettomaksi ullakkobuduaariksi. Siellä laitettaisiin kukkia hiuksiin, helminauhoja kaulalle, ruusuvettä kasvoille ja juotaisiin laakeista laseista samppanjaa. Pitkävartiset hanskat kädessä ja holkin päässä savuke.

Tästäpä syystä olin pissiä pöksyyn, kun ystävältä tuli linkkivinkki sähköpostiin kesken erittäin hankalan työpäivän. Ranskalainen blogijumalatar Garance Doré kirjoitti Santa Maria Novella -nimisestä firenzeläisestä parfymeriasta. Sut täytyy vissiin viedä tonne, kuului valistunut arvaus.

On olemassa ilmiö, jonka nimi on Firenzen tauti. Se tarkoittaa tilaa, johon ihminen voi joutua kohdatessaan tunteitajärisyttävän esteettisen elämyksen. Henkilö on samaan aikaan sekä hurmoksessa että hermoromahduksen partaalla; se voi ilmetä esimerkiksi itkuun ilman (muuta) näkyvää syytä purskahtamisena. Niin sanottu oikea nimitys ilmiölle on Stendhalin syndrooma, taiteesta hurmioituminen. Itseni tuntien, ja myöskin tilastojen valossa, hehheh, mulle käy tässä putiikissa juuri näin.

Uusilla kotikulmillani on vähän jotain yritystä vastata yleispätevään vanhan maailman kaipuuseeni, ja sieltä löytyykin ihana pikkukiska, enteellisesti nimeltä Kämppä.

Kuvat Santa Maria Novellasta Garance Doré, ko. blogimerkintä täällä.

You're finally taking that vacation?

Rakkaan ystävän kanssa reissutellaan kesäisin, ihan siitäkin syystä, ettei me muulloin oikein nähdä. Hänen sanoillaan, jos sitä on vähän, sen on pakko olla parempaa.


Meidän reissut on aina pukeutumisen, syömisen, skumpanjuomisen ja letkeän yhdessäolon juhlaa. Matkan varrella syntyneillä muistoilla mehutellessa jaksaa taas hetken arkikuvioita ja loppumatonta ikävää.

Tänä kesänä mennään Italiaan. Roomaan, Firenzeen ja Pisaan. Fontana di Trevi, Pietà, Trastevere. Uffizi, kitsch-kaupat, Santa Maria del Fiore. Punaiset tiilikatot ja Toscana!

Plus Stadio Artemio Franchi ja Stadio Olimpico, mutta se ei tiedä sitä vielä.

Have you seen my shoes?

Kohta se tapahtuu. Muutto! Olen joka ilta huojentunut siitä, ettei se vielä ole, silti samalla hyvin tietäen, että viimeinen autonvuokraustunti on tylyä painajaista, kun löytyy joku tekemätön paikka. Olen muutto muutolta aina yhtä kirkasotsaisesti sitä mieltä, etteihän sole mikhän, ko vain nämät tästä! Viime muutossa Vallilasta Kallioon lähetin onnellisena muuttoavun pois ja siinä sitten perävalojen kajossa epäuskoisesti muistin, että perkele!! Vintti on purkamatta.

Nyt sentään omista ja muiden vahingoista viisastuneena olen lastannut euroja pakufirman tiskiin sen verran reippaasti, ettei aivan tartte laatikkohippasille ruveta ja viimeistä kymmentä metriä heittää niitä.

Ehkä eniten maailmassa ahdistunkin siitä, että muuton kanssa tulee kiire, vaikka kuinka myöhään aloittaisi. Siksi olenkin tässä nyt viime ja tällä viikolla laittanut muodon vuoksi tikkua ristiin.

Lupaavan tyhjä kirjahylly.

Määrä on sittemmin tuplaantunut. Kyllä.

Mitä mulle tulee tässä kodissa ikävä, on ikkunameiningit. Ja sijainti. Mulla oli tästä naurettavan lyhyt matka kahteen eniten elämää määrittävään kohteeseen, töihin ja treeneihin. No, pieni elämänhallinnallinen haaste ei haittaa yhtään, josko se jotakin rotia tois mukanaan tähän minunkin säännöttömään oleiluun.

Nyt kuitenkin, minkä tahansa uhalla otan vapaaillan ja lähden ystävän kanssa Tavastialle. Todennäköisesti en voi olla arvioimatta kaman määrää lavalla ja pohtimatta sitä onnetonta, joka sen lisäksi, että on joutunut haalaamaan ne paikoilleen ennen keikkaa, saa myös raijata kaiken pois sen jälkeen. Meikä olis kuningatarroudari. The Radio Dept., mihin suuntaan hakemusta? Voin luvata, etten tuijottele kenkiin.

Four girls talking politics

Kiviniemen Mari sai ison salkun ja mun kuvat on edelleen samalla tasolla.

Toivotaan siis, että naispääministeri asiana muuttaa systeemin laitaa jotenkin muuten. Ainakaan vielä ei ole kaikki paremmin, vaikka hirveen monet väittää, että se on niin tosi edistyksellistä ja nyt kohta, varmasti pian, asiat muuttuu. Yhen vinkin antaisin kuitenkin; älä, Mari, luota miehiin. Muista, miten kävi Annelille. Vaikka vähänhän siinä oli Annelin omaa tyhmyyttä mukana. Se yritti liikaa, ei uskonut, että muuten pärjää. Niin monille naisille käy.

Jos mä olen kuvistani valittanut, niin onneksi en oo sentään, Mari, sinä. Susta, tai tarkemmin sanoen sun persiistä, oli tänään iltapäivälehden sivulla valtavankokoinen kuva. Ei sillä, että se olis itsessään valtava, ei ei, sulla on aika hyvä; siksi se siellä sivulla tais ollakin. Ton täytyy olla turhauttavaa, mä voin kuvitella. Ei Ilkankaan skoretuksista kertoviin juttuihin kuvata sen haaruksia, ja sun saavutukset on sentään aika asiallisia. Vaikka joku yhteyshän sillä Ilkan haaralla on niihin sen täyskaatoihin, vähän niinku siinäkin ip-lehden jutussa annettiin ymmärtää, että sä oot jotenkin siksi niin mainio tyyppi, koska sulla on aivan helvetin hyvä vyötärö-lantio -suhde.

Vissiin kaikki maailman lehdet on nyt täynnä Vickania ja Danielia. Tavallaan se on varmaan susta, Mari, kivaa, ettei jengi kerkee keskittyyn niin paljon sinuun. Mutta eikö sua yhtään kiukuta, että vähintäänkin puoli valtakuntaa on aivan lääpällään folkhemmetin jumalaiseen prinsessaan ja meidän tabloidit kirjoittaa uuden pääministerimme olevan "tulinen rakastaja"?

Yhtä asiaa mä, Mari, sulta pyytäisin. Että olisit rehellinen ja avoin ja vähän vähemmän itsekeskeinen ahnekiipijä. Ja luotettava ihminen. Ainakin niin paljon kuin keskustalaisen maailmankatsomuksen myötäinen sielu antaa hyväksi olettaa. Se edellinen oli kaikkea muuta ja sai kyllä hetkittäin pienen veronkantajan hengen ahtaalle. En äänestäisi puoluettasi koskaan, missään tilanteessa, mutta sua mäkin, Mari, voisin tiedät-kyllä-mistä syystä hiljaisesti tukea, mutta vain, jos sä annat siihen riittävästi aihetta. Toivottavasti jaksat pitää pokkaa, etkä enää laske aseita käteen tytöttelyyn taipuvaiselle kansanosalle kommentoimalla tamponien avaamisen vaikeutta kun jo valmiiksi muutenkin vituttaa.

Mä jatkan tästä hommia. Pitää muuttaa kotia. Muuta sä, Mari, sitä maailmaa.

Onnea vaan molemmille.

Six. All returnable.

Kun on lopulta päässyt yli mustalais-, yöpaita-, sairaalanuttu- ja uskonnollissävytteisistä mielleyhtymistä, maksimekko on aika kiva vaate kesän varalle. Haeskelin jokusen hetken sopivaa; entisenä Marimekkotyttönä en suurin surminkaan voisi pukeutua esimerkiksi tähän, vaikka se niiden mallityttösten verhona hyvältä näyttääkin. Puhumattakaan siitä, että vetäisin päälleni oikeasti yöpaidaksi tarkoitetun Mari-raitamekon.

Poikkeuksen tähän tekee ylläni kerran vilahtanut trikoomekko; se on erittäin chic pitkänä versiona myös.

Lisää bensaa maksihelmaliekkeihin heitti ilman muuta vastanähty elokuva. Mikään kukkatouhu tai muu kuosimeininki ei sitten ehkä kuitenkaan mulla toimi, vaikka kuinka toivoisin, joten päädyin yksiväriseen. Muut ilotkoon kesästä ja päästäköön sisäisen hippinsä vauhtiin, meitsi irrottelee perusmustissa.

Bongasin tän jo joku aika sitten, mutta se ei oikein istunut päälle. Mekkokysymys ei kuitenkaan häipynyt mielestä ja kun vielä näin saman vaatteen supertyylikkään Anun yllä, päätin antaa toisen mahdollisuuden. Kas, valitsemalla suuremman koon, kolttu toimi loistavasti. Oh, my.

Why do I think living in Manhattan is so fantastic? Because it is.

Halkoessani punaisella pakulla sateista maalaismaisemaa välillä Kouvola-Elimäki, ajauduin pohtimaan tilannetta, johon olen itseni taas kerran saattanut ja lukaisin vastaantulevasta tienviitasta "Suurmuuttajantie". Oli pakko polkaista jarrut tiskiin ja kääntyä takaisin. Ole todellista tämmönen.

No, siinähän seisoi "SuurmuuNtajantie". Mikä pettymys, mutta kertonee oleellisen, ainakin itselleni. Olen jo kerran päässyt mainitsemaan muuttofrekvenssistäni ja saaga saa nyt jatkoa. Onneksi nämä kaupunginrajojen sisäpuolella tapahtuvat pyrähdykset ovat sarjassaan suht iisejä verraten kolmisen vuotta sitten suorittamaani pitkänmatkan kestävyysmuuttoon Helsinki-Oulu-Sodankylä, viikonlopun aikana. Ja on sieltä pohjoisesta eteläänkin tultu, kaksi kertaa. Muistan, kuinka aivan ensimmäisen muuton kanssani hoidettuaan isä totesi, ettei yhtäkään tavaraa tarvitse elämäni aikana minun enää hankkia. Vanhempiaan pitäisi uskoa, mot. 

Koen koko muuttoprosessin ikäväksi, kuluttavaksi ja työlääksi, mutta uusi koti korvaa paljon. Tämä nimenomainen uusi osoite toteuttaa monta oispa kiva joskus -haavetta ja passaa elämäntilanteeseeni kuin Sauson Saken lammasnappahanska. Lisäksi se on erittäin, erittäin ihana.

Oikein on sillä orkidea ikkunalaudalla. Katsotaan, kuinka kauan.

Asunto on vanhan talon tapaan kaappitiloiltaan niukka. Senpä takia huomenna on luvassa torimeiningit Hietsussa. Toivottavasti ei sada.

I am lightened up

Kuten sanonta kuuluu, jokaiselle on maailmassa oma paikka. Jos tämä on faktaa, mä ehkä löysin mun nurkkani tänään Ratulan naapurista.

Mulla hiven saattaa olla taipumusta kiukkuisuuteen, äkäisyyteen ja mielenosoittamiseen, ainakin palautteen perusteella. Mutikainen on taas aina pahalla päällä, ruukas äiti sanoa. 

En myönnä, olen vain kiivas ja vasteaikani vääryyksille on todella lyhyt.

You're saying "crotch" to me? We've just met!

Ah, lempifarkut pelastaa minkä tahansa perseilypäivän. Mä inhoan sitä tunnetta mahanpohjassa, kun kuvaukset on juuri alkamassa ja voi vain toivoa, että kaikki sujuu. Sitten, kun koneisto on jo käynnissä, väistämättä vastaantulevat ongelmat eivät tunnu yhtään niin pahoilta. Mä aina mielessäni kuvittelen tilannetta jyrkänteen reunalta heittäytymiseksi. Heippa ja herran haltuun; luotto on kova, että pehmeän laskun mahdollistavan systeemin mekanismi toimii. Tähän asti se on toiminut joka kerta.

Näissä niistä selviää, hand-me-down -farkuissa ystävältä, joka alunperin sai ne siskoltaan. Mainio porkkanamalli, joka korostuu vielä sillä, että pöksyt on mulle vähän isot. Ne on täydelliset.

Aarrgg, mä häpeän niin paljon näitä peilikuvia, mutta näillä mennään siihen saakka, kunnes muutos konkretisoituu uudeksi kameraksi.

Paita on Custo Barcelonan alerekistä pari kesää sitten tehty ostos. Melko pian "mun tyyli ei muutu, vaikka mä olisin kuinka Barcelonassa" -tokaisun jälkeen.

Ihkut lököt ansaitsee toisenkin kuvan. Ulkona on kesäinen alkuilta käynnissä ja mä muuttopakkaan. Eipä muuten ole juuri katkerampaa lähivisua kuin nousevan lentokoneen ensin sivu-, sitten korkeusperäsin, kun itse istuu pölyisellä K3:lla tulikuumassa autossa, pääsinpä senkin tänään toteamaan. No, 14 aamua lomaan ja 38 lomaan. Herramuvvereni, mikä päivien päivä.

Estrogen has left the building

Aijai, harvoin aivan kerta kaikkiaan ääneen huokailen miesten, sen enempää kuviteltujen kuin todellistenkaan, perään, mutta äsken elokuvissa suusta pääsi spontaani "ohhoh". Enpä muista nähneeni vertaista vartaloparaatia ainakaan vähään aikaan. Luojalle kiitos hyvännäköisistä miehistä, siis!

Muuten Sinkkuelämää 2 jäi valjuhkoksi elokuvaelämykseksi. En varsinaisesti pettynyt, mä ihan tykkäsin poistua arkirealismista kahdeksi ja puoleksi tunniksi ja kellahtaa kalliiden mekkokankaiden keskelle. Yltäkylläisyyteen ja pohjattomaan unelmakaivoon. Ihanaa. Musta oli hauskaa bongata repla- ja vaateviittauksia sarja-aikoihin ja nähdä tutut tyypit taas uudestaan. Ja uudestaan.

Se, mikä ei ollut hauskaa, oli käsikirjoituksen löysyys ja liian monet päälleliimatun tuntuiset kohtaukset. Muutamat mauttomat kuvat sekä liian hidas käyntiinlähtö. Suoranainen juonettomuus. Okei, mä jotenkin ymmärrän alun aivan helvetin pitkän hääkohtauksen, mutta kokonaisuuden kannalta se jäi irralliseksi ilotteluksi. Siellä ei tapahtunut oikein mitään, mikä olisi tehnyt pohjaa tulevalle tarinalle. Itse mulhaspariakaan ei juuri muisteltu kohtauksen jälkeen. Ja mikä ihmeen tarkoitus oli sillä kamalalla musikaalispektaakkelilla? Ja itse asiassa, kummallakaan niistä?

Aidanin osuus jäi todella ohueksi, vaikka kohtaamiseen torilla olikin panostettu: ensitapaaminen vuosien jälkeen oli leikattu taitavasti, intensiivisesti. Koko elämän kattava tunnerekisteri ei jäänyt katsojalle epäselväksi. Sillä, että Aidan sieltä mattokaupoiltaan Carrien hoksasi, oli myös selkein ja loogisin syy-yhteys Carrien hahmossa tapahtuvaan kehitykseen ja muutokseen koko elokuvan aikana. Siksi olinkin kummastunut, että tarinankuljetuksessa vedeltiin mutkia suoriksi niin ronskisti; mä olin trailerin perusteella odottanut, että Aidanin ja Carrien kohtaaminen nousee, jos ei nyt aivan keskiöön, niin suurempaan rooliin nyt ainakin. Sinne se jäi, tumput suorana nalliksi kalliolle ja pikkupusut paikattiin timanttisormuksella aviomieheltä. Morjens. Jäi tunne, että jos tämä kerran oli tekijöiden mielestä ihan ookoo ja kannattava ajatus uittaa pala menneitä maailmoja mukaan käsikirjoitukseen (ja haalata John Corbett yhdeksi, kahdeksi päiväksi puolen maapallon takaa kuvauksiin), niin ehkäpä voi perustellusti olla yllättymättä, jos kolmososassa geishapuvun alta paljastuu taiteilija Petrovsky.

Tanskalaiseen arkkitehtiin mä en edes lähde. Edelleen trailerin nähtyäni oletin, että mies muodostuisi vahvemmaksi hahmoksi Samanthan reissukaaressa, mutta erittäin, erittäin visuaalinen elementti kutistui hassuksi nimeksi ja ilmeisen mieskuntoiseksi auton konepellillä ottajaksi. Olkoonkin, että kysymyksessä oli aika järjettömän hyvännäköinen maasturi *hymy*

No mutta, kyllä ne hahmoilleen lihat luiden päälle loivat, etenkin Cynthia Nixon, joka hoiti osuutensa ilahduttavan uskottavasti ensimmäisen kerran elämässään edes jollain tasolla suoriutumispakkomielteistään vapautuvana ja elämänilon löytävänä aikuisena naisena. Mirandan rooli oli kirjoitettu paremmin kuin kertaakaan sarjan aikana. Koko pitkän leffan paras kohtaus on ehdottomasti Mirandan ja Charlotten baaritiskillä käymä keskustelu ainakaan selvinpäin vaikeasti tunnustettavien tosiasioiden äärellä. Tulevat siinä samalla huomaamatta antaneeksi itselleen ja maailmalle anteeksi. Hei, minä, huomautus myös itselle, sitä parempi on omissa nahoissaan olla, mitä enemmän itselleen kunniaa antaa.

Minunkin olisi aika toteuttaa muutama unelma ja siivota tieltäni pois pahaa mieltä ja stressiä aiheuttavat vastavoimat. Ja ehkä jatkaa sitä huokailua riittävän tiukkavatsaisten miesten perään. Sip!

What's with this friggin' wind?

Mun sääret ei todellakaan ole tän väriset, mutta en minäkään toisaalta aivan näin epätarkka ole noinniinkun irl.

Juttu onkin nuo varkkusortsikkaat. Huh, viime kesän Levi's-klassikkoskoraus kirpputorilta, 501:set tuumakoossa 33, että mahtuvat laskeutumaan sieltä kainaloiden huitteilta suht lanteille. Katkaisin lahkeet, jätin huolittelematta ja käänsin rullalle. Et voilà, mun kontribuutio boyfriend fit -muotituulahdukseen on siinä.

Paljaan ihon määrä on Suomen kesässä vakio, se voi olla joko käsivarret tai sääret. Senpä takia yläosastoon sai kasata kaapua toisensa perään. Vanha Ritva Fallan epäsymmetrinen silkki-viskoosi -neulepaita, Twenty8twelven liehukeneuletakki ja iso trikoorätti kaulassa mahdollisti puistolueskeluhetken. Heleijaa, kesä! No, ehkä se helle vielä koittaa.

She shoe-shamed me

Kenkäkateus, kyllä. Ystävän Retukat on maailman sympaattisimmat. Nokian samettiset tossukat on kuulemma parhaat jalassa. Ja niin ikään kuuleman mukaan olleet joskus aikoinaan poikien kengät. Ha, mä sanon.

Pääsi siihen omatkin maailmantallaajat. Ja molempien -kiertäjät.

Sex and the City

Joo-o, no, mitäpä tuota pehmentelemään, mä olen ollut Sinkkuelämän ystävä siitä hetkestä, kun se ekan kerran telkkarissa pyörähti. Olen katsonut joka jakson uusintana useita kertoja, varmaan yhtä monta kertaa kuin se on ties millä kanavalla huitaistu. Kenkälaatikon ostin melko lailla heti, kun myyntiin tuli. Tällä hetkellä kannet ovat hajalla, muovihampaat pilkkeinä ja itse levyt tuhannen naarmuilla.

Ja mä rakastan sitä aina vaan.

Vaikka alkupään materiaali on hetkittäin liikuttavan, jäljempi nolostuttavan huonoa. Se on heikosti tuotettua, täynnä klaffi- ja muita jatkuvuusvirheitä. SJP ei todellakaan ole ollut mikään ilmaisutaitokurssin primus, hänellä on vain Carriessa hyvä rooli. Jos tälle kaipaa todisteita, niin haloo, Did you hear about the Morons Morgans.  Herraisä. Nelikosta on vaikea nimetä parasta roolinsa haltijaa, mahdollisesti Kim Cattrall, vaikka hänelläkin on ura aikamoisten nevöhööd-pätkien tähdykkänä Sinkkuelämän ohella. Mutta mitä väliä, koska hän vetää elämänsä roolin jäätävän hyvin.

Huolimatta mistään, järkiperusteisistakaan, vastalauseista mä tykkäsin myös elokuvasta. Mä todennäköisesti tuun tykkäämään myös huomenna ensi-iltansa saavasta kakkososasta. Ja aivan yhtä  varmasti mahdollisesta kolmannesta. Ja neljännestä.

Tärkein, mikä siinä vetää puoleensa, on tietysti ystävyyden kuvaus. Kauneuden, ilon, surun ja elämän. Ja okei sitten, vaatteidenkin.

Ja minkä vielä? No tietenkin: