What did you expect?

On vähän talvilamaa ilmassa. Ei saa itsestä irti mitään.

Tällaisina päivinä ei oikein edes kannata asettaa itselleen muita tavoitteita kuin katsella YouTubesta videoita, jotka absurdiudessaan nostavat ensin epäuskon, sitten vilpittömän hilpeyden rutut otsaan. Parempi kurttu otsassa kuin kymmenen mielessä.

Kerrassaan huikeeta. Juuri tällaista odottamatonta käsittämättömyyttä tarvitsin. Siunattu internet. Ja vaaleanpunaiset lavasteseinät.

So, what's my excuse?

Kaunis, ihana ystäväni teki itselleen takin. Suunnitteli itse, kaavoitti, leikkasi, neulasi, ompeli itse. Joka ainoan sauman, joka ikisen tikin. Jokusen mahdollisesti kahteen kertaan. Lopputulos on kerta kaikkiaan hiljentävä.

"Ei löytynyt kaupasta", hän sanoi.

Itsehän kaikessa alisuorittajuudessani löysin metrin verran Maija Louekarin Pisaroi-silkkiä kaapista, ihmettelin sekunnin, kaksi ja nykäisin sen tekemättömänä kaulaan.

Ja tyydyn kiukuttelemaan, jos ei kauppa tarjoa valmista.

Että kyllä tältä tasolta tuo ylemmän kuvan operointi tuntuu 1300 kilometrin tuntivauhdilla äänivalliin törmäämiseltä, korkean teknologian henkimaailman hommilta.

Respect, Upsu, olet ikuisesti mun patioruusuidoli. Joskus onnistuu.

Don't you hustle me out, young lady. This is Chanel, pt II

Lopetan tämän Pinterest-spämmäyksen ihan just olen täysin koukussa, mutta yksi vielä on pakko jakaa. Koska ei mikään muu kuin juuri tämä kassi pariutuisi niin kestämättömän saumattomasti edellisen postin aurinkolasien kanssa.

Source: anothermag.com via Hanna-Maija on Pinterest

Ensi kesän lomapuvustoni on aksessuaarien osalta valmis. Ehkä vielä pullo samppanjaa kylkeen?

Don't you hustle me out, young lady. This is Chanel

Koska ensi kuun jälkeen koittaa joulukuu, lienee tämä just oikea hetki alkaa suunnitella kesälomaa. Sitä  seitsemän kuukauden päässä siintävää muutaman viikon nippua, jolloin ei ole pakko, jos ei taho.

Source: ulyanasergeenko.tumblr.com via Hanna-Maija on Pinterest

Kun se viime kesä oli hivenen sellainen kesäntapainen, tuntuu tämä vääjäämätön pimeneminen vähän rikolliselta. Siksipä onkin aivan hyvä, että minulla on tosiaan tämä reipas puoli vuotta aikaa askarrella lomaexcelit pomminvarmaan onnistumiskuntoon.

Matkaseuraa, anyone?

I'm going to bring back the watch fob

Jos soisin itselleni jotain materiaalista hyvää nyt, se olisi tämä kello

Source: anothermag.com via Hanna-Maija on Pinterest

Tyylikäs, eleetön, vähän vakava. Ja todennäköisesti aivan liian kallis.

Biegert&Funk

Yeah. I gotta do something to pull me out of my Mexi-coma

Uudehkoa tuotantoa ranskalaiselta elektro-duolta. Auttaa kaikkeen. Jos ei jaksa söpöillä tai haluaisi söpöillä ja ahdistuu sitten siitä. Myönnän, ettei viime aikoina ole söpöilyttänyt. Pitsijakkujen aika koittaa vielä. Pumpulipallojen aamuaurinko nousee, bear with me!



Principles of Geometry, Burn The Land And Boil The Oceans (2012)

Charlotte, keep me posted

Ohhoh, Lady Dada meni Facebookiin.

Tykkää, jos tykkäät. Toivottavasti tykkäät!

A model what? A model citizen, a model home, a model airplane?

Jos koskaan eteenne tulee mahdollisuus katsoa About Face: Supermodels Then and Now, älkää jääkö epäröimään.

Vaikka se toki helppoa mallin, entisenkin, on ylistää kaikkien friikkien kauneutta ja persoonallisuutta ja itsensähyväksymisen tärkeyttä, dokkari on järisyttävä tukkapölly liian vakaville käsityksille kauneudesta, silti lämminhenkinen, sydämellinen ja täynnä toivoa. Naiset kuvataan kauniissa valossa ja heitä käsitellään silkkihansikkain. Hivenen ulkokultaisesti, jopa, mutta annan sen anteeksi, niin paljon ovat dokumentin ansiot teknisen arvostelun tuolla puolen.



Jumatsuikki, miten hienoa!

Jerry Hall on niin paras; kaunis, hauska, ihana. Ja sen tason kuningatarmehiläinen, ettei auta kuin itse pyrkiä samaan.

Katsokaa, tehkää itsellenne palvelus.

PS. Pinterest on auki, tervetuloa!

I can’t handle hard news before noon

Joku on joskus väittänyt, että lauantai olisi seitsemän kääpiön/jättiläisen, mielialan mukaan, jonossa se niinku paras jäsen.

Tähän voi harvoin väittää vastaan, mutta tänä lauantaina vielä vähemmän. Monen viikon touhotuksen jälkeen minulla on ensimmäinen täysin vapaa viikonloppu, joka myös jää ainoaksi lajissaan taas vähään aikaan. Luonnollisesti on mukavaa ja tärkeää noin niin kuin elämän laadun kannalta, että on puuhaa ja menemistä ja hulinaa, mutta tänään tunnen kyllä selkänahassani, kuinka mukavaa on viettää aikataulutonta vapaata.

Fashionii, duunii, fabulousii.

We have this thing

Oi! Sain tunnustuksen! 

Rakastan näitä, kaikesta tekemisestään on aina upeaa saada palautetta ja nämä tunnustukset ovat tässä todellisuudessa sama asia kuin kehut baletinopettajan suusta, harvinaisuudessaan varsin lämmittävää kuultavaa.

Kiitos, Annukka. Mä luotan siihen, että hyvässä lähitulevaisuudessa me hikoillaan jälleen yhdessä Kasarmitorin tanssisalissa pianomusiikin soidessa ja tantereen tömistessä.

Omaehtoista päätösvaltaa käyttäen annan tykkyä ilman muuta takaisin Annukalle. Hänen lisäkseen sydämet lähtevät Stellageelle, Katjalle, Lilille ja Salkalle. Olette upeita naisia ja bloggareita!

En tiedäkään, ylitänkö nyt jotain tunnustussääntöjä lukumäärän suhteen, mutta kuningatarmaisesti päätän itse uudesta: Ekstraerityisspessutykky lähtisi vielä Unikko-neidille.

Let's be honest

Tämä on niin mielettömän hieno, etten välitä sen jo hivenen eilisestä päivämäärästä enkä varsinkaan siitä, että olen jo jakanut sen kaikissa mahdollisissa medioissa, joissa osallinen olen.

Yksinkertaisen upea biisi, makea video, aivan sietämättömän tyylikäs, ihana nainen. Tämä eleganssi viiltää. Ja sattuu, koska en tule koskaan itse yltämään samaan. Enkä tasan jää yksikseni maalaisserkkukastiin.

Ja luonnollisesti liittyy sellaiseen vaiheeseen, ettei sitä kohta enää voi kuunnella. Parhaimmille monesti käy niin, jostain selittämättömästä syystä. Taikka sitten minä vain olen taipuvainen dramatiikkaan ja suurieleiseen tunne-elämiseen. En myönnä.

Mutta kuka tekisi minunkin toimistojakkuuni tuollaisen korun niskakaulukseen? Niin on s-t-a-i-l-i, että sekin itkettää.

Jos nyt keräisit itsesi.

Tavastialla todellakin tavataan.

We're in completely different places

Viime aikoina on tuullut kovaa joka suunnasta eikä muutaman päivän syysloma olisi voinut tulla parempaan saumaan.

Lauantaisten häiden jälkeen liukenin kaupungista varsin vähin äänin ja pääsin hetkeksi niin sanotusti pois omasta elämästä. Kaupunkiympyröitä isomman luonnon äärellä asiat saa jotenkin helpommin haltuun. Tai ainakin ne ovat hetken mitättömämpiä. Ehkä se haltuunsaamisen harhaluulo on sitä. Olkoon.

Jään tänne enkä enää mahdu kartalle/ja Jäämeren rannalta löytyy naurava turskan kallo.

And you want to marry him, right?

Häät ovat konsepti, jonka äärellä minä menen hivenen palasiksi. Vaikka muuten kyyninen ja vihainen olenkin, rakastan kauneutta, yhteisymmärrystä ja rakkautta.

Onnea, rakkaat ystäväni. Te olette ansainneet kaiken hyvän elämässä, tässä maailmassa, toisissanne.

Ja Sumi Moreno, sinä ansaitset kiitokset ja juhlintaa. Hääeleganssini oli jälleen kerran ylittämätön.

Korvikset ovat Lean.

So you might have to say: "I am so angry."

Olen ollut viime päivät jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä aivan helvetin kiukkuinen. Olen ajautunut nahinoimaan Facebookissa ja tuiskahdellut ystäville tasapuolisesti töissä ja vapaalla.

Olen puuttunut asioihin, jotka eivät minulle kuulu, ottanut kantaa, vaikka en tunne taustoja kuin nimeksi ja tuonut varsin suoraviivaisesti esille mielipiteeni, yleensä paheksuvan, ja vetänyt sitten herneet syvälle nokkaan, kun joku on vastannut samalla mitalla.

Olen koko olemuksellani antanut ymmärtää, että vasteaikani (täysin subjektiivisille) vääryyksille on todella lyhyt. Olematon, suorastaan.

Sain sitten työkaveriltani lahjan. Terveisiä vaan Archie Grandille.

Terveisiä myös niille henkilöille, jotka ahdistuvat pseudopositiivisten blogien massavallasta. Tunteiden puolesta, tekohymyjä vastaan!

Pizzas for everybody!

Periaatteessa, tai pikemminkin -sta, käytöskoodistooni sosiaalisessa mediassa ei kuulu jakaa tyhmiä, naiiveja ja useimmiten aivan käsittämättömän pateettisia viisauksiksi tarkoitettuja latteuksia, vinkkejä elämään taikka muuten vaan hassunhauskoja laineja.

Tämän kohdalla teen poikkeuksen, onhan nyt jo tiistai. Ja koska minusta tuntuu tältä. Riittäköön syyksi.

Ja sehän riittää, vai mitä?

Right in front of me

Näin vilaukselta kerran kesällä Play it again, Samissa superkauniin ja herkän pitsijakun henkarilla katonrajassa. Juuri tollanen pitää saada! Palasin seuraavana päivänä hykerrellen takaisin mielessäni tietysti sata erilaista tilaisuutta arkifarkuista juhlamekkoon, joissa pieni pitsikkääni loistaisi elämäni fashion statementina ylitse muiden.

No ei se siellä enää ollut.

Vaate vaikutti niin täydelliseltä, että tänä päivänä olen suhteellisen varma nähneeni unta.

Hö.

Lauantaisella siivouspäiväkierroksella osuin nuoren naisen kojulle, josta olisin halutessani voinut ostaa koko vaatekaapin täyteen uuden Costumen hengessä, mutta nätti pitsihuitula sai riittää. Kulutusjuhlien jumalille kiitos HC-trendsettereistä, joiden kuormasta putoilee murusia meille vähempään tyytyväisille.

Things were going great except for one thing

Tähän saakka kaikki elämäni harrastukset, niin henkisen kuin fyysisenkin kapasiteetin lisäämiseen pyrkivät, ovat yleensä ennemmin kuin myöhemmin lipsahtaneet varusteluksi. La vie matérielle, ei voi mitään.

Balettiin liittyvät ulkotanssilliset toimeni ovat alusta alkaen tähdänneet eleganssin alleviivaamiseen, sillä sisäsyntyisesti en pysty siihen, senkin pieni hikipossu. Tunnin alussa tehtävät lämmittelyliikkeet riittävät minulle jo kasvojen totaalipunehtumiseen ja hikiamazonin tulvahuipun nostattamiseen. Opettajani, noin puolitoistametrinen ja harmaahiuksinen, très, très chic Christina huomauttaa minulle toistuvasti "töiden tekemisestä". Tiedän.

Lahjattomat treenaa, mutta me muut tehdään tosissaan.

Sattui eilen siivouspäiväkiertueella käteen jonkun isoäidin käytössä ja sittemmin ullakolla sopivasti muhjuuntunut nahkainen kenkäpussi. Täydellistä. Maksoi kaksi euroa, todellinen hinta ei liene määriteltävissä.

Maybe it was an optical illusion

Piipahdin vaihteeksi Tallinnassa. Iloitsin vanhoista, pettämättömistä tutuista ja harmistuin yliarvostuksen määrästä uusien yrittäjien kohdalla. Täytyy jälleen kerran täpätä itselleen henkinen muistilappu, ettei totuus unohtuisi: mitä yksiäänisempää ja rikkumattomamman harmonista jonkin asian yllä leijuva laumahyminä on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä alta löytyy jotain aivan muuta, jos viitsii vähänkään silmäänsä raottaa.

Tai vähintäänkin pettymys on niin kova, että fiilikset ovat sen mukaiset.

F-Hoone. Menkää tai olkaa menemättä, itsehän tuskin menen, sillä minulle kulloisenkin valtatrendin mukaista sisustusta tai lokaatiota enemmän merkitsee kokonaisvaltainen ravintolakokemus, johon kuuluu essentiaalisti ihan vaan esimerkiksi se, että nelihenkisen seurueen kaikki jäsenet saavat ruokaa.

Sfäärissä mieli parani heti.

But you have got to emotionally cut him out of your life and move on

Jaa-a. Mitä tähän nyt sanoisi. Mitä uudempi Muse, sen kauempaa on rakkautensa joutunut noutamaan. Kuten jo Kollektiivin äärellä totesin, mä en kykene analysoimaan musiikkia soitannollisesti taikka muillakaan teknisillä hienouksilla, minä menen aina vain puhtaasti pers' eellä puuhun. Mitä korkealentoisempaa tavaraa, sitä vaikeampi sitä on asiaanvihkiytymättömän puida. Ainakaan olematta totaalifalski.

Dubstep-Muse ei ehkä nyt eniten nappaa ja tässä, vaikka ei sitä varsinaisesti olekaan, on se joku bassolinja tai joku vastaava siellä pohjalla, joka siitä muistuttaa. Hivenen. Ja se keskivaiheen ikitilutus. Hysterian überhienoutta on siinä suhteessa vaikea ylittää, vaikka tässä ko. kappaleessa kitarauikutus päättyykin aivan valtavan hienosti. Sanotaanko sitä nyt sitten joksikin osia yhdistäväksi asiaksi, vai mitä hittoa. En. Minä. Tiedä.

Vaikka olisihan tuo timanttista olla joulukuussa todistamassa, kun Hartsullinen Muse-lahkolaisia määkyy kuorossa. Mmmmmämmmämmmämmämmämmä-määä-määääääää.....



Ihan hullun makee video, kyllä.

Minun on aivan pakko linkittää tähän suhteeni bändiin tiivistävä pätkä, joka koskee sieluun aivan kuin katsoisi valokuvia vanhasta rakastetusta ja ajasta, jolloin vielä oltiin onnellisia, ja jonka olisi nyt annettava mennä, mutta ei vieläkään aivan pysty. Kohdasta 1'08 olen parisen sekuntia sulaa... No, mikä ikinä nyt voi sulaa.

But I believe we can walk

Olen nyt sitten kuitenkin päättänyt vieroittaa itseni tennari-sukkahousu-trikoohame-joku tunika -loopista. Siksi, kun se ei ole kovinkaan nättiä, se on tylsää, se on nähty, se ei sovi minulle. Olen olemukseltani jo valmiiksi kunnon menninkäinen, jolla on tukka aina suussa ja sekaisin; rähjäinen, taikka turhan huoleton vaatekerta ei vakuuta kyllä.

Olen armotta hävittänyt väriään vaihtaneita rytkyjä pois skarpimman kaman tieltä, kuitenkin pitäen mielessä, että vähän pitää edes joskus jaksaa olla funky.

Repetton valkoiset kiiltonahkapuikkarit mielestäni täyttävät hiljan ja varsin haparoivasti hahmotellun kriteeristön hienosti. Ja kun ovat vielä second handina saalistettu, aina paranee.

Kelpaa toimistolla touhukkaana suihkia.

I gotta tell you, you look amazing

Lea tavoittaa Fine van Brooklinillaan niin olennaisia asioita kauneudesta, eleganssista ja tyylistä, että olen ollut hunajaa siitä asti, kun hänen korutaiteeseensa ensimmäistä kertaa tutustuin.

Harvoin tulee Belle Époque näin lähelle, näin konkreettiseksi, mutta kun tulee, pienikin ele riittää hiomaan juhlapukeutumisesta todellisen ensemblen.

Muutaman viikon kuluttua pääsen jälleen häävieraaksi; tällä kertaa pukeudun edellistä Grace Kelly -momentumia hillitymmin mustaan kotelomekkoon, Elizabeth-Olsen-lookalike-nutturaan ja näihin silkkilangoilla päällystettyihin puuriipuksiin. Ja oon aika nättinä, uskaltaisin väittää.

Kiitos, Lea!

And just like that, Charlotte changed lawyers

Nyt ollaan sillä tavalla jännän äärellä, että taisin puolivahingossa ylittää henkilökohtaisen takinkääntöennätykseni.

En tasan ymmärrä sellaisia ihmisiä, jotka laittaa juoksukengät yhtään mihinkään muualle kuin juoksulenkille, daa.


No, tänään nähty Punavuoressa

Mutta kun minulta se juokseminen on kielletty kokonaan, turkoosi kiinnostaa ja polttelee uudet kengät!

You must get in and feel this

Koska minä en tiedä musiikista mitään noin niin kuin teknisen tulkinnan tasolla, tyydyn halpamaisesti, mutta nöyrästi omppu-ceehen.

"Tällaisella levyllä ei tietenkään ole tilaa improvisaatiolle tai turhalle soittamiselle, ja siinä mielessä kyse onkin rockalbumin vastakohdasta. (...) miten turhaa kulttuurin jaotteleminen 'korkeaan' ja 'matalaan' on, mutta Kollektiivin musiikin hienous on nimenomaan sen häikäilemättömässä korkeakulttuurisuudessa. Se sijoittuu itsestäänselvästi kaiken maailman talvipuutarhoihin ja kirkkomaille tai hemingwaylaisiin hotellihuoneisiin. Siinä on tiettyä kunnioitusta herättävää asetelmallisuutta. Se ei leiki olevansa suoraa kuvausta tosielämästä. Se on taiteeseen etäännytettyä elämää ja siksi elämää suurempaa." 

Niko Peltonen, www.nuorgam.fi 16.8.2012



En olisi voinut asetella totuutta toisin.

Lempikappaleeni on ilmiselvästi Huone 232.

Handsome waspy assholes, who treat me like shit

Jaa, no jopas tässä on taas maksanut.

Ei tehnyt mieli kirjoitella, kun ei oikein tapahtunut mitään. Paitsi että sain vähän sydänsärkyä osakseni, missäpä sitä oli tapahtumaa tarpeeksi. Sen verran, etten enää itsekään jaksa ottaa osaa koko asiaan, siispä painukoon hamppari omin pikkukätösin maalaamani taivaanrannan taakse kuin aurinko Harmajan varjoon ikään.

Käytiin hiljan ajelulla ystävän veneellä. Meri oli tyyni, ilta lämmin ja ihmiset hyviä.

Hitsauslasien kokoiset Aviatorit toi kaivattua meriuskottavuutta, kun pääsin ratt... Ruoriin minäkin.

Kesä. Kunpa et menisi pois.

I'll wear my new Prada

Ah, Prada.



Jos jne, pukeutuisin ainoastaan jne.

Missä viipyy halpisyhteistyö? Vaikea kyllä uskoa, että mitään Prada laavs H&M -kosiskelua koskaan nähdään, mutta toisihan se apetta muotinälkävyötään kiristävälle konttorikansalle. Toisaalta, Pradassa kiteytyy minun mielikuvissani niin paljon muodin olemusta, sukupolvien takaista vaatturitraditiota, laatutyötä, istuvia saumoja ja ylipäätään kaikkea sellaista italialaista itsetietoisuuspöyhkeyttä, missä ne on aika hyviä, että joku Praada for Sittari voisi tehdä todellista hallaa mun haaveilulle. Voisi jopa romuttaa koko pilvilinnan, että sillä siunaamalla, kun saan pradat ylleni, seuraavan kulman takaa ilmaantuu kiharatukkainen ja leveähymyinen italoperijä toscanalaisen kivilinnansa kera minun nimeni sydämessään eikä Silvio Berlusconia tai ennaltasovittuja futistuloksia ole olemassakaan.

prada.com

No work or running for a week. And she has to wear one of those foam collars

Nyt kävi näin. En oikein tiedä, millä tavalla kinesioteippaukseen pitäisi suhtautua, varsinkaan sen jälkeen, kun fysioterapeutti perusteli eriväriset teipit japanilaisten taipumuksilla taikauskoon luonnon yläpuolisiin juttuihin. Kuulemma väriterapiaa.

Mun penikoivat sääret paketoitiin ankeasti ihonvärisiin, vaikka turkoosit teipit olisivat ehkä mätsänneet hieman paremmin uusiin, sähäkkiin tennareihini. Kylläpä rullaa kevyesti! Siihen saakka, kunnes säärikipu yltyy taas ja matka lakkaa tyystin.

Mutta kesti ne kaksi kilometriä pidempään kuin normaalitilassa, missä jokainen askel on todellinen työvoitto.

Valitin teippien sielunhoidollisesta vaikutuksesta Facebookissa ja sain välittömästi fyssariystäväni suuttumaan idiootille. "Älä juokse tulehtuneilla lihaksilla!" Mutta pakko oli päästä kokeilemaan, lennähtäisikö askel kevyempään. Kroonistuminen, mitä se on?

I mean, it's you getting married

Viikonloppuna oli häät. Kesän kaunein päivä, maailman upein morsian, komein sulhanen, vierasjoukossa tyylikkäimmät ystävät koskaan ja toisena kaasona yksi oman elämänsä gracekelly. Kaikki summautui hikeen, kyyneliin ja suuriin tunteisiin.

Morenon Sumi teki tukan, Lea korvikset ja töölöläinen ompelija mekon. Itse tein lukemattoman määrän pienempiä ja isompia asioita, muun muassa kyynelehdin puhetta pitäessäni niin, etten kymmeniin sekunteihin kyennyt muotoilemaan tavuakaan. Lopulta tokaisin itselleni epähienosti ääneen kerää ittes ja taaplasin asian loppuunsa. Tapahtumasta on luonnollisesti audiovisuaalista todistusaineistoa, mikä ei varsinaisesti helpottanut tilannetta silloin eikä etenkään sen jälkeen.

Heidi otti upeat kuvat, kiitos, rakkauden rantakallioiden Audrey Hepburn!

But what's in it for me?

Kesäloma 2012 kaikkine flunssineen, sateineen, harmauksineen ja hetkittäisine ankeuksineen säilötään näihin loodiin.

Kunnon koivuvanerilaatikot kyllä kestää mitä vaan. Onhan ne olleet armeijassakin. Ruotsin tosin, mutta kuitenkin.

Taas mahtuu lisää romua!