lauantai 30. kesäkuuta 2012

He was playing all these games, and I didn't know the rules

Kyllä kunnolla läksynsä lukenut ja suoraselkäisyyttä ihannoiva protestantti sairastuu vasta, kun tie on selvä, eli esimies lomailee jo, ja itsellä on toinen jalka oven välissä.

Futiskin loppuu aivan pian; jatkuvasta sateesta soisin voivani sanoa samaa, mutta siltä varalta, ettei niin kuitenkaan käy, olen varannut seuralaisen kainaloon. Zlatan toimittakoon nuhanenäisen ja punasilmäisen sateenpitäjän lomahellun virkaa.



maanantai 25. kesäkuuta 2012

Wow, yeah, the place looks great

Vietettiin juhannusta Vihreän talon perheen kanssa. Niin oli nättiä. Pestiin sauna ja mattoja, syötiin sormet rasvassa ribsejä ja paistettiin keskiyöllä muurinpohjalettuja toppatakeissa, Lumihiutale-lasissa Moët & Chandon'ta.









sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

And we'll always regret that last summer we didn't spend together in the Hamptons

Vielä ei huomenna, mutta jo muutaman päivän päästä soi tilavampi boogie


Jakku pesulan ja toimistokorkkarit suutarin kautta hevonkukkuun vähäksi aikaa. Makaan nurmella neljä viikkoa, henkisesti ainakin, jos nyt välillä joutuu tomumajansa sieltä ylös nostamaan.

Loma.

Jakku SJ Kosken aikainen Marimekko, kengät Wonders, laukku Michael Kors

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Why did we ever stop drinking these?

Drinkkibaari, jossa on tinkimättömän tyylipuhdas sisustus, tiskin takana nuoret miehet gangsterihenkseleissään, pieteetillä valmistetut juomat sekä pöytiintarjoilu, kuulostaa konseptilta, jollaista ei ainakaan kekkoslaisesta neuvosto-Suomesta löydy.

Vaan onneksi ajat on uudet ja innokkaiden yrittäjien polvi nuortuu ja vertyy.







Pojilta hoituu niin klassikot kuin uudet suosikit millä tahansa kierteellä, mutta myös hämmästyttävissä määrin kaikenmoisia harvinaisuuksia uskomattomalla knoppitiedon vyöryllä tarjoiltuna. Mainitsinko jo, että pöytään?

Liberty or Death, Erottajankatu 5.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

This is a happy development

Tallinna on siitä mahtava kaupunki, että siellä on mahdollista tavoittaa sellaista luksusta, mitä Helsingissä ei kahdesta syystä ole saavutettavissa. Joko se on yksinkertaisesti aivan liian kallista taikka sitä ei kerta kaikkiaan ole olemassakaan.

Kuluneen viikonlopun vietin huikean hienosti stailattujen hotellien aulabaareissa, nautiskelin upeista ravintolakokemuksista niin palvelun, interiöörin kuin itse tarjoilunkin puolesta, hankin antiikkia sekä hiukan jännitin, pysyykö nuori tallinnalaisprinssi Siegfried soolonsa loppuun asti omilla jaloillaan; Odettensa se oli jo kerran kaataa.









Ihan mielettömän upea viikonloppu. En lakkaa ihmettelemästä syytä sille, että vaikka kuinka joka kerran kaupungissa vieraillessani minulla on vapautunut ja kevyt olo ja yhtä monesti vannon, että viikonloppujen vietosta tulee tapa, aina seuraavaan tapaamiseen kuluu luvattoman kauan aikaa. Nyt niin ei käy, vannon! Taitaa kääntyä onnekseni se, että matkaseurueessani on vakiintunut käytäntö luiskauttaa matkanjärjestäjyys minulle. Antaa vapaat lapaset toimia ja ilmoittaa, koska mennään.

Kaikki paitsi matkustus on turhaa.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

You mean to tell me that Smith is a hand-holder?

On se vain sievä. Vähän kuin olisi koko maailma paremmin omassa otteessa, kun sijan tahmatassulle tarjoaa Brooks England Ltd., satulan kanssa samassa konjakinsävyssä.



Pyörätie on suhteellisen kuuma, beibi!

brooksengland.com

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Then I'm happy for you

Olen jo ehtinyt iloita ikirakkaussuosikkini Marimekon varsin onnistuneesta kasvojenkohotuksesta, profiilinnostosta, markkinointiosaston ilopilleristä, miksi tällaista kokonaisvaltaista tunkantuulettamista haluaakaan kutsua. Se pyörii sittenkin, niin sanotusti.

Jos vielä kaipaa muutosuskolleen vahvistusta, sopii vierailla Stokkan Argos-hallissa ennen elokuun loppua ja astuessaan sisään rosoisenkauniiksi tehdasmiljööksi sisustettuun tilaan pitää mielessään Ritva Fallaa, Jaana Parkkilaa ja Rintalan Jukkaa. Ja Kämpin lippulaivan hymyttömiä jakkupukurouvia jäänsirua silmissään. Tulee siitä sitä perspektiiviä sitten.








Piipahdin hiplaamassa kaikkea ihanaa ystäväseurassa; jos oisin hää, en kyllä enää toivoisi itseäni kutsuttavan kylillä Vihreän Talon Annikaksi, vaan Annikaksi, jolla on kaupungin kuumimmat PINKIT tennarit!!


Marimekon pop up Argoshallissa 26.8.2012 saakka