I gotta tell you, you look amazing

Lea tavoittaa Fine van Brooklinillaan niin olennaisia asioita kauneudesta, eleganssista ja tyylistä, että olen ollut hunajaa siitä asti, kun hänen korutaiteeseensa ensimmäistä kertaa tutustuin.

Harvoin tulee Belle Époque näin lähelle, näin konkreettiseksi, mutta kun tulee, pienikin ele riittää hiomaan juhlapukeutumisesta todellisen ensemblen.

Muutaman viikon kuluttua pääsen jälleen häävieraaksi; tällä kertaa pukeudun edellistä Grace Kelly -momentumia hillitymmin mustaan kotelomekkoon, Elizabeth-Olsen-lookalike-nutturaan ja näihin silkkilangoilla päällystettyihin puuriipuksiin. Ja oon aika nättinä, uskaltaisin väittää.

Kiitos, Lea!

And just like that, Charlotte changed lawyers

Nyt ollaan sillä tavalla jännän äärellä, että taisin puolivahingossa ylittää henkilökohtaisen takinkääntöennätykseni.

En tasan ymmärrä sellaisia ihmisiä, jotka laittaa juoksukengät yhtään mihinkään muualle kuin juoksulenkille, daa.


No, tänään nähty Punavuoressa

Mutta kun minulta se juokseminen on kielletty kokonaan, turkoosi kiinnostaa ja polttelee uudet kengät!

You must get in and feel this

Koska minä en tiedä musiikista mitään noin niin kuin teknisen tulkinnan tasolla, tyydyn halpamaisesti, mutta nöyrästi omppu-ceehen.

"Tällaisella levyllä ei tietenkään ole tilaa improvisaatiolle tai turhalle soittamiselle, ja siinä mielessä kyse onkin rockalbumin vastakohdasta. (...) miten turhaa kulttuurin jaotteleminen 'korkeaan' ja 'matalaan' on, mutta Kollektiivin musiikin hienous on nimenomaan sen häikäilemättömässä korkeakulttuurisuudessa. Se sijoittuu itsestäänselvästi kaiken maailman talvipuutarhoihin ja kirkkomaille tai hemingwaylaisiin hotellihuoneisiin. Siinä on tiettyä kunnioitusta herättävää asetelmallisuutta. Se ei leiki olevansa suoraa kuvausta tosielämästä. Se on taiteeseen etäännytettyä elämää ja siksi elämää suurempaa." 

Niko Peltonen, www.nuorgam.fi 16.8.2012



En olisi voinut asetella totuutta toisin.

Lempikappaleeni on ilmiselvästi Huone 232.

Handsome waspy assholes, who treat me like shit

Jaa, no jopas tässä on taas maksanut.

Ei tehnyt mieli kirjoitella, kun ei oikein tapahtunut mitään. Paitsi että sain vähän sydänsärkyä osakseni, missäpä sitä oli tapahtumaa tarpeeksi. Sen verran, etten enää itsekään jaksa ottaa osaa koko asiaan, siispä painukoon hamppari omin pikkukätösin maalaamani taivaanrannan taakse kuin aurinko Harmajan varjoon ikään.

Käytiin hiljan ajelulla ystävän veneellä. Meri oli tyyni, ilta lämmin ja ihmiset hyviä.

Hitsauslasien kokoiset Aviatorit toi kaivattua meriuskottavuutta, kun pääsin ratt... Ruoriin minäkin.

Kesä. Kunpa et menisi pois.

I'll wear my new Prada

Ah, Prada.



Jos jne, pukeutuisin ainoastaan jne.

Missä viipyy halpisyhteistyö? Vaikea kyllä uskoa, että mitään Prada laavs H&M -kosiskelua koskaan nähdään, mutta toisihan se apetta muotinälkävyötään kiristävälle konttorikansalle. Toisaalta, Pradassa kiteytyy minun mielikuvissani niin paljon muodin olemusta, sukupolvien takaista vaatturitraditiota, laatutyötä, istuvia saumoja ja ylipäätään kaikkea sellaista italialaista itsetietoisuuspöyhkeyttä, missä ne on aika hyviä, että joku Praada for Sittari voisi tehdä todellista hallaa mun haaveilulle. Voisi jopa romuttaa koko pilvilinnan, että sillä siunaamalla, kun saan pradat ylleni, seuraavan kulman takaa ilmaantuu kiharatukkainen ja leveähymyinen italoperijä toscanalaisen kivilinnansa kera minun nimeni sydämessään eikä Silvio Berlusconia tai ennaltasovittuja futistuloksia ole olemassakaan.

prada.com

No work or running for a week. And she has to wear one of those foam collars

Nyt kävi näin. En oikein tiedä, millä tavalla kinesioteippaukseen pitäisi suhtautua, varsinkaan sen jälkeen, kun fysioterapeutti perusteli eriväriset teipit japanilaisten taipumuksilla taikauskoon luonnon yläpuolisiin juttuihin. Kuulemma väriterapiaa.

Mun penikoivat sääret paketoitiin ankeasti ihonvärisiin, vaikka turkoosit teipit olisivat ehkä mätsänneet hieman paremmin uusiin, sähäkkiin tennareihini. Kylläpä rullaa kevyesti! Siihen saakka, kunnes säärikipu yltyy taas ja matka lakkaa tyystin.

Mutta kesti ne kaksi kilometriä pidempään kuin normaalitilassa, missä jokainen askel on todellinen työvoitto.

Valitin teippien sielunhoidollisesta vaikutuksesta Facebookissa ja sain välittömästi fyssariystäväni suuttumaan idiootille. "Älä juokse tulehtuneilla lihaksilla!" Mutta pakko oli päästä kokeilemaan, lennähtäisikö askel kevyempään. Kroonistuminen, mitä se on?