Olin aivan vakuuttunut, että skutsiin lähden ja skutsiin jään, kantakaupunkiasujana kun olen tottunut itseni maailmassa näkemään. Mutta niin vain tunne tiesi toisin, muutostani lähtien olen ajellut pyörälläni lammasmainen hymy naamalla ympäri uusia ja hieman tutumpiakin kulmia, aivan täysin toisin katsein ja asentein.
Kyllä Helsinki on sitten kaunis kaupunki! Ja mitä, jos en olisi sitä koskaan tullut ymmärtäneeksi? Uudessa naapurustossani on vaikka mitä, lippakioskia, luomukauppaa, valtavia puistoja, vanhoja taloja, merenrantaa, kahviloita, metsää, kulttuuriperinnettä, kilsatolkulla lenkkireittejä.
Ja mikä parasta, uusi työpaikkani on juuri sopivan pyöräilymatkan päässä, tarpeeksi pitkän, mutta helpon. Ja mikä siinä pyöräilyssä on parasta, se ei ole suinkaan hyötyliikuntakulma, vaan - hahaa! - lajin tarjoama loputon välinehifistelymahdollisuus. Mitä sporttailuun tulee, olen täydestä sydämestäni välineurheilija enkä edes häpeä myöntää sitä. Minä en esimerkiksi juoksisi vääränlaisilla kengillä, vaan siihen käyttöön täytyy olla paitsi tottakai soveltuvat, mieluiten myös kivannäköiset kengät, sillä tykkään pitää estetiikkakäsityksistäni kiinni myös urheillessa. Seuraava kohteeni onkin sitten itse pyörä, mitä saattaa joutua odottelemaan, koska oikea osuu tarkoin viritettyyn haaviin, mutta siinä se ilo juuri piileekin.
Eikä nykyään ole tietenkään täyttä iloa mistään ilman teknologian suomia lisäkivuuksia! Mulla on RunKeeper-nainen korvassani joka reissulla. Viiden minuutin välein.
Kolme alinta kuvaa Tubbs.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti