Thanks for another lovely lunch, and for walking me home

Edit. Hesarin Nyt-liitteessä julkaistiin perjantaina 8.6.2012 Teemu Luukan murska-arvio Il Bucatino -ravintolasta. Arvio on todella kriittinen, varsinainen selkäsauna kyseiselle ravintolalle ja huolimatta siitä, mitä minä olen blogiini 31.3.2012 kirjoittanut, minun on tänä päivänä pakko olla Teemu Luukan kanssa täysin samaa mieltä, sanasta sanaan. Onni, josta maaliskuun lopussa kirjoitin, ei kantanut kuin muutaman viikon. No, se oli sen arvoista, kaunista ja ihanaa. Takaisin ei ole mitään paluuta.

Toimistomme läheisyyteen on hiljan ilmaantunut kestämättömän hyvä italialainen ravintola, Il Bucatino. Pikkuraflassa on kiva interiööri, aivan kerta kaikkiaan tajuttoman hyvä ruoka, laatuviinit ja mainio henkilökunta, jonka kanssa flirttailusta toimiston miehet meitä naisenpuolia syyttää. Kateellisten panettelua, en myönnä mitään. Vaikka on sieltä kerran jo kohteliaisuusespressot saatu. Ja tänään tuli tiramisu keittiöstä, kun saatoin ohimennen mainita vaatimattomasta spessupäivästäni.

Viimeksi muistan Roomassa syöneeni yhtä hyvää tiramisulaista.

ilbucatino.fi
Tehtaankatu 38

Saturday afternoon, Miranda was at home enjoying a cup of coffee and her New York Times, when fate came knocking

Lauantai on yleensäkin viikon paras päivä, mutta kuluneena viikonloppuna vielä parempi. Aamulla otti aivan raivokkaasti turhautumishermoon ikkunasta avautuva lumisadetodellisuus, joten päätin pilateksen sijaan lähteä mekko-ostoksille.

Luulen, että se lumituiskukin lakkasi lopulta siitä ilon määrästä, mikä syntyi, kun ynnäsin yhteen lounaan hyvän ystävän parhaassa seurassa, kerrassaan onnistuneen sitruunapiiraspalan ja aivan kohtuullisen second hand -kaadon.

Balzac ottaa muuten valikoimiinsa paloittain myytäviä kakkuja. Mikäli ne ovat yhtään linjassa muun tarjonnan kera, voin pussata hyvästiksi muutaman kilon painonpudotustoiveita. Se sitruunapiiraspala kävi jo ennakkovaroituksesta. Hitto.

I have to be at work in 40 minutes

Punavuoressa lounasreissut tulee heikosti suoraselkäisyyslupauksissaan pitäytyvälle henkilölle todella kalliiksi. Kysyn vaan, että minkä takia tenniksenpeluuseen ja taidenäyttelyyn voi saada kaikenmaailman edullistamiskuponkia ja virikeseteliä, mutta kukaan ei ole kysynyt minulta, josko ihminen saattaisi virkistäytyä laukkuostoksilla?

Vaadin lounastunninaikanasuoritettavanlaukkuhankinnanedullistamisjasitäkauttavirikkeellistymisseteliä tähän! Heti!

Sillä niin lyhyttä lounastuntia ja sähäkkää kipaisua Roban Balzaciin ei olekaan, etteikö Amadon kautta ehtisi kietaista.

Soma olkalaukku on ranskalainen, merkistä en ole koskaan kuullutkaan, mutta nahkainen lappu sivusaumassa kertoo että François Marot, 95 Faubourg Saint-Honoré, Paris on sen valmistanut.

Ja se Balzac. Café Balzac. Roballa Erottajan puoleisessa päässä, sisäpihan palanen Pariisia. Oijoi.

Amado second hand, Freda 25
Café Balzac, Iso Roobertinkatu 3-5

Sure, I saw some red flags

Olen suuressa geenilottoarvonnassa saanut ristikseni numeroa liian pienen nahkahaalarin. Talvi ei auta yhtään. Eikä siinäkään, ettei se ole pelkästään psyykkinen stressi, mitä tämä siperiaaninen kaamos aiheuttaa, sillä en tiedä, mutta olen täysin varma, että ennen kaikkea minua vaivaa somaattinen ahdistusmasennus. Keho voi ankeasti, huutaa vitamiineja ja useita tunteja viikossa baletissa hinkkaamisen takia myös magnesiumia ja palautumista. Apuaineita. Kyllä ei vanhuus yksin tule. Ennen oli kaikki paljon helpompaa. Tai ei ainakaan huomannut, jos jokin lihasrepsotus jossain olisi ollutkin.

Uskoisin, että muutama mekko ja uudet kengät luonnollisesti auttaisivat ja. Ehkä jopa paremmin kuin muut pyrkimykset, mutta jos nyt aluksi koittais elvyttää aamusmoothieperinteen, jota voisin puolestaan alustaa laappimalla desin pelastavaa öljyä rutikuivaan päänahkaan ja kaksi pölyäviin sääriin. Harras kiitos täyteen kukoistukseensa kypsyneestä "superfood"-herätyksestä täälläkin pohjolan perukoilla, sillä suosikkikauppani Ruohonjuuri ja Punnitse&Säästä ovat nykyään täynnä muiden muassa Cocovin ja Puhdistamon mahtavia tuotteita, joita tykkään hyvillä mielin käyttää. En osaa sanoa hintatasosta mitään, löytyisikö samaa tavaraa jostain halvemmalla, mutta eivät hinnat minusta noilla kahdellakaan mitään aivan ylittämättömiä ole. Raaka-ainetta kun yleensä tarvitsee aika vähän, pussillisella tai purkillisella pärjää verraten pitkälle.

Vielä kun vain pääsisi siihen henkiseen tilaan, että kaikenmaailman haudukkeiden ja jauheiden ja blenderien kanssa värkkäämisestä tulisi automaatio.

Hitto.

cocovi.fi
puhdistamo.fi

Give me one good reason

Punnitse ja Säästä -ihastukseni ei ole ainoa hippikajahdus, mihin olen viime aikoina sekaantunut. Ruohonjuureen voin mennä ainoastaan noin viikon säteellä palkkapäivästä, sillä siellä ostoskäyttäytymistä säätelee jonkinlainen holtti keskimääräiseen kissansanomiseen kuluvan ajan, minkä jälkeen touhussa ei ole minkäänlaista varovaisuutta mukana.

Minua vaivaa siellä sama tauti kuin Pariisissa; siinä, missä siellä humallun täysin keksitystä turvallisuudentunteesta (mitään pahaa ei voi tapahtua, olenhan Pariisissa), Ruohonjuuressa minut valtaa rikkumaton onnenväreily siitä, ettei mikään ostoksistani oikeastaan maksa mitään, niin hyväätekeviä ja terveyttäedistäviä ja yleistä positiivisuutta lisääviä sieltä tekemäni hankinnat ovat. Vähän omituista, kyllä, mutta uskaltaisin väittää, etten tässä suhteessa eroa norminaisesta kenkä- tai laukkuostoksilla.

Viimeisin rakkauteni on Puhdistamon ruusujuurirouhe. Ruusujuurella sanotaan olevan ominaisuuksia, jotka energisoi, virkistää muistia ja henkistä suorituskykyä ja lievittää stressiä. Minä en noista tiedä, mutta tapaan juoda rouheesta tehtyä juomaa joka ilta kupillisen, sillä se tuoksuu ja maistuu kerrassaan mainiolta. Ihana, aito ruusuntunne ilahduttaa. Tulee hyvä mieli ja sehän noita lueteltuja vaikutuksia moottoroi.

puhdistamo.fi

This is so good. You have to have some

Vaikka muuten kaikkea uutta aina hienoisella epäluulolla vastaan otankin, Punnitse ja Säästä -kaupan hyllyllä moinen nihkeä sisäkierre oli tipotiessään. Ihanaa, raikasta laventelia, jonka normaalisti nauttii lähinnä tuoksuna pesuaineissa tai ihorasvassa, saa kerrassaan syödä! Tumman suklaan seassa. Winning concept! Ja se on vielä reilua ja vegaanista ja luomua ja mitä ikinä. No, sallittua.

Vallan mainiota! Sopivalla tavalla vinkeä makuyhdistelmä, juoskaa noutamaan lähimmästä Punnitse & Ihastusta.


Pökäleenmuotoinen koirahahmo halusi välttämättä kuvaan.

It is like lawn in a bowl

Viime viikolla illastin Demossa. On kyllä varsin tunnustettava, että jos en aikaisemmin tiennyt, millä perustein tyypit jakaa michelinejään, en osaisi syitä eritellä edelleenkään.

Vaikka sen toki tiedän, etteivät paremman porukan raflat mitään syö ittes tajuttomaksi -tyyppisiä vatsantäyttöpisteitä ole, luvattoman pienet annokset ja suolan määrä ällistyttivät ja varsinkin, kun tunsin Ysin läsnäolon lähes seinän takana, ne suorastaan korvensivat. Ihan niin mato sentään en kuitenkaan ollut, että oisin sen kautta kotio kävellyt.

Mieli teki kyllä.

Ensi kerralla menen sinne Ysiin. Saletisti.

I felt like I was floating on air

Minulla on käsilläni tässä sinänsä harvinainen tilanne, että mulla ei ole sanoja kuvailemaan kulunutta viikonloppua. Helsingin yleisestä ankeudesta ahdistuneina lähdettiin tyttöporukalla Tallinnaan, ja mitä siitäkään muuta seurasi kuin luksusta ja timanttia ovista ja ikkunoista.

Lauantaiaamuna laivalla lahden yli, yksi yö makeassa hotellissa (plus hotelliaamiainen!) ja iltapäivästä sunnuntaina purkki takaisin on sitä lajia voittajakonsepti, että reilusti vajaan satasen hinta lähinnä naurattaa.

Olen jo ehtinytkin kertoa, että tykkään Tallinnasta kovasti, mutta nyt se hurmasi toden teolla. Tiedä sitten, johtuiko se sielun täydeltä hullaantuminen niistä useista mielettömistä kahviloista, häpeämättömän estottomasta kakkumässäilystä, vaivattomasti tyylikkäistä ravintoloista, pidemmälle ehtineestä keväästä, jumalaisen perkussionistikuningattaren keikalle sattumisesta, kirpeästä omenamartinista vai kerta kaikkiaan upeasta matkaseurasta, mutta minä en ehkä toivu koskaan.

Retki päättyi myöhäiselle lounaalle varsin stailissa bistrossa, jonka resto&store-konsepti on aika mage. Ja tila! Ja ruoka. Se ruoka.

Sfäär, ei edes voi missata, koska se sijaitsee sijaitsee varsin tehokkaasti Mere Puiesteella, matkalla satamasta keskustaan. Taikka toisinpäin.

Henkilökunta nauroi, kun me oltiin niin innoissaan interiööristä, pikkuasioista, ruuasta, heistä ja vieressä ostereita vetäneestä pikkujannusta. Mutta minkä teet, täältä pussinpohjan pimeydestä kun retken ulkoilmaan tekee, vähemmästäkin pyörtyy ja sekoaa.

Wining and dining, baby

Huvilakadun Chef & Sommelierista oli paljon puhetta viime syksynä ja lopulta pääsin tänään itsekin sinne viehättävänoloiseen herkkukomeroon dinnerille.

A vot, menkää, jos ette ole jo käyneet. Chef Sasu ja sommelier Johan hoitivat ruuat pöytään avaten kutakin menun osaa aivan vaikuttavasti. Vaikka kypsytysaikadataa ja muuta kovin tarkkaa prosessianalyysiä en arvostaa ehkä riittävästi osaakaan, ilahdutti kuulla, mistä ja miten mikin ruokalaji on poimittu, naarattu, hankittu ja valmistettu.

Ja meikä veti etanan! Mieletöntä. Se on tuo epämääräinen möykerö tuossa lusikassa, jos tästä varsin syväterävästä otoksesta ei ota selvää.

Ihan ok oli, ei lainkaan niin kumipallomainen, kuten pelkäsin. Pidän itseäni nykyään suht avoimena ja jopa aktiivisesti haasteitahakevana ruokailijana, mutta silti on vaan pakko tunnustaa itselleen, että vastaavat puutarhan asukit ei kyllä lähde, ei yhtään. Saatoin tätäkin knölliä kyllä väittää nakinmakuiseksi purkaksi, mutta tosiasiassa luulen sen olleen valmistetun ilmeisen osaavasti.

Ylläolevasta tabletista taisin myös antaa melko sivistyneen lausunnon. "Hei, mullon tällane mun lattialla!" Kun käänsin sen ympäri, syykin selvisi, näkyy kuvassa.

Että sellainen ilta. Sommelierin suositus Cava Vall Dolina Brut Nature Reserva vei osan kolmipäiväisestä päänsärystä ja lopulta jäi harmittamaan ainoastaan seurueen yhden jäsenen suklaajälkiruuan aiheuttama sietämätön, ansaittu annoskateus.

Now it's your birthday?

Kurvin ja Vallilan rajamailla, ihan mahtavassa paikassa keskellä Mäkelänkadun ja Hämeentien risteystä, vietettiin tänään Heidin syntymäpäivädinneriä. Siellä sijaitsee ravintola Allotria. Sillä on hieno 50-lukulainen staili, juuri sellainen olemus, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan suomalaisesta muotoilusta. Mistä minä eniten siellä tykkään, on sen valtavat, Kurviin päin antavat ikkunat. Siinä äärellä kun syömässä istuu ja ratikat nousee Hämeentieltä kohti ja Mäkelänkadulle, tuntuu kuin istuisi kaupungin sylissä.

Se on ihanaa!

Ja kas, seuraa menovinkkejä. Allotriassa järjestetään myös mielenkiintoisia musiikki(teatteri)juttuja, kalenterin voi tsekata kapsakki.fi-sivuilta. Huolimatta aivan karmeista nettisivuista, suosittelen erityisesti Las Chicas del Tango -iltamaa, jos sydän yhtään sulaa espanjalaisille ja argentiinalaisille kaihonsävyille sekä mitä lämpimimmin lauantaina 26.2. Café Barockia, jossa taitava ystäväni Marianna Henriksson soittaa cembaloa.

I don't know if you read the rest of the paper, but these are troubled times

Joka paikassa ja tilanteessa on aina liian vähän valoa. Ei onnistu, ei ikinä, vaikka tahtoisin. Lupasin sen asukuvan uudesta seilorimekosta.

Aina ja ei koskaan!

No niin, kitinä seis, vaikka ei se valitus aivan turhaa olekaan. D-vitamiinin puuttellinen saanti on yhteydessä niin moneen tautiin, että mun toive on enää muutama sukupolvi, kunnes asuminen näin valovoimattomilla seuduilla kielletään terveydelle ankarasti haitallisena.

Kävin torjumassa harmautta lauantaiaamuna Moko Marketin brunssilla Tubbsin, Heidin ja muiden kanssa. Sen lisäksi, että hintaa oli tarkistettu kolme euroa ylöspäin, tarjoiluvalikoimaa ei varsin luomuvoittoiseksi voinut todeta, kuten ennen, sillä ainoastaan kananmunat olivat saaneet lappusen viereensä luomuuttaan todistamaan. 

Kysymys kuuluu, onko ilmassa nyt jotain ankeuspölyä in general, vai olenko se vaan minä?

Well, I'm late for dinner with the girls

Kyllä ihmisen syödä pitää. Ja mielellään monta kertaa päivässä. Ja samalla ottaa kaupungin korkean statuksen ruokaravintolat haltuun!

Seuraa suositus: menkää Postresiin ja pyörtykää kastanjakeittoon ja kateenkorvaan, mutta älkää ottako tarte tatinia jälkiruoaksi. Ei sillä, että tortussa mitään vikaa olisi ollut, mutta se normipitsan kokoinen omenasokerilätty kinuskikastikkeella oli hitaasti siksi, ettei loppuisi kesken kaiken nautittujen, edeltävien lajien jälkeen aivan liikaa. Tarte tatin ei kuulunut menusuositukseen, mihin kyllä kakkusta popsiessani selityksen tulin tunteneeksi. Olen vain vakaasti siinä uskossa, että jos kerrankin ohittaa tarte tatin -mahdollisuuden noin vain koppavasti, ranskalaiset omenatorttujumalat heittää gastronomiakosmoksesta pilaantuneen piirakan lautaselle silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Ylläolevissa kuvissa ovat kaksi yllätyslajia, jotka tarjoiltiin varsinaisen menun lomassa. Ensimmäinen oli todella mielenkiintoinen setti punajuurigazpachoa sinappijäätelön kera. Kas, kas.

Kiitos kaikesta ihanasta, tyttöseni Annika ja Mani!

Just say "yes"

Koska useimmiten käy niin, että minä elän totaalisen pihamaalla siitä, mitä lähitodellisuudessa tapahtuu, olen iloinen vierelläni porskuttavista, ympäristöään aktiivisemmin tarkkailevista tyypeistä. Tällä kertaa tie vei muun jengin mukana Antto Melasniemen mestaroimaan Hel Yes! -ravintolaan Kalasatamaan.

Alkuun tarjoillut leipäset oli huippuhyviä, sipulikeitto mainiota, kuha ja vihannekset, no, en tekisi itse kuunaan paremmin, mutta jälkiruokalakkakakussa saattaisin hyvän tuulen sattuessa onnistuakin.

Interiööri kaiken muun lisäksi/sijaan on aivan superhieno! Pisteet siitä sekä ihanasta, huolehtivasta tarjoilijanaisesta, jonka hymy ei hyytynyt silloinkaan, kun hän otti seurueestamme jo kymmenettä kuvaa. Pokkarilla kynttilänvalossa. Todellinen ammatti-ihminen.

Myös kattaus ansaitsee oman mainintansa viehkon eriparisuutensa takia. Mä olen pikkuhiljaa omassa keittiössänikin antanut periksi sille, ettei astiaston tarvitse olla niin ankaran yksitotinen. Päinvastoin, kaunista syntyy, kun tyyli on linjassa, mutta muodot varioivat.

Oh, shut the fuck up, I’m a hundred and forty

Joo, ennen maaliskuun loppua tämä saa olla viimeinen maininta tulevasta rajapyykkisynttäristä. Vaikka mitä sitä salaamaan, hei, olen Lady Dada, minulla on ikäangsti. Tosin mulla se "kolmenkympin" siinä taisi kyllä tarkoittaa sittenkin 30-vuotista kriisiä.

Tuntuu vaan, että se kaikki neurokriisittäminen on niin kamalan turhaa. Kun senkin energian voisi tuotteliaammin käyttää vaikka ilahtumiseen siitä, että palattuani etsimään pudonnutta käsinettä ja jo surtuani menetystä, löysin sen jonkun ystävällisen sielun pelastamana kirjakaupan eteisestä palohälyttimen päältä. Tai tiedosta, että Urban A nostaa aleprosenttinsa nyt viikonloppuna 50:een. Tai vaikka illastamalla hieman vanhemman ystävän merkkipäivän kunniaksi oikein kelvon ruuan ja huomaavaisten tarjoilijoiden ravintolassa. Luin jostain netistä muuten jonkun kommentoineen niin ikään töölöläisen Umeshun sushia seuraavasti: "Mielettömän raikkaita, rakastettavia möykkyjä." No niinpä! Mun ajatus ikäisistäni naisista justiinsa!

Now you're talking. Spirituality and cake

Maailman paras porkkanakakku syntyy siten, että korvaa taikinan voin avokado- ja oliiviöljyllä sekä osan sokerista omenahillolla. Tai mielummin soseella, jos sellaista on saatavilla.

Ja sillä, että mobilisoi ystävät raastamaan ne porkkanat. Mutta, en voi liikaa korostaa, ilman lopputuloksen yhteistä ja perusteellista analysointia ei mikään maistus miltään, tietenkään.

Kuvat otti Lauri B.

Finish your salad, and I'll treat you to a little mani-pedi-botox

Sunnuntai on siitä hyvä päivä, että sillon ehtii. Huoltaa kotiaan siivoamalla ja itseään ulkoilemalla ja syömällä hyvin. Niinhän tein. Niin hyvää linssikeittoa, etten ikinä ennen. Öljyä, sipulia, valkosipulia, mausteita, tomaattisosetta, kookosmaitoa, punaisia linssejä ja ajan henkeen sopivasti kurpitsansiemeniä.

Tuo leipä, se on niin mielettömän hyvää! Jos kaupanhyllystä osuu silmään Maalahden limppu, syökää pois. Ai että. Ostin omani messuilta lauantaina, nyt saa kääntää kaupungin ympäri, mistä sitä saa lisää. En ehkä alennu syömään mitään muuta leipää enää ikinä.

Looks like it's someone else's turn to make cupcakes

Hyvää henkilökuntaa on nykyisin hirveän vaikea löytää, mutta kun niin käy, siitä kannattaa pitää kiinni. Rekrysin eilen kotimatkan varrelta ystävän kylään ja lopputulokseksi saatiin parhaat sämpylät kuunaan: Terästimme perustaikinaa avokadoöljyllä, mikä teki rakenteesta pehmeän ja kimmoisan. Mittava kehitys mun aikaisempiin sämpylöihin, joilla vois huoletta pelata vaikka golfia.

Oman elämäni reality-sarja Köyhäilyn (1)20 päivää alkoi just. Jatko-osakin on kehitteillä, Päämääränä Cold Cash Mountain. Tässä keittiöteatterissa tehdään nyt omat popcornit.

I suggested he have a tomato salad, then I suggested we get married.

Vaikka en ole mikään kultivoitunut herkkusuu, uskon tunnistavani hyvän ruuan, kun se lautaselleni osuu. Tai ainakin, jos joku on vinossa. Illastin eilen Fredan Tamarinissa, joka myytiin mulle niin hyvällä currylla, että pää räjähtää. Jotain on keittiössä sattunut, sillä seuralaisten nuudelit uivat rasvassa ja omassa curryssani maistuivat lähinnä puoliraa'at sipulit ja suola.

Alas meni, kun Singhalla huuhteli, ja sydämessätuntuvan seuran läsnäolo kompensoi ateriapettymystä aivan mainiosti. Varsinkin, kun osa porukasta oli väri- ja toimintakoordinoitu.

Jos leivät maistuu paremmilta ulkoilmassa ja muiden keittämä sumppi vahvemmalta kuin oma koskaan, ruuan taika-ainesosa on seura. Mitä enemmän ja erilaista, sen parempi mieli.

Last night, I could not stop thinking about a Big Mac

Rapujuhlat taitaa olla vaan sivistyneiden ja korrektien ihmisten tilaisuus luvan kanssa räpiä, juoda viinaa ja puhua suolistoista. Tähän lopputulemaan me Ymmerstan lauantai-illan rauhassa pohojosten ihimisten rapujuhulisa päädyttiin.

Kuvanottohetkellä ravut, nuo merten torakat, olivat onnekseni jo poistuneet pöydästä. Kiitos, kaikki!

I will never be the woman with the perfect hair, who can wear white and not spill on it

Von Hundred -mekko, joka pari viikkoa sitten lähti heräteostoksena mukaan, on osoittautunut potentiaaliseksi lempivaatteeksi. Tänään se pääsi ylle brunssille, jonka dress code oli jotakin, joka laajenoo tuasta vyätärön kohoraalta.

Syötiin spelttisämpylöitä, suutarinlättyjä, kanttarellipiirakkaa, sinappikaaliveneitä, lohi-purjo-paprika-tomaatti -salsaa, kropsuja (tää on joku pohojalaisten heimojuttu), punajuuri-vuohenjuustoa, munakokkelia lohella. Mitä kaikkea. 

Kiitos järjestelyistä, kuvista, seurasta ja olemassaolosta, Heidi ja Tubbs!