Uuden laukun hankintaprosessi on yhtä kriittinen paikka kuin minkä tahansa pitkäaikaisen sitoumuksen tekeminen. Minä en pysty ymmärtämään kansaa, joka hankkii uuden väskyn joka tilistä; monestakaan syystä, mutta ensimmäisenä nyt se, ettei maailmassa kerta kaikkiaan ole niin paljon mielenkiintoisia kasseja, että minulle kuukausitasolla uusi kainaloinen löytyisi.
Ei pidä olla täydellinen, mutta ominaisuuksien sillä tavalla optiimissa balanssissa, että kokonaisuus passaa minun toiveisiini. Sen pitää auttaa minua, toimia silloin kun tilanne on päällä ja olla hyvä tiimipelaaja. Ei mene kauas poikaystäväkriteereistä. Ja nyt on kysymyksessä kuitenkin laukku. Leena Sarvi analysoi kerran minulle pysyväisluonteisen sinkkuuteni syyksi arkivaatteinani suosimani lypsymekot, mutta mä lähtisin rohkeasti ehdottamaan ihan vain hieman epäilyttäviä sielunsisäisiä kiertoratoja, joilla henkilökohtainen ajatusmaailma kulkee. Jos kulkee.
Tapasin oikein sopivan arkipuurtajan punavuorelaisen second hand -putiikin ikkunassa ja kävin ostoksilla. Nahka osoittautui hyväksi, paksuksi ja syvänmustaksi, olkahihna juuri sopivan mittaiseksi ja mikä tärkeintä, laukusta löytyi vetoketju. En ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa, ettei kasseihin tehdä kunnon sulkemissysteemeitä? Sitten itketään, ettei tarvitse olla kummoinenkaan ruuhka, kun jo laukusta tavaraa katoaa. Jaa-a, vaikeutuisi olennaisesti, jos ne pussukat olisivat jollain tavalla kiinni.
Amado Fredalla myy uutta ja vanhaa; en tiedä niistä uusista, mutta second handin hintataso ei ole tavaran kuntoon nähden mitenkään ylitsepääsemätön. En olisi tuon oman käytetyn italialaiseni hinnalla saanut kuin muovinhajuisen joulukuusen uutena.
Amado, Fredrikinkatu 25.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti