Me, no dress! What's wrong here?

Vähän kesämuotia à la L. Dada. Vähän siitä syystä, ettei se juuri varioi, vaan olen aivan yhtä vakaasti aivan yhtä ennalta-arvattava pukeutuja kuin kaikkina muinakin vuodenaikoina. Jos oikein jaksaisin, aloittaisin jonkin projektin sillä suunnalla syksyn tullen, mutta tokkopa tuo kannattaa; entä jos vaan viihdynkin tälleen?

Kiitokset kuvista, Hanna ja Annika.

Then I'm happy for you

Olen jo ehtinyt iloita ikirakkaussuosikkini Marimekon varsin onnistuneesta kasvojenkohotuksesta, profiilinnostosta, markkinointiosaston ilopilleristä, miksi tällaista kokonaisvaltaista tunkantuulettamista haluaakaan kutsua. Se pyörii sittenkin, niin sanotusti.

Jos vielä kaipaa muutosuskolleen vahvistusta, sopii vierailla Stokkan Argos-hallissa ennen elokuun loppua ja astuessaan sisään rosoisenkauniiksi tehdasmiljööksi sisustettuun tilaan pitää mielessään Ritva Fallaa, Jaana Parkkilaa ja Rintalan Jukkaa. Ja Kämpin lippulaivan hymyttömiä jakkupukurouvia jäänsirua silmissään. Tulee siitä sitä perspektiiviä sitten.

Piipahdin hiplaamassa kaikkea ihanaa ystäväseurassa; jos oisin hää, en kyllä enää toivoisi itseäni kutsuttavan kylillä Vihreän Talon Annikaksi, vaan Annikaksi, jolla on kaupungin kuumimmat PINKIT tennarit!!


Marimekon pop up Argoshallissa 26.8.2012 saakka

I got them half price at a sample sale

Osuin vahingossa Marimekolle mallikappalemyynnin viime minuuteille ja kappas vaan, löytyihän sieltä. Siinä kohtaa, kun mielestäni alkuperäisajatukseltaan mainio Seppälän kamppiskin vesitetään niinaheraloilla ja muilla vastaavilla gaselleilla, jotka tekopyhästi pousailee lehtiaukeamilla kertomassa oman itsensä hyväksymisen vaikeudesta/tärkeydestä, onkin varsin näpsää tajuta olevansa 166-senttisenä ja 38-kokoisena suhteellisen kelpo oman elämänsä huippumallikappale.

Lisää mallikappalemyyntiä muuten tehtaanmyymälässä 25.4.-28.4. Siellon kevätysmy.

How do you see yourself on the cover?

Kipaisin viikolla Marimekon syksy/talvi 2012 -näytöksessä, mikä järjestettiin tällä kertaa Katajanokalla vanhassa varastohallissa. Paikka oli kyllä mainio valinta, sillä hirsirakenteet ja varmaan koko puun paksuiset lankkulattiat oletettavine tupajumeineen, oon varma tästä, kehystivät asiaankuluvasti näytöksen metsäänmenemisen (no pun intended) teemaa.

Marimekon tuleva sesonki on taas varsin tunnistettavaa mekkoa, mutta jotenkin kuitenkin uudella tavalla. Tässä vaiheessa on kai jo turvallista sanoa, että näin ronkelin ja itseään varsin tiedostavana pitävän kuluttajan näkökulmasta tavoiteltu profiilinnosto on onnistunut. On siellä edelleen niitä kappaleita, joita en laittaisi suurin surminkaan ylleni, mutta harvemmin sitä noin muutenkaan tulee törmänneeksi muotinäytökseen, mitä katsoessa säästyisi no ei ny välttis -ajatukselta.

Erityismaininnan ansaitsevat näytöksen kampaajat, sillä malleille oli tupeerattu melko näyttävät peikkopehkot. Jos tukat oli ajateltu asusteiksi, olen sitä mieltä, että minun olisi pitänyt päästä näytökseen malliksi myös, koska mun tukkaa ei olisi päivän kampaamattomuuden jälkeen tarvinnut edes tupeerata.

Koska varsin tummasävyisessä tilassa oli hivenen hankala valotilanne, esittelen suosikkini nyt näin:

Keltainen jakku! Ihminen tarvitsee syksyllä keltaisen jakun. Hei, miksi puulla on yhtäkkiä keltaiset lehdet, duh. Ainoa, mikä tässä häiritsee, ovat hihojen leikkaukset. Tämän kanssa ei voi pukea takkia ilman, että ahdistaa. Vastaavaan "missä miehusta, missä hiha?" -ratkaisuun törmää aivan liian usein; kesällähän se on vilpoisa ja rento, mikä toimii, kun ei tarvitse eristää itseään maailmasta.

Oranssi ei ole tässä oranssi, mutta tuossa takissa se on. Alareuna on lähellä totuutta ja kyllä, minulla on jotenkin kuumeinen olo, totta.

Ah, sortsit! Eivät ole kuunaan jo jonkin aikaa jatkuneen esilläolonsa aikana näin salonkitoimistokelpoisilta näyttäneet.

Tämä takki suorittaa arrivaalin vaatekaappiini sillä siunaaman sekunnilla, kun se tuotantoputkesta rekille asettuu.

Ja tohvelit on ehkä pakko saada ja. Eikä suinkaan laimeasti kotikäyttöön, vaan ammattiballerina-henkiseen pousailuun tanssisalille ennen tunnin alkua. Because I'm worth it. 

Jospa nyt tämä kesä tästä ensin. 

marimekko.fi

I just wish I didn't know about this

En kertonut edellisessä postissani aivan koko totuutta lauantaisesta retail therapy -reissustani. Kunnon ongelmaanikko peittää aina jälkensä, eik se vähän niin ole? Se vihreä Samun silkkimekko ei ollut ainoa hankinta, jonka kotiutin, vaan haaviin tarrahti toinenkin kahen kilon siikaan* vertautuva jättipotti Kosken Marimekko-ajoilta.

Mekon tavoin puhvihihainen jakku vaikuttaa mallikappaleelta ehkä noin neljän vuoden takaa. Kysymyksessä on täysin virheetön yksilö, joka istuu kuin paraskin lammasnappahanska. Vaate on varsin asiallinen, toimistokelpoinen, mutta silti hauska ja omanlaisensa. Eikä haittaa yhtään, että fiilis on kuin olisi korsetti päällä, päinvastoin, tulee pituuttakin viisi senttiä lisää, kun minultakin löytyi vyötärö.

Olin syksyllä 2010 sitä mieltä, että suosikkimallistoni on, huolimatta sesonkien vaihteluista, aina sama, poistuva, mutta pikkuhiljaa minusta alkaa tuntua siltä, että imakimmat saaliit naarataan jo kerran jonkun hylkäämien joukosta. Ainoa todellinen haittapuoli tässä kaikessa on, että siihen second hand -taivaaseen, jonka olen hiljan löytänyt, jäi rekit pullolleen kiinnostavia yksilöitä. Mitkä eläkesäästöt ja asuntolainat ja sähkölaskut? Mitä?? En kuullut, mutta ei tartte toistaa!

*Kuka muistaa vielä kahen kilon siian?

Saturday afternoon, Miranda was at home enjoying a cup of coffee and her New York Times, when fate came knocking

Lauantai on yleensäkin viikon paras päivä, mutta kuluneena viikonloppuna vielä parempi. Aamulla otti aivan raivokkaasti turhautumishermoon ikkunasta avautuva lumisadetodellisuus, joten päätin pilateksen sijaan lähteä mekko-ostoksille.

Luulen, että se lumituiskukin lakkasi lopulta siitä ilon määrästä, mikä syntyi, kun ynnäsin yhteen lounaan hyvän ystävän parhaassa seurassa, kerrassaan onnistuneen sitruunapiiraspalan ja aivan kohtuullisen second hand -kaadon.

Balzac ottaa muuten valikoimiinsa paloittain myytäviä kakkuja. Mikäli ne ovat yhtään linjassa muun tarjonnan kera, voin pussata hyvästiksi muutaman kilon painonpudotustoiveita. Se sitruunapiiraspala kävi jo ennakkovaroituksesta. Hitto.

They say it's spring

Tänään on kevätpäiväntasaus. Lausun teille nyt puhdasta runoutta ja silkkiä tärykalvoille:

Auringon keskipiste siirtyy taivaanekvaattorin eteläpuolelta pohjoispuolelle.

Taivaanekvaattori, mikä ihana sana. Tätä päivää juhlistaa Googlekin hienolla Marimekko-doodlella:

Komiaa! Oikein keväistä ja ihanaa. S'on kuulkaa nyt niin, että elämä voittaa.

Don't take it all so seriously

Piipahdin eilen illalla Marikulmassa, jossa tapahtui Normi-ilta. Uuden suunnittelijanimen, Tuula Pöyhösen, kunniaksi järjestetty mallistolanseeraus vaikutti aivan olevan succès.

Laukkujen esittelyn yhteydessä kuultiin, tottakai, sanapari "uusi klassikko", mutta tällä kertaa lausahduksella voisi ollakin pohjaa, niin oikeanlaista uutta marimekkohenkeä niihin mun nähdäkseni on ommeltu. Ja mahtavaa! Pääkonttori torppasi suunnittelijan alkuperäisen ajatuksen laukkujen nimeämisestä, mielestäni jäykähkösti ja nykymarimekkolaisuuden vastaisesti liian fiinisti, A-sarjan paperikokojen mukaan, A5, A4, A3. Tässä yhteydessä hiukan turhan minimalismipönötyksen sijaan ne on nimetty hauskasti käyttötarkoituksensa mukaan Pasiksi, Olgaksi, Toimiksi ja Kaukoksi. Passipussi koneeseen, viikonloppulaukku ruumaan; Toimiin läppäri ja Olga arkilaukuksi.

Suosikkini on musta Olga. Se on littanuudestaan huolimatta tilava; sen takia sopivan virtaviivainen ja jämäkkä. Vähän tyly muotokieli, mutta nepparitasku vie siitä liian vakavuuden. Mikä tärkeintä, siinä on järeä vetoketju. Kas, viimeinkin! On se soma.

marimekko.fi

It's really beautiful

Olen ollut oikein tyytyväinen Marimekon vaatevalikoimaan nyt muutaman viime malliston ajan. Kaavoitukset ovat parantuneet (tai muuttuneet?), osa istuu varsin mallikkaasti. Talossa on kotiläksyt tehty keskivertoasiakkaan mittasuhteista.

Mai Ohtan kotelomekko pääsi pikkujouluvaatteeksi muutama kuukausi sitten, mutta olen sitä käyttänyt materiaalinsakin puolesta sopivana arkityövaatteena, niin nätti ja jotenkin harmiton se on. 

Vuori tietysti vähän hiertää aitojen kuitujen ystävää, mutta silkki tekisi vaatteesta mahdottoman jokapäiväiseen käyttöön, myönnän sen. Jos ei muuten, niin vaivalloisen huoltonsa takia. Tai no, en nyt tuostakaan tiedä, mä olen viime aikoina kyllästynyt vatuloimaan aluspaitoina käyttämieni silkkitoppien lähes päivittäisen käsinpesun kanssa ja pyöräyttänyt ne uhkarohkeasti koneessa. Livin' on the edge. Hyvin toimii.

Same time on Wednesday?

Huh sentään, kävikin melkein hyvin. Olen iloinen Haaviston Pekan ja vaaliaktiiviensa puolesta, vaikka oma ääneni hänelle taktinen protestiääni olikin. Ikivassarista ei poliittista hienohelmaa saa tekemälläkään, kyllä se niin vain on. Haavisto tuntuu tässäkin suhteessa oikeammalta ehdokkaalta, sillä hän vaikuttaa maanläheisemmältä persoonalta kuin kova-arvoinen Niinistö.

No mutta, eikö se nyt niin ole, että kun vielä kahden viikon päästä jaksaa raahautua vaalikoppiin, saa koko touhun seuraavaksi kuudeksi vuodeksi unohtaa? Olen jo lopen uupunut kaikenlaisiin väittelyihin ja korulauseisiin ja kiertelyihin ja kaarteluihin, siksi ilahdutankin itseäni ja muita laatutunteilla:



Oispa jo kesä. Ihana kamppis, Marimekko.

marimekko.fi/marikyla

I'm gonna guess more than once

Mustavalkoisia Marimekon palloservettejä kutsuttiin aikanaan kantisserveteiksi, kun niitä jaeltiin kanta-asiakkaiden hellimislahjoina useissakin yhteyksissä. Nykyisin henkilökohtaisten kanta-asiakasservettieni pestiä toimittaa Ikean vastaavat, hiukkasen eri syistä tosin.

Minulla on kodissani lopulta aika paljon Ikean huonekaluja. Viimeisimpänä kahdeksi vuodeksi venähtänyttä sängyn viransijaisuutta tehnyt Hemnes-rautapäätysohva, joka tuli talouteeni ystävän käsistä, vaihdettiin  loppiaisviikonloppuna pätevämpään tehtävänhoitajaan, sekin ikealainen tuote. Se Hemnes oli muuten ystävänkin Huuto.netistä hankkima, joten aina ei sekään ole aivan totta, että silkkaa roskaa olisi tarjolla Iksukassa. Pitää tietää, mitä ostaa; se pätee tässäkin suhteessa. Eikä luonnollisesti pidä hankkia mitään vain siksi, että se on halpaa.

Servetit muuttivat ikkunalaudalle, kun keittiöstä loppui riittävän toimivaksi luokiteltava tila. Revs jäi alle vahingossa, mutta näytti niin harkitulta, että jääkööt sinne.

Negotiate? I can’t even buy stuff on sale

En ole todellakaan mikään alelaarihaukka, joka saa saaliista vainun kilometrien päähän ja niistää sen epäröimättä. En harrasta aleostostelua missään muodossa, sillä en kestä XXL-koon pettymyksiä saavutettavamman hintalapun nostattaman toiveikkuuden jälkeen. Se on kamalaa. Mieluummin harkittuja täsmäostoja ilman, että tarvitsee tehdä kompromissia minkään asian suhteen, vaikka se täyttä hintaa tarkoittaisikin.

Joskus kuitenkin onnistuu. Menin muuten vain lauantaina tarkastamaan Marikulman pössiksen ja siellä killui henkaririvistössä mekko, jota olen käynyt sovittelemassa jo alkusyksystä. Varastosta löytyi yllättäen jopa oikea koko, mutta myyjätär kieltäytyi ensin myymästä sitä hihan tahranneen värivirheen takia. Päästiin siinä pienen keskustelun jälkeen kuitenkin yhteisymmärrykseen ja tyytyväisenä jemmasin mekon kainaloon. Kassalla neiti totesi vielä, että "ja sinähän kyllä käytkin niin usein, että tämä hinta on ihan ookoo". Täh? Minäkö, eeeeee, en varmasti, joku muu käy.

Kaikesta päätellen hiukkasen liian usein, mutta minkäs teet (ja sitten kahvit, Tukkis!), kun siellä on nurkat pullollaan toinen toistaan käyttökelpoisempaa mekkoa ja hametta. Ja älyttömän hyvä palvelu. Ennen aina vähän pelotti mennä Kämpin Mekkoon, kun aavistuksen jäykähkö ilmapiiri rintaloineen ja parkkilat ankarine arkkitehtonisine muotoineen jäädyttivät kolttuhaikailijan jo ovelle. Marikulma saapuu aivan eri planeetalta, muutos on huima ja kaivattu.

Niin, ja se virhe. Olisin ottanut kuvan siitä, mutta se ei erottunut näissä CrossProcess-kuvissa lainkaan, joten sorit, en voi näyttää. Hihan takaosassa yksi tuollainen valkoinen lontti on puoleksi vaaleanbeigehtävä. Kamalaa.

No, you don't understand. The only thing that I have ever successfully made in the kitchen is a mess. And several little fires

Heidi linkkasi Facebookiin mainion uutisen työssäkäyvien ja periaatteessa hyvin toimeentulevien naisten keskuudessa suosioon nousseesta kotoilusta.


Kuinka sattuikaan.

Olen jo pitkään puhunut ystäväni Lauran kanssa siitä, kuinka meidän tulisi perustaa ompeluseura, jossa pelataan iltapäivisin bridgeä, juodaan sherryä laakeista laseista ja ne jotka tupakoivat, tekevät sen holkin kanssa. Pienillä pyöreillä pöydillä olisi mielikuvissamme tietysti pitsiliinat ja korkeiden ikkunoiden edessä raskaat, ehkä jo hiukkasen pölyä keränneet ja haalistuneet, kullanväriset samettiverhot. Meillä olisi korkokengät jalassa ja helmet kaulassa. Ja ehkä korvan takana tippa jos toinenkin Shalimaria.

Tämän lauantai-illan midinettikerho ei aivan tuota kaikkea vastannut, mutta tuottelias se oli silti. Ja koska sherry on pahaa, joimme samppanjaa ja radiossa soi Jazzin sävel on vapaa.

Koska pieneen kotiini eivät tekstiilit juuri nyt sovi, Sanna Annukan Marimekolle suunnittelemasta Kanteleen Kutsusta tuli meille töihin keittiön pöydälle joululiina.

Hey. Watch those hands, mister

Käsittämätön ja kestämätön on se tosiasia, että sielun kasaanpusertava pimeys on päällä jo kello 17. Valoisan aamun hyöty kestää ehkä seuraavat kaksi päivää ja sitten on taas molemmista päistä, lähtiessä ja palatessa, vaan... Pimeä. Tämä osuus vuodenkierrosta tuntuu olevan kerta kerralta ankarampi koettelemus, vaikka kuinka yrittäisin asennoitua toisella tavalla ja iloita valosta vielä, kun sitä on.

Se vaan ei varastoidu, ei todellakaan, kuten ei moni muukaan hyvä asia elämässä.

Mutta villaa sen sijaan ihmisen on paras jemmata! Lämmintä, pehmeää, kutittamatonta villaa. Viikonlopun ysmyn alekorista vähän sävyjä, tapojeni vastaisesti, mutta koitetaan nyt sitäkin, josko kevyt väriterapia purisi, kuten naistenlehdissä väitetään. Epäilen. Tosin skeptisyys ei just nyt ole kovin kovassa huudossa, joten ehkä otan tuon takaisin.

Noora Niinikosken "Seela"-lapaset Marimekko.

Get your coat, Anne Frank, we're going out

Toiset tykkää kengistä, toiset laukuista; minulla olisi joka päivä tarvis erilaiselle takille. Kuinka monta takkia voi ihminen omistaa? Määrällä ei kai ole mitään väliä, jos kerran pukeutumismieliteot varioivat kiinteästi kunkin aamulähtötilanteen mukaan. Pikkukotien seinät on tulleet armotta vastaan jo aikoja sitten, mutta rekeillä takit tiivistyy. Liekö taipumukseni huomattu jo ystäväpiirissäkin, sillä ihana Hertta kertoi hiljan nähneensä unta minusta tuomassa hänelle syntymäpäivälahjakseen jotain "sun vanhaa, ihkua takkia!"

Itsehän väitän mukautuvani vain olosuhteisiin, säät näillä leveysasteilla jne jne.

Marimekon superupean Loota-takin hankinnalle oli kuitenkin oikea perustelu. Siistin, asiallisen, muttei kuitenkaan tylsän ja persoonattoman syystakin mentävä aukko takkivarastossani oli ammottava. Sitä paitsi, kroonisesti äkisevä niska kiittää sen kauluksesta.

Tuo turkoosi olisi ollut oiva, säänväristä erottuva valinta, jopa harkitsin sitä hetken.

Kuva Marimekko.

I've been before, and it's really inspiring

Myönnän, että aina, kun tulee puhetta siitä, kuinka jossain toisaalla on asiat sillä, tällä ja varsinkin tolla tavalla niin kauheen paljon paremmin kuin meillä täällä kotirannassa, minulla riittää mielipiteitä. Kuten perusrivimaailmanparantaja, en minäkään useimmiten kuitenkaan jaksa pohtia, mille sitä oikein alkaisi, että kenkä lakkaisi puristamasta. Siksi mä olenkin menossa kuuntelemaan, kun minua viisaammilla on asiaa.

Huomenna tiistaina kello 16 Kalhama&Piippo järjestää yhdessä Marimekon kanssa iltapäivädebatin taiteen ja designin läpimurroista.

Siellä taide- ja designalan vaikuttajat keskustelevat innovaatioita synnyttävästä luovuuden ja yhdessä tekemisen ilmatilasta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Uskallan mennä sinne siksi, koska nämä mainitut vaikuttajat ovat sinänsä lupaavia, että voin hyvällä syyllä odottaa kuulevani muuta kuin vaivautunutta no siis, uskon, tai no emmä nyt silleen usko-usko, mut siis silleen vähän uskon, nii -henkistä kiemurtelua oikean sanottavan puutteessa: Pilvi Kalhama, Minna Kemell-Kutvonen ja Rauha Mäkilä, muiden muassa.

Miksei yhdessä? Luottamus. Yllytys. Idealismi. Gallery Kalhama&Piippo Contemporary tiistaina 13.9.2011 kello 16.

Kuva Marimekko

This is a classic case

Sitä kun olemassaolostaan ylpeänä leuka edellä huitoo pyörällä ympäri kyliä eikä huomaa, mitä jaloissa tapahtuu, käy helposti niin, että ketari puraisee pellavaa.

No niin sitten!

Pellavakauhtana Marimekon kesämallistosta, puremajäljet Pelago.

I would never do that, I'm afraid of heights

Kovin erilaisen kesän jäljiltä vanha värikarttakaan ei ole entisellään. Menin ja hankin varsin epämustat kengät, Maija Louekarin Kaleidoskooppi-kuosiset Marimekko-Converset.

Tykkään niistä hulluna ja ovat jo lyhyellä ulkoilutuksellaan irrottaneet jengistä spontaaneja kommentteja, mikä sekin ilahduttaa tietysti aina.

Marimekko kauppaa samaa sirkuskuosia nimellä Ruuturouva tyynynpäällisinä ja patalappuina ja muuna oheiskamana. Olen täysin liekeissä niistäkin. Tietysti, mutta sille on selitys.

PS. Kiitos kaikille, jotka olette jaksaneet käydä täällä hermostumassa tekopirteästä Pelago-päivityksestä. Terveisiä Rasilan Mikolle, kyse ei lainkaan ole tekopirteydestä, vaan siitä, että Pelagolla ajellessa nyt vaan maailma näyttäytyy niin ihanan pus-pus-kiva-kivalta. Sileitä kilsoja!

I like your little legs

Nonni, Marimekon yhteispaini Conversen kanssa saa jatkoa.

Ja nyt siellä on ne Unikotkin mukana.

Sanon niinkuin paras kotimainen naisnäyttelijä (ikinä) Tarja-Tuulikki Tarsala Matti Ijäksen parhaassa kotimaisessa tv-elokuvassa (ikinä) Aita: "Sanaakaan en sano".

Pisteet kotiin ja mun rahat Marimekon kassaan noista Maija Louekarin aivan mahtavalla Kaleidoskoopilla puetuista hi-topeista.

Tossukaupoille pääsee heinäkuussa.

Yeah, exactly. My point of view. Exactly

Yhtenä perjantaiaamuna räntäsateisella ratikkapysäkillä silmien alla oli hauska hetki. Pysäkillä seisoi neljä naista, minut mukaanlukien. Meitä oli siinä rivissä kolme Kapseli-reppuselkäistä, edessäni seisovalla naisella oli punaisen olkalaukun lisäksi myös mustavalkoraidallinen toppatakki. Itselläni oli repun seurana myös firman pipo ja mustaharmaaruudullinen kauluspaita. Yksi pysäkki, kaksi sukupolvea, neljä naista, seitsemän Marimekko-tuotetta.

Vähän ristiriitaista informaatiota sen kanssa, miten paljon on saanut viime vuosien mittaan lukea ja kuulla, että tekstiilibisneksemme kruununjalokivellä on mennyt vähän heikosti. Kotimaan myynti ei vedä ja maailmallakin huomio on Jackie O:n jälkeen ollut lähinnä japanilaisten asianharrastajien kulttisuosiota.

Missä vika sitten luuraa? Vaikka joka ainoalla tyypillä on kotonaan ja vaatekaapissaan Marimekkoa, eikö se riitä? Ilmeisesti ei, sillä vissiin muutkin minä ovat tottuneet ajatuksissaan luottamaan Marimekon kohdalla laatuun ja kestävyyteen ja siihen, että korkeahkon hintatason takeena on pitkä käyttöikä; ei tarvitse heti olla ostamassa uutta. Koska maailma makaa kulutuksen varassa ja yksin numerot mittaavat menestystä, on tietysti aihetta tunnustaa, että oma reppuni on vähintään kymmenvuotias, pipo ostettu alennusmyynnistä ja paita kirpparilta.

Onkin ollut hieman karskia hyväksyä, että tietynlaista laatustandardien muuttumista on ollut havaittavissa myös Marimekon tuotteissa. Saumat eivät pidä, ne kiertyvät ja värit sekoittuvat, napit irtoavat, langanpäät repsottavat. Sellaisesta tavarasta ei enää kirpparille paljon vietävää jää. Tottakai on ymmärrettävä, että tuotantotavat muuttuvat eikä muutos välttämättä ole aina laadunheikentämismielessä tehty; jos vertaa esimerkiksi 30-vuotiasta painokangasta tämän hetken vastaavaan, ero on huikea, mutta täältä päästä katsellen voi ainoastaan arvailla, kestäisivätkö silloiset prosessit tarkastelua nykyisten ympäristö- ja työsuojeluvaatimuksien valossa. Siitä huolimatta, kansallisaarteensa se on kullakin, kato, toisille sitä lajia edustaa kumi ja jää, toisille kankaat ja kauneus, suhtautukoon kukin niihin itsemääritteleminsä oletuksin, toivein ja vaatimuksin.

Marimekon kesänäytökset Espan puistossa perjantaina 20.5. kello 12.00, 13.30, 16.00 ja 17.30. Siellä on Kirstikin lavalla.