lce. We should get more ice

Viime perjantaina pääsin ilokseni käymään taas Tallinnassa, kun talo päätti tarjota duunareilleen toisenlaiset pikkujoulut. Tykkään siitä paikoin vähän rähjäisestä pikkukaupungista todella paljon, vanhoista kortteleista tietysti ja siitä, että aivan pienen matkan päässä bisnesrakennetusta uudesta keskustasta löytyy hyvinkin pittoreskiä seutukuntaa ja idyllisiä alueita.

Taidemuseo Kumussa oli tietysti aivan järjettömästi kaikkea. Parasta antia olivat miehitysaikainen valokuvanäyttely sekä virolainen taidegrafiikka 70-luvulta. Videoinstallaatioihin asti en ehtinyt, mikä harmittaa, koska näytillä olisi ollut myös kovasti arvostamani taiteilijan, Eija-Liisa Ahtilan, teos The House.

Tallinnassa on ihania kahviloita, joissa palvelu pelaa ja joissa viihtyvyys on ensisijaista. Jos koskaan Kumuun käy tie, kannattaa ehdottomasti viivähtää hetki Park Café -kahvilassa, joka sijaitsee optimaalisesti ykkösen päättäriltä taidemuseolle vievän puistotien varrella.

Ai että! Siinä on sitten hyvä kahvi ja Schwarzwälder Kirschtorte.

Sööttiä, nättiä. Kaupungissa oli vielä enemmän lunta kuin Helsingissä. Aamulla tuuli ja tuiskutti, kaikki lasipinnat olivat lumen ja jään peitossa eikä auratuista teistä tietoakaan. Kunhan pyry lakkasi, päivä oli mitä kaunein.

Talvipäivässä parasta on istua punaviinilasin kanssa baarissa, jossa on pehmoiset sohvat, hyvä seura ja lämmin tunnelma. Tämä matala kellarikuppila on aivan keskustassa, kerron nimenkin, kunhan sen muistan, kiva paikka.

Minireissu, mutta kohensi lomantarpeisen tarpojan mieltä kerrassaan. Tallinna on siitä kiva ja ihana, kun se on niin helppo, lähteminen tai lyhyt jääminenkään ei vaadi suuria satsauksia tai ennakkosuunnitelmia, vaikka kaupunki on aivan eri maailma jo kuin kylmänkankea Helsinki. Tosin se läheisyys ja saavutettavuus tietysti tuo mukanaan lieviä sivumakuja, kuten työkaverini, matkaseuralaiseni ja ystäväni totesi eräänkin välikohtauksen jälkeen: "Tallinnassa kaikki on suomalaista, spurgutkin".