Joku saattoi huomata
ja harmistua koko kesän kestäneen blogitaukoni. Asia on niin, että välittömästi loman viimein koitettua pakkasin laukkuni ja painoin kotioven perässäni kiinni - en ole sitä juuri sen koommin avannut. Elämä makaa siellä laatikoissa ja paketeissa muovein ja kankain suojattuna, pölyttömämpiä päiviä odotellen. Kirjoittamiseen tämä liittyy sinänsä, että kotirauhan sirpaloituminen tuntuu melko tanakasti sielussa, eikä varsin vahvistavasti, enkä ole kerta kaikkiaan viitsinyt paneutua joka aamu töihin vieraista osoitteista selviytymisen lisäksi juuri muuhun.
Olenkin keskittynyt lähinnä itseni piloillelellimiseen ja omasta navasta puolen metrin säteellä ilmenevien mielihalujen välittömään toteuttamiseen. Se, ken tämänmuotoista autoterapiaa vastustaa, kokeilkoon itsekin lähes kolmen kuukauden vastentahtoista pakomatkaa omasta kotsasta. Minulle se ainakin oli ja on liikaa.
Yllä kuvat eilisestä Tarte Tatin -illallisesta sekä viimelauantaisesta metsäreippailuretken palauttelusta Lauttasaaren kesäpäivänkultaisilla rantakallioilla. Jos näiden takia menen pilalle,
syytän ystäviäni.
Saat anteeksi, ettet ole kirjoittanut, koska sun seurasi on ollut niin ihanaa. Pus.
VastaaPoistaIhanaa, kun oot tullut takaisin-tervetuloa siis vaan :) Ja hih, mä väsäsin eilen elämäni ensimmäisen kerran Tarte Tatinin-meillä kotona kun ei valurautapannua ole ja remppaevakkopaikasta sellainen sattuu löytymään, tilaisuutta ei siis voinut jättää hyödyntämättä! Mun versiossa tosin omenat meni totaalisesti soseeksi, mutta tietääpä ens kerralla paremmin omenien pannulle ajoittamisesta :D
VastaaPoistaHeidi, sun seura vaan heijastuu minusta, joten oikeasti se on ollut sitä, mikä tässä on ihanaa :) Kiitos.
VastaaPoistaSalka, haa, ihan sama tilanne! Minäkään en omista sopivia välineitä, mutta remonttihotellissapa oli. Eikä meilläkään aivan täysin nappiin mennyt, omenat eivät karamellisoituneet kunnolla, mikä johtui vissiin siitä, etteivät malttamattomat kokit viitsineet mälvätä voita ja sokeria pannulla riittävän kauan :) Joukkueen ranskalaisvahvistus kuitenkin piti naamansa peruslukemilla, kun sai seuraavana päivänä maistaa voi-sokeri-omppu -muusia. Se on jo voitto sinänsä :D
Voi että olen iloinen että olet takaisin. Kaipasin tätä, vaikka olen kaupungin veteläin kommentoija.
VastaaPoistaNyt sitten vaan katsos bloggaillaan sellaista kyytiä koko syksy, että meinaa tulla sellainen hiirivamma käteen. Ja samalla meiningillä vois syödä omppupiirakkaa!
Kiitos, Lili! Ihanaa, kun säkin olet täällä. Hei, todellakin otetaan ahkeruusmitali tässä sarjassa. Omppusotkun tekemisessä ja!
VastaaPoista