Materia, ah materia, se ei lämmitä, mutta kyllähän se lämmittää.
Virva Launon Marimekolle suunnittelemaa kassia mittasin sillä silmällä jo silloin ajallansa, mutta hetki ei ollut kypsä keltaiselle eikä sietokyky alkuperäiselle hinnalle. Odottelin ja odottelin, ja kas, lopulta karkki putosi syliin nokko sopuisasti.
Laukku on varsin jämpti ja kaunis. Tilava, mutta kuitenkin siro. Eleetön, tyylikäs ja moderni. Mikä minua erityisesti ilahduttaa, on laukun yhtäaikainen ehta vanha ja aivan uusi marimekkohenki: kirkas, voimakas väri ja olemuksen koruttomuus pitävät perinteistä kiinni, mutta hiljaiset, tyylikkäät yksityiskohdat ja muotoilu vastaavat talon pyrkimykseen modernistaa, päivittää ja silottaa ilmettään. Nuorentaa, jopa. Koko vuonna 2009 myyntiintullut sarja on italialaista työtä, joten ihan siitäkin syystä vilpittömästi odotan laukultani niin ajan- kuin käytönkestävyyttä.
Ystäväni ja työkaverini totesi tänään, että mä olen sellanen marityttö. Vaikka Samu-Jussin lähtö mekosta notkauttikin kiinnostustani taloa ja sen puuhasteluja kohtaan, toivon tämän nykyisen kehityksen jatkuvan pitkälle ja kauas. Koska haluan uskoa Marimekkoon, otin Heidin sanat puhtaasti kehuna.
Kyllä, ne olivat kehun sanoja. :) Olet sitäpaitsi melkoinen Marimekko-tietopankki.
VastaaPoistaHehe, kiitos ja kiitos. Mulla on lähipiirissä sellasia datavarastoja, että väkisinkin niiden myötä tulee jotain tietäneeksi, sanon näin vaatimattomasti :)
VastaaPoistaOijoi, hullun hyvä skoretus taas Mekolta. Ja laukku, se on kympin suoritus se. Mainio väriläiskä, se kädenalusaurinko. Mutta mikkä kengät?
VastaaPoistaMä huomasin eilen, että tulee kovahoitoinen ystävyys, kun se kerää nukkaa ja pölyä. Mutta ky-yllä, menee kirkasvalolampusta; ehkä saman sortin uskonasia kuin korvanappivalot, ihassama.
VastaaPoistaKengät on ne Nilsonin Pistol-tulkinnat.