Omistamansa ja pitkin maita ja mantuja raahaamansa tavaramäärän vähentäminen ja siitä puhuminen on yhtälailla niin tätä päivää kuin mikä tahansa muukin hippifiilistely, joidenkin mielestä turhaa nipotusta taikka trendileijailua. Ihassama, olkoon vaan, mutta minä olen päättänyt, että ristikseni siunaantunut kamamäärä todellakin vähenee. Siihen sataan en pääse ikinä enkä sellaiseen ankaruuteen edes usko, mutta jos nyt lähtis siitä, että uuden kodin kellariin ei tarvitsisi jemmata kuin yksi pakollinen, huolella talletettu muistolooda sekä sesonkivaatteet. Tämä on kaunis ajatus ja hieno tavoite, mutta todellisuus lienee kuitenkin se, että kun saan pieneksi ja istumattomiksi käyneet vaatteeni kiertoon, kassillinen uutta tekstiiliä muuttaa tonteille.
Olen kyllä aloittanut urheasti kantamalla kilotolkulla käsittämättömyyksiä (kuka jemmaa toissavuotisia aurinkorasvapurkkeja laatikonpohjalla, kysyn vaan? Tai muita epäsopiviksi osoittautuneita ihomaaleja? Viisi vuotta sitten pieneksi käynyttä t-paitaa, joka ei vielä kolmannellakaan kirppiskierroksella kelvannut kenellekään? Kysyn uudestaan!) roskikseen ja jatkan huomenna torimuijana Hietsussa myyntikuntoiseksi katsomani aineksen kanssa. Siellä on Katja ja myyrä mukana myös.
Kirppishait ja saalistajasilakat, huomenna kylään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti