Jaa-a. Mitä tähän nyt sanoisi. Mitä uudempi Muse, sen kauempaa on rakkautensa joutunut noutamaan. Kuten jo Kollektiivin äärellä totesin, mä en kykene analysoimaan musiikkia soitannollisesti taikka muillakaan teknisillä hienouksilla, minä menen aina vain puhtaasti pers' eellä puuhun. Mitä korkealentoisempaa tavaraa, sitä vaikeampi sitä on asiaanvihkiytymättömän puida. Ainakaan olematta totaalifalski.
Dubstep-Muse ei ehkä nyt eniten nappaa ja tässä, vaikka ei sitä varsinaisesti olekaan, on se joku bassolinja tai joku vastaava siellä pohjalla, joka siitä muistuttaa. Hivenen. Ja se keskivaiheen ikitilutus. Hysterian überhienoutta on siinä suhteessa vaikea ylittää, vaikka tässä ko. kappaleessa kitarauikutus päättyykin aivan valtavan hienosti. Sanotaanko sitä nyt sitten joksikin osia yhdistäväksi asiaksi, vai mitä hittoa. En. Minä. Tiedä.
Vaikka olisihan tuo timanttista olla joulukuussa todistamassa, kun Hartsullinen Muse-lahkolaisia määkyy kuorossa. Mmmmmämmmämmmämmämmämmä-määä-määääääää.....
Ihan hullun makee video, kyllä.
Minun on aivan pakko linkittää tähän suhteeni bändiin tiivistävä pätkä, joka koskee sieluun aivan kuin katsoisi valokuvia vanhasta rakastetusta ja ajasta, jolloin vielä oltiin onnellisia, ja jonka olisi nyt annettava mennä, mutta ei vieläkään aivan pysty. Kohdasta 1'08 olen parisen sekuntia sulaa... No, mikä ikinä nyt voi sulaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti