Tänään syliinpudonnut elokuvakokemus kuittas monta pettymystä ja pahaa mieltä ja korjas pitkään kytenyttä uskonpuutetta kotimaista tuotantoa kohtaan. Mika Ronkaisen ohjaama ja Kimmo Paanasen kanssa tuottama Freetime machos tuli puhtaasti läpi, kaikilta hyökkäyslinjoilta. Tarina itsessään on jo tosi kiehtova, hyviä urheiludokumentteja tai edes -draamoja ei aivan joka mättäästä puske, mutta sen toteutus huitelee täysin suvereeneilla korkeuksilla. Hittoon kaikki ylisanarajoitteet, mä en ole aikoihin reagoinut yhtä vapautuneesti ja tunteella kuin tämän elokuvan äärellä. Castaus on suhteellisen timanttinen ja on kyllä todellista syytä miettiä, miten dokumentti on tuotettu, miten ne kaikki ottelukuvaukset on saatu aikaan. Uskomattomin hetki dokkarissa koittaa sen loppupuolella, kun päähenkilö Matti saa tietää joukkuekaverinsa homoudesta. Ei, ei, ei ole todellista! Dokkarin tarjoilema mieskuvasto on niin täydellinen, niin realistinen ja niin totta. Kun Matti ajeli autollaan, jonka taustapeilistä roikkui Tipi ja jonka turvavyössä oli saman hahmon koristama pehmuste, en voinut olla kuiskaamatta vieressä istuneelle ystävälle sen olevan niin Oulua, niin Oulua.
Mahtavaa. Suosittelen erittäin vahvasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti