tiistai 22. helmikuuta 2011

And yet I haven't aged a day!

Oho! Onpa aivan huomaamatta tullut vuosi täyteen tätäkin blogipuuhastelua. Olen kirjoittanut ensimmäisen postaukseni helmikuun lopulla 2010.

Uskomatonta.

Olen hiukan hämilläni muutamasta asiasta. Ensinnäkin siitä, että olen jaksanut ylläpitää tätä tonttia kokonaisen vuoden. Se on kärsimättömyydelläni ja mieltymykselläni nopeisiin liikkuihin hieman, tuota, yllättävää. Toisekseen, kun selasin läpi vanhoja postejani, tuntuu uskomattomalta, että tekstien kirjoittamisesta on vain vuosi aikaa, niin jotenkin naiiveja ja kömpelöitä ne ovat. Vähän noloja, osa jopa. Toisaalta, koko blogikirjoittelun yksi perustuslauseista on ollutkin itseilmaisun vetreyttäminen ja puhdas sormiharjoittelu, joten saavat mennä alkukankeuden piikkiin. Kolmanneksi minua hämää oma kiukkuisuuteni. Olenko se todella minä? Kiukkutihkuna yhdistettynä tuohon mainitsemaani infantiiliuteen ja myös ankaraan ehdottomuuteen vaikuttaa näin vuoden päästä katseltuna siltä, että näppiksen äärelle olisi päästetty pahainen teini kiusantekoon. Ohhoh.

Minähän olen kissaemonpehmeä ja lempeä kuin lauma lampaita enkä lainkaan niin kontrastinen persoona. Tosin ehkä tosielämässä ajoittain tummasieluisempi kuin täällä blogissa, mutta ehkä opin joskus vielä kirjoittamaan niistäkin aallokoista ilman, että kuulostavat halvalta amatöörien kiskakirjallisuudelta *hymy*

Kiva, hei, kun luet, juuri Sinä siinä. En olisi aloittaessani uskonut, että siinä olet.

Yksivuotisjuhlan kunniaksi blogiklassikko, peilin kautta itseotettu kuva. Tosin tällä kertaa vain kasvoista. Herra tietää, mihin tälläkin on otettaessa pyritty; kerron tuonnempana, missä mielentilassa.

12 kommenttia:

  1. Mä voin kyllä kertoa että miksi kuva on rajattu, saat sitten itte kertoa että missä miälentilassa.

    VastaaPoista
  2. Sitä ei ole rajattu, vaan siinä olin lähtökohtasestikin minä yksin. Ne on erikseen olemassa, missä olet sinäkin. Pus.

    VastaaPoista
  3. Onnea blogille. Ja juu, sinä - lammaslauma. Nääää :D

    VastaaPoista
  4. Tai sanotaanko että minkä takia tässä kuvassa on erityiseen tärkiää se, että tausta ei näy, se on varma tiato :)

    VastaaPoista
  5. 1. Onnea, nuppu! Kivaa, että jaksat naputella!
    2. Joo et juuri lainkaan kontrastinen persoona :D
    3. No olisit kuitenki uskonut <3

    VastaaPoista
  6. Kivahan tätä on lukea, kitos vaan itsellesi!

    Marja

    VastaaPoista
  7. Haha, arvasin, että vastalauseita sieltä nousee. Ja Upe, kyllä mä susta oisin uskonut, koska oishan kannattanut lukea se BFF-soppari kunnolla kokonaan sillon joskus. Se velvoittaa kestämään toisen hulluuksia aina niiden ilmetessä.

    Tubbs, joo, huolimatta mun kohtuutukevasta pastankeittäjätilasta, osasin rajata sen pois jo ottohetkellä. Harmi, että aikaisemmalla ottohetkellä en rajannut esim. sitä toista punaviinilasia pois, hmmm. Tuu jo takas kotio!

    Ja Marja, miten kivaa! Kiitos, kun tulit juttelemaan! Tuuthan taas?

    VastaaPoista
  8. Stellagee, huipunhuippua, että sä olet viihtynyt lukemassa myös. Kiitos itsellesi ja omastasi, arvostan!

    VastaaPoista
  9. Onnittelut, Dadanen!
    Kontrastit kunniaan - sun kanssa on aina jännää :)

    VastaaPoista
  10. Haha, kiitti, Hanna :) eletäänhän tänäänkin jännittäviä aikoja, jes! Kolmelta, yes, yes?

    VastaaPoista