That's a very good look for you

Piipahdin viime viikolla Hernesaaressa Marimekon ensi syksyn ja talven näytöksessä. Paikalla melko hyytävässä laivanrakennushallissa oli tietysti kaikki paikallisen fashionskenen kauniit ja rohkeat. Plus minä ja seuralaiseni.

Catwalk-ratkaisu oli mun silmääni varsin kiva ja nokkela, keskelle hallia sijoitettujen katsomoiden muodostaman ympyrän napaan oli pitkillä kangassoiroilla eristetty tila, jossa modelit vaihtoivat ja jonka he myötäpäivään kiersivät. Harmi vain sinänsä, että tällä tavalla ei yhtä kokonaisuutta päässyt näkemään kuin todella lyhyen hetken ja jo malli katosi ympyrän kaaren taakse. Näytös oli muutenkin melko lyhkäinen, mikä kummastutti. Jengi kärrättiin Hernesaareen busseilla viidentoista minuutin takia. Tuli ohimennen mieleen, olisiko ollut jonkin organisatorisesti ja/tai taloudellisesti merkittävän muuttujan kannalta kohtalokasta, jos mallit olisivat kiertäneet kangaspylvään kahdesti?

Vaatteet lupasivat ensi syksylle ja talvelle varsin tuttua ja tunnistettavaa Marimekkoa; en lakkaa edelleenkään ihmettelemästä, käyttääkö joku todellakin niitä kuviollisia sukkahousuja. Ajatus on niin taattua naistenlehtitavaraa ("Piristä mustaa asuasi, i.e. musta paita, musta puolihame, mustat matalakantaiset, puoleen pohkeeseen ulottuvat saappaat, iloisenvärisillä sukkahousuilla!") ja se tuntuu kasvavissa määrin väärältä. Mutta ymmärrän kyllä, miksi niitä suurikatteisia sisäänheittoartikkeleita joka mallisto täyteen ympätään.

Mutta saa kokoelma erityispisteitä muutamista osasistaan. Isokokoisilta vaikuttaneet mohairhuivit näyttivät mukavilta, samoin kuin taipuisalieriset, korkeakupuiset huopahatut, jotka osui ihanasti mun 20's-hermostoon. Spontaania iloa aiheuttivat myös aivan näytöksen loppupuolella esitellyt korkeavyotäröiset, liehulahkeiset kangashousut, jotka mustiin, pinkeisiin yläosiin yhdistettynä loivat (irl) vekkulin vaikutelman (turbolahje)catsuitista. No, tuo "vekkuli" ei taida kyllä olla sana, mikä parhaiten mun keskivartalotynnyriä peittämään estetiikkakäsitystäni ilmentämään pyrkivää pukeutumistyyliä kuvailisi, joten ehkä ne saavat kuitenkin jäädä vähän modernimman mallisen männistönmuorin ylle.

Näytöksen teema syleilikin päivitettyä männistönmuoriutta kovin tiukasti. Timo Kaukolampi soitti tyylipuhdasta suominostalgiaa, näytöksen jälkeen tarjoiltiin kangaspussukoista ruisnokkoskrutonkeja ja kuivattuja mustaherukoita kanervankukilla ja ruiskaunokinlehdillä höystettynä (naaa-am!) ja Mika Ihamuotila puhui arkiromantiikasta ja pirttiestetiikasta. Turha asian kanssa sinänsä on ylikriittinen olla, sillä eihän japanilaisturistien hurmaaminen koivuntuoksuisella kauralettikuvastolla poikkea mitenkään siitä, että minä kaipaan aina vain ja täyttymättömästi pariisikliseiden perässä Eiffel-tornin juurelle.

Mallikuvat Leena Aro.