perjantai 2. syyskuuta 2011

Just don't take it to the gypsies next door!

Suuresti tykkäämäni ja arvostamani Arkitehti vinkkasi minulle mainion nettisivun.

Virkattu hameverkko on mielestäni kerrassaan jännittävä konsepti. Hameverkko itsessään yhdistää käytännöllisyyden ja hienouden niin mehukkaasti, että se ihan perusmuovilirpakkeena jo ripsauttaa annoksen tyylipisteitä kantajansa ylle, mutta että kun sen vielä on joku keksinyt virkata, huokaus. Ja mahtavasta lisämyynnin arvon tajusta kertoo se, että verkkoihin kaupataan mätsääviä avaimenperiä, kuinka ilahduttavaa. Haluan ottaa seuraavan lennon, muuttaa Hollantiin ja keskittyä liitelemään Pelagollani pitkin auringonkukkapeltojen reunuksia! Ikuisessa kesälauantain aamussa.


Simelillä värivalikoimaa piisaa, mielestäni kaunein on ylläoleva Ananda. Värikäs, iloinen ja niin kovin kesäinen. Hitsit, ihan se ei ehkä mun tyyliä sinänsä ole, taikka mistä minä sen enää tiedän, mikä mun tyyliä on. Olen nähtävästi onnistunut sumuttamaan itseni lisäksi jopa Annikaa, joka on laillani luullut minun olevan sielultani kuitenkin taipuvainen pelkistämiseen ja viihtyväni valkoisessa (ja mustassa), suoraviivaisessa selkeydessä. Kävimme männä viikolla Tapettitalossa silmäilemässä tulevaan keittiööni sopivaa seinämatskua ja riittävän kauan polvieni notkahtelua kukka-aiheisten ornamenttiyrjöjen ääressä katseltuaan Vihreän talon valtiatar totesi vetäneensä täysin väärät analyysit minun estetiikkakäsityksistäni. Pseudomodernisti tykkää kukista, hyyiiiii!! Ja virkatuista hameverkoista!

Uskomatonta.

Ja se tapetti, mikä valittiin. No, stay tuned.

Kuva simeli.nl

4 kommenttia:

  1. Koukku kouraan dada ja virkkuulle! Tuo on kyllä hieno!

    VastaaPoista
  2. No hitsi, ei kehtaa alkaa kitistä, ettei osaa. Osaisi, jos vaan aloittaisi :) Oi, miksi olen saamaton, oi miksi........ ;)

    VastaaPoista
  3. No hei nyt! Koukku käteen. Ja kuin urpolta näyttäs jos mä laittasin ohjukseen tollasen? :D

    VastaaPoista
  4. Upe, no se näyttäs siltä, että samalla rahalla kannattas jo kutoa siihen tuulitunnelimuotoiltuun aerodynamunaan mätsäävä suojus :D

    VastaaPoista