Kunnes aloin lukea Project Mamaa ja mun käsitys siitä, mitä tapahtuu järjellisille, normaaleille henkilöille, kun ne saa lapsia, muuttui. Ei niille mitään tapahdu. Ne vetää, kuten Katja sanoo, omaa hiihtoaan ja niiden lapsista tulee siinä sivussa mainioita otuksia, jotka niistää esimerkiksi mun kaltaiseni hitaat kalkkiaivot fiksuudessa kuus-nolla. Sekunnissa.
Katja on nyt julkaissut (puoliksi Satu Rämön kanssa) esikoiskirjansa Vuoden Mutsi, jonka ajattelin lukea ihan vaan vaikka siksi, että olen pian 31-vuotias nainen ja jossain kohtaa olisi varmaankin syytä kasvaa ulos "en koskaan hanki lapsia, koska mun elämä on sit siinä" -kakskakkosen kaikkitietävyydestä.
Onnea, Katja!
Katja Lahden ja Satu Rämön Vuoden Mutsi kirjakaupoissa, jos ei jo nyt, niin varmasti pian.
Kuva lainattu Vuoden mutsi -blogista täältä.
Kiitos kaunis! Kirjan tarkoitus on nimenomaan sanoa että siitä äitiydestä voi tehdä ihan justiin sellaisen kuin itselle sopii ja näyttää iloista keskaria kaikille, jotka luulee tietävänsä sua paremmin, miten teidän perhe toimii. :) Jos minä, niin kyllä sinäkin.
VastaaPoistaSun lapset on kyllä onnekkaita, kun heillä on sunlainen äiti. Ja isänsälainen isä :) Ja niin, älä oo kauhian kauan tauolla, tulee ikävä sun juttuja.
VastaaPoistaEn ole kuullut tuosta kirjasta, mutta täytyy varmaan ostaa! Kuulostaa huipulta=) Itsekkin alkaa miettimään, että onko sitä oikeesti muuttunut, ei ainakaan tunnu siltä..
VastaaPoistaJoanna, käy ehdottomasti vilkaisemassa mainittujen naisten blogeja! Niissä on suurta komediaa tarjolla lapsettomallekin.
VastaaPoistaVoisin sanoa tähän niin kuin Miranda, että en minäkään pidä lapsista paitsi omistani:) Ajatuskin monista lapsiperhetapahtumista ahdistaa saati että niihin pystyisi osallistumaan. Liikaa lapsia ja hössöttäviä vanhempia.
VastaaPoistaLöysin muuten blogisi äskettäin, ja tykään tyylistäsi kirjoittaa. Ja ihanaa, kun joku muukin on katsonut (liikaa) Sinkkuelämää!
Elsie
Elsie, kiitos! Tervetuloa tänne; oot muuten eka, joka koskaan julkisesti kommentoi yhteyttä otsikoinnin ja sarjan välillä :) Kyllä, Sinkkuelämää on katsottu aivan liikaa, en pysty millään perustelemaan, mikä siinä viehättää vuosi vuoden perään. Aivan alkuun, kun aloitin blogin, pystyin ulkomuistista hoksaamaan otsikot, nykyään pitää jo turvautua nettiin.
VastaaPoistaJa mitä niihin lapsiin tulee, olen vasta saanut tietää, että minusta tulee täti. Uskoisin toden totta, että veljentoukassa (ei tiedä vielä, kumpi) on viimeistään se piste, jolloin minäkin alan vilpittömästi tykätä lapsista :)
Onnea tulevalle tädille!
VastaaPoistaVielä tuosta vanhemmuuden mukanaan tuomaan vastuuseen. Onhan se aika raskas taakka, jos sitä oikein alkaa ajattelemaan. Varsinkin ihan pienen lapsen kohdalla: toisen henki on oikeasti itsestä kiinni. Ei esim. voi haahuilla ajatuksissaan, kun sillä aikaa taapero saattaakin jo juosta auton alle. Tai kiivetä ihan liian korkealle. Mutta ei näitä auta jäädä liikaa ajattelemaan. (Eikä pienten lasten kanssa yleensäkään ehdi mitään ajattelemaan. Selviytymistaistelua päivästä toiseen:) Vanhemmuuteen kasvaa, ja elämä kantaa.
Jännä juttu, ettet ollut aiemmin saanut kommenttia otsikoinnista. Ehkä pitää katsoa sarjaa vähän liikaa, jotta heti otsikon luettuaan näkee mielessään sen kohtauksen, jossa kommentti lausuttiin. En mäkään pysty perustelemaan, miksi se sarja vain viehättää. Onneksi ei tarvitsekaan: voi vain katsoa ja nauttia! Kivaa viikonloppua!
Elsie
P.S En muuten tarkoittanut tuolla "vanhemmuuteen kasvaa, ja elämä kantaa" lausahduksella sitä, että kaikkien pitäisi vain hankkia lapsia. En todellakaan. Niin iso päätös, ja sen voi tietää vain itse haluaako lapsia yrittää saada.
VastaaPoistaElsie
Kiitos kommentistasi, Elsie! En ajatellutkaan sitä niin. Lähinnä lohdun lauseena minunlaisilleni elämääpelkääville hahmoille :)
VastaaPoistaKai se niin on, että aikuisuuteen kasvaa todella vasta sitten, kun on pakko. Minä ainakin teen itsestäni sen tulkinnan, että elän tätä jatkettua nuoruuttani todellakin siihen asti, kunnes oikea vastuu muuttaa maailmaani. Jos muuttaa. Ja mitäpä sitä etukäteen murehtimaankaan. Tähän voisi joku älähtää olevansa vastuullinen aikuinen ihan ilmankin kersoja, mutta voimatta lainkaan tietää, millaista vauva-arki lopulta on, väittäisin, että kyllä tässä toisenlaista vapautta saa nauttia ja on aikaa takertua toisarvoisiin pikkuseikkoihin ja esittää oman elämänsä draamakuningatarta :)