sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

I'm fine with whatever people want to do. Just be straight with me


Käväisin Kaapelilla Kierrätystehdas-tapahtumassa. Joo-o,  kyllä se pakko on rehellinen itselleen olla ja jo vissiin viimein todeta, ettei ne häppeningit oo mun juttuja, ei sitten pätkääkään. Periaatteessa ne kaikki pitsiruusukkeet ja vanhoista sammareista tehdyt lakit on ihan kivoja ja nättejä ja aijettä, mutta ee hitto. Nää on niin nähty, joka jumalan joulu ja toinen viikko on jossain jotkut tosi ihanien ja omaperäisten ja aivan hurmaavien nappikorvakorukojujen kokoontumisajot. Mä lupaan pysyä pois niistä vittuilemasta kohottelemasta kulmakarvoja teille, jos te tiedostavat ja superhumaanit hipit ilman oikeita ongelmia* oikeinvalitsijat kohtaatte sen tosiasian, että jengin nurkissa lojuvan roskan määrä on vakio. Joko se koostuu teidän tekemistänne tosi innovatiivisista legorannekoruista tai sitten ruottalaisista halpahalleista haalatusta nikkeliromusta.

Tähän tykästyin kerran jossain joulumeiningissä niin paljon, että maksoin kiltisti hinnan, jota en kehtaa sanoa...

Ja tässäkin asiassa mua ahdistaa sama, mikä mua ahdistaa jääkiekossa. Kukaan ei uskalla olla toista mieltä. Kaikki ihastelee myyjäisistä toiseen sitä samaa, kerta kaikkiaan valloittavaa napeista tehtyä korvakoruparia ja mesmeroituu nahkatakeista paloitelluista laukuista. Jos sen tekopyhän hyvyyden keskelle menee mielipiteensä sanomaan, saa välittömästi otsaansa pinnallisen, sivistymättömän ja itsekeskeisen kusipään leiman. Jos et näe kauneutta vaikka väkisin tässä mun kötöstämässä ns. pienessä asiassa, olet tunteeton ja sydämetön sika, jollaisten takia meidän lapsilla ei ole tulevaisuutta. Ei, niissä ei periaatteessa ole mitään vikaa, se on ihan okei eikä multa millään lailla pois, jos joku löytää elämäänsä sisältöä kauppaamalla jonon jatkona samasta ideasta kummunneita samanlaisia koruja ja laukkuja kuin vieruskaverinkin vieruskaverit.

...Vaan tässäpä visualisoituu niin sanottu laitimmainen kerta.

Mutta mun asialistan ydin on nyt vaan se, että jos/kun ei maailma pelastu Apache-helikopterista käsin konetykillä tuuttaamalla, niin ei se kyllä sitä kuumaliimapistoolillakaan tee. Ei, vaikka yhden kerran käytetyn trikoorätin palasista muovaillun päärusetin hinta ylittäis keskivertonaisihmisen viikon ruokalaskun.

*Rekisteröity yhdistys, kenties? Vapaassa käytössä!

4 kommenttia:

  1. Ah, mahtava kirjoitus! Vaikka meikä näprääkin - sekä, saatana sentään, ostaakseni omaa omaatuntoani, että ihan ilmankin taka-ajatuksia - niin tuo kollektiivisen somuushymistelyn henki muakin vituttaa suunnattomasti. Siksi pakotankin teidät ihastelemaan kätteni jälkiä ilmaiseksi lahjojen muodossa, enkä liitä niihin mitään maailmanpelastusfantasioita.

    VastaaPoista
  2. Eniten mussa aiheuttaa puistatusta hinnoittelu. Ja se, että joka pöydällä ja on samaa tavaraa. Aina samanlaisia koruja tai laukkuja. Miks legopalikalle tulee hintaa 20 euroa sen jälkeen, kun joku on keksinyt liimata siihen korvakorukoukun? Tätä mä en tajua, etenkään, kun sitä samaa tavaraa on tarjolla pilvin pimein heti siinä toisen käden ulottuvilla. Ihan hirveetä rahastusta.

    Älä huoli, mä tervehdin jatkossakin ilolla sun omin käsin askartelemia pitsiruusukkeita juuri mainitsemastasi syystä. Ne ei kanna ideologiakuormaa.

    VastaaPoista
  3. I LOVE U HANS!
    Maria

    VastaaPoista