Have you seen my shoes?

Kohta se tapahtuu. Muutto! Olen joka ilta huojentunut siitä, ettei se vielä ole, silti samalla hyvin tietäen, että viimeinen autonvuokraustunti on tylyä painajaista, kun löytyy joku tekemätön paikka. Olen muutto muutolta aina yhtä kirkasotsaisesti sitä mieltä, etteihän sole mikhän, ko vain nämät tästä! Viime muutossa Vallilasta Kallioon lähetin onnellisena muuttoavun pois ja siinä sitten perävalojen kajossa epäuskoisesti muistin, että perkele!! Vintti on purkamatta.

Nyt sentään omista ja muiden vahingoista viisastuneena olen lastannut euroja pakufirman tiskiin sen verran reippaasti, ettei aivan tartte laatikkohippasille ruveta ja viimeistä kymmentä metriä heittää niitä.

Ehkä eniten maailmassa ahdistunkin siitä, että muuton kanssa tulee kiire, vaikka kuinka myöhään aloittaisi. Siksi olenkin tässä nyt viime ja tällä viikolla laittanut muodon vuoksi tikkua ristiin.

Lupaavan tyhjä kirjahylly.

Määrä on sittemmin tuplaantunut. Kyllä.

Mitä mulle tulee tässä kodissa ikävä, on ikkunameiningit. Ja sijainti. Mulla oli tästä naurettavan lyhyt matka kahteen eniten elämää määrittävään kohteeseen, töihin ja treeneihin. No, pieni elämänhallinnallinen haaste ei haittaa yhtään, josko se jotakin rotia tois mukanaan tähän minunkin säännöttömään oleiluun.

Nyt kuitenkin, minkä tahansa uhalla otan vapaaillan ja lähden ystävän kanssa Tavastialle. Todennäköisesti en voi olla arvioimatta kaman määrää lavalla ja pohtimatta sitä onnetonta, joka sen lisäksi, että on joutunut haalaamaan ne paikoilleen ennen keikkaa, saa myös raijata kaiken pois sen jälkeen. Meikä olis kuningatarroudari. The Radio Dept., mihin suuntaan hakemusta? Voin luvata, etten tuijottele kenkiin.