sunnuntai 8. elokuuta 2010

I'm taking depositions and restaurant recommendations from hip and trendy New Yorkers

Vaikka olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että omien aiheidensa, tai oikeastaan minkään muunkaan omaan blogitoimintaan liittyvän, selittely tai anteeksipyytely niiden sisällön takia on turhaa, esitän nyt kuitenkin pahoittelut siitä, että en pysty jättämään reissuaihetta jo sikseen. Siitä ei todennäköisesti ole kiinnostunut kukaan muu kuin minä ja mun reissutyttöni.

Jos sitä on vähän, sen on pakko olla parempaa. Ja kas, sehän on!

Jos Roomasta sai parhaat ruuat hotellin takapihan kujalta, Firenzessä puitteet oli niinkö enempi ennakkokäsitysten mukaisia. Oltiin jo menossa suhteellisen valikoivan opaskirjan ehdottamaan ravintolaan hienostelemaan, mutta saatuamme erittäin pontevat suositukset paikalliselta, huomattavan staililta ja tyylillä harmaantuneelta pitti uomolta, päädyttiinkin dinnerille Yellow Bar -nimiseen, jälleen kerran ulospäin persoonattomalta vaikuttavaan ristoranteen.

Mutta oi, miten suuria tunteita! Ruoka oli toki hyvää, ei aivan superhullaannuttavaa, mutta kokonaiskokemus ravintolasta oli ehdottoman valloittava. Spessumaininnan saa antipasto crostini alla toscana; miedonmakuista, mutta suussasulavaa (kanan)maksasörsseliä rapean leipäpalan päälle siveltynä. Mä söin siellä myös lempimakeaani, tartufoa. Palleron sisällä ei ollut mitään erityistä, mutta verraton herkku siitä tuli, kun se tarjoiltiin vahvalla espressolla marinoituna.


Palvelu oli, pakko kehua, mainiota. Tarjoilija mesmeroitui mun seuralaisesta (kaikkihan ne, sanoo vain hieman kateellisena sivustaseurannut) niin paljon, että saatiin osaksemme erityistä huomiota ja silmälläpitoa. Jouduttiin istumaan vähän hankalaan kulmaukseen, mutta lohdutuksena päästiin aitiopaikalta seuraamaan keittiön tapahtumia, ja sitä silmäkarkkia ahmiessa, kun vetreät italialaiskokit käsittelee kattiloitaan ja patojaan, oli ympäröivä lähitodellisuus toissijaista. Eikä haaveilua haitannut yhtään, että illan mittaan joku nuorisoseura intoutui improvisoimaan vahvasti Yann Tiersen -vaikutteisia sävelkulkuja paikan pianolla. Niin ihanaa, että jo kliseistä.

Ja kauniiksi lopuksi tarjoilija pyöräytti Limoncellot pöytään. For you two beautiful.




Äh, halpaa liehittelyä vain... *kihertää*

4 kommenttia:

  1. No jo my ääs :D Sä, kulta rakas, oot itse se, joka täs mesmeroituu. Eikä siinä mitään ;) Tuli nälkä. Voisko JOKU opetella valmistaan sitä maksa-asiaa?

    VastaaPoista
  2. Nää oot vaan kaino. Eikä siinä mitään :D mulla on kans ollut paluusta asti aivan tauoton nälkä. JOKU, pliide, mä tuon sen leivän ;)

    VastaaPoista
  3. Pöytäliinana maailman suurinta pehmosarjisten piirtäjää, Milo Manaraa?

    VastaaPoista
  4. Melkein vois ollakin, mutta on tämä mies: http://www.davidvega.it

    VastaaPoista