What about pink? Hot pink!

Pukeutumistyylini on koko elämäni ollut kovassa tuulessa jatkuvasti. Varhaisteininä vaihdoin sen kummemmin yskimättä kukasta kukkaan, eikä mua huolettanut, mitä muut ajatteli. Vasta vuosikaudet jälkeenpäin, kylläkin, olen joskus pohtinut, miltä se meininki syvempiin yksityiskohtiin tässä nyt sukeltamatta saattoi näyttää.

Itsehän en kuitenkaan halveeraisi railakkaitakaan muutoksia, vaan kutsuisin prosesseja kehittymiseksi ja jalostumiseksi. En mä 14-vuotiaana kovin valmis ihmisenäkään ollut, miksi oisin ollut sitä tyylillisesti? Kai se heittelehtiminen silloin kuvasti jotain sisäistä kaaosta. Epävarmuutta ja hakemista.

Kuten myös nyt pystyn sanomaan, että jo useita, useita vuosia kestänyt lähes pelkästään mustiin vaatteisiin pukeutumiseni lähti sairauden puhkeamisesta. Koin voimakasta tarvetta piiloutua muulta maailmalta ja lykkäsin mustaa kaapua toisensa perään. Vastasin yhteen väriin verhoutumisella myös kontrollin- ja hallinnankaipuuseeni; olin kasassa, kun olin yhdessä värissä, mustassa. Joillakin muilla sama kaipuu heijastuu syömiskäyttäytymiseen, että sinänsä täytyy laskea itsensä onnekkaiden joukkoon.

Sittemmin musta jäi ikään kuin päälle. Väri on helppo, aina valmis ja aina tyylikäs. Vaikka eihän se edes ole! Kuningasharhaluulo. Musta väri vaatii materiaalilta paljon; siitä on arvokkuus kaukana, kun matsku haalistuu, nyppyyntyy ja kulahtaa. On tosi kivannäköistä, kun on sata erisävyistä mustaa rättiä päällä, ai että. Totta tietysti on, että jos ei ole värisilmää, on parempi pitäytyä yhdessä ja kaikkien muiden värien kanssa on helposti uskottavuusongelma käsissä. Kelatkaa nyt, aikuinen nainen päästä varpaisiin keltaisessa. Ei toimi muuten kuin Patricia Fieldin pukemana. Minä lasken toteuttaneeni viime vuodet mustaa jokseenkin hyvällä maulla, mutta ihan aina se ei kyllä niin ole mennyt, ei todellakaan. Musta toimii, kun kysymys ei ole väristä, vaan vaatteesta itsestään. Ja nyt tuntuu, että olen ollut värissä jumissa.

Kun palasin lomalta töihin, työkaverini kehui, kuinka reippaan ja raikkaan näköinen olin. Lomailullakin lienee osuutensa asiaan, mutta paljon siinä hetkessä luulen vaikuttaneen tämän uuden lempivaatteeni. Oranssi silkki paitsi korostaa rusketusta nätisti, se sopii omien, luonnollisten sävyjeni kanssa mainiosti kimppaan. Huolimatta lomaltapaluuahdistuksesta, tai juuri siksi, otin kehut ilolla ja täysin sydämin vastaan. Haluan säilöä kauniit sanat mieleen ja niiden(kin) voimalla jatkaa tänä syksynä ihan uudenlaisia värikokeiluja pukeutumisessani ja koko muunkin elämäni piirissä. Jo tän yhden kanssa koin aika iloisen vapautumisentunteen. Kaikkeen ne rätit kykenee, ja vielä joku kehtaa väittää, ettei niillä ole merkitystä. Millä sitten, kysyn vaan.