lauantai 12. kesäkuuta 2010

Why do I think living in Manhattan is so fantastic? Because it is.

Halkoessani punaisella pakulla sateista maalaismaisemaa välillä Kouvola-Elimäki, ajauduin pohtimaan tilannetta, johon olen itseni taas kerran saattanut ja lukaisin vastaantulevasta tienviitasta "Suurmuuttajantie". Oli pakko polkaista jarrut tiskiin ja kääntyä takaisin. Ole todellista tämmönen.

No, siinähän seisoi "SuurmuuNtajantie". Mikä pettymys, mutta kertonee oleellisen, ainakin itselleni. Olen jo kerran päässyt mainitsemaan muuttofrekvenssistäni ja saaga saa nyt jatkoa. Onneksi nämä kaupunginrajojen sisäpuolella tapahtuvat pyrähdykset ovat sarjassaan suht iisejä verraten kolmisen vuotta sitten suorittamaani pitkänmatkan kestävyysmuuttoon Helsinki-Oulu-Sodankylä, viikonlopun aikana. Ja on sieltä pohjoisesta eteläänkin tultu, kaksi kertaa. Muistan, kuinka aivan ensimmäisen muuton kanssani hoidettuaan isä totesi, ettei yhtäkään tavaraa tarvitse elämäni aikana minun enää hankkia. Vanhempiaan pitäisi uskoa, mot. 

Koen koko muuttoprosessin ikäväksi, kuluttavaksi ja työlääksi, mutta uusi koti korvaa paljon. Tämä nimenomainen uusi osoite toteuttaa monta oispa kiva joskus -haavetta ja passaa elämäntilanteeseeni kuin Sauson Saken lammasnappahanska. Lisäksi se on erittäin, erittäin ihana.


Oikein on sillä orkidea ikkunalaudalla. Katsotaan, kuinka kauan.

Asunto on vanhan talon tapaan kaappitiloiltaan niukka. Senpä takia huomenna on luvassa torimeiningit Hietsussa. Toivottavasti ei sada.


6 kommenttia:

  1. Voi perseen perse ko en pääse tonkimaan sun kapsäkkejäsi. Varaathan mulle kaiken, mistä pidän???
    Upeelta vaikuttaa tuo uusi koti - myös ilman orkideaa.

    VastaaPoista
  2. Mahdollisesti yksi SJ Kosken vanha kietaisumallinen neulepaita. Samaa sarjaa kuin ne paidat, jotka on auki selästä. Meillä oli kaikilla ne, muistaks? Jäänyt mulla pitämättä, kun loppuu just pahimmoilleen keskivartalotynnyrin kohdalle.

    VastaaPoista
  3. Muistan!! Mut kietaisumallit ei oo koskaan passanneet meikäläisen megalantiolle. Kiitos ajatuksesta kummiskin.

    VastaaPoista
  4. Ja mulle hei kaikki parhaat, kö! :)

    VastaaPoista
  5. Juu, hakekaa omanne pois vaan; täällä sataa aivan kaatamalla, joten siihen typisty se kirpputoripäivä. Eilen kaupungilla todistin yhden turistipariskunnan epäuskoista tepastelua Stokkan oven edessä, kun sää vaihteli minuutin sisällä syksystä kevääseen ja talven kautta takasin. Teki mieli toivottaa ne tervetulleiksi Suomeen, the weather sucks most of the time, otherwise it's just rainy. Mää oikeesti sanon!!

    Mitä sä, Upe, haluat mun ottavan mukaan? Kassi, rusettipaita, oliko muuta? Valitte mulle joku ihku vaihtari?

    VastaaPoista
  6. Emt mitä sulla on :D Kyllä mä luotan, että oot kattonu sen kasan minä mielessä :) Mulla hieman epäilyttää, löytyiskö mun menopusseista ja laatikoista mitään sun makuun tarpeeksi epäriemunkirjavaa, mutta ilman muuta katsotaan. Tai sitten saat penkoa ite, jos ja kun en saa tehtyä sille vieläkään mitään poistoliikkuja.

    VastaaPoista