torstai 26. elokuuta 2010

They shoot single people, don't they?

Vaikka syksy on vasta yhtä kuin puoli yhdeksän hämärä ja sellainen ihku valo, kun viileinä aamuina paistaa aurinko, tiedän jo odottaa, mitä tuleman pitää. Valoisan, upean kesän jälkeen. Jonkun asteen ikäkysymys taitaa olla, olen ollut huomaavinani, vähän niinku ei nykyään enää selviä yöhulinoinnistaan kirkassilmäisesti, kuten ennen, vaan vähintäänkin lievän päänsäryn kanssa.

Tulee alakulo ja ahistus.

Siksi mä ajattelinkin, että paras asuste, millä voisin nuutuvaa syysolemustani päivittää, olisi lyhyt reissu. Siis pitkä viikonloppu jonnekin kotimantereen kaupunkiin. Kööpenhaminaan, Lissaboniin, Prahaan. Budapestiin? Ajatuksissa on yhdistelmäratkaisu jonkun matkatoimiston kautta, niin pääsisi helpollakin vielä, ei tarvitsisi etsiä hotelleja tai kytätä halvimpia lentoja.

Ymmärrän kyllä, että varsinkin hotellin kannalta on huomattavasti parempi bisnes myydä kahden kuin yhden hengen huoneita, mutta korpeaa se silti, kun ei mitkään hyvältä vaikuttaneet diilit pädekään enää, kun yksin haluaisi matkustaa. En ikinä muista tätä, kun ehdin jo innostua näennäisesti edukkaasta tilaisuudesta.

No, vielä ei kuitenkaan tuntus olevan suurta hätää, kun paljain säärin tarkenee.






Kiitos kuvista, Heidi!

3 kommenttia:

  1. Kaunis.
    Mä oon monesti miettinyt, mitä se "majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa" matkatarjouksissa tarkoittaa. Onko niinkun ok olettaa, että aikuinen ihminen haluaa jonkun toisen onnettoman keskenään matkustajan kämppäkaveriksi vai häh?

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia! Ja maailman muhkein letti!

    VastaaPoista
  3. Mä katsoin Arealta noita paketteja; niissä ei edes ollut vaihtoehtoa majoittua toisen onnettoman matkustajan kanssa. Hinta pompsahti suoraan melko reilusti. Tosin mä en jakaisi hotellihuonetta tuntemattoman kanssa siitä huolimatta, mikä sen sielunstatus mahtas ollakaan.

    Hanska, kiitsa! Kerrankin niin päin, että oli vaikea valita hyvistä. Heidillä on taikanäppi. Ja joo-o, mulla voi olla letti, mutta sulla on nuttura :)

    VastaaPoista