Have we met?

Sain Katjalta haasteen, seittemän faktaa minusta. Katja toteutti omansa tyylipuhtaan pilkuntarkkaan ja toisin kuin hän vain yhdessä kohdassaan, mä ulkoistan todistustaakan kokonaan. Tällä mennään, mun sanalla.

1) Olen erittäin herkkä ottamaan asiat itseeni. Jos saan huonoa palautetta, oli syytä eli ei, otan sen todella sydämeeni tutkiskeltavaksi. Tämä luonteenpiirre mahdollistaa sen, että minua on lapsellisen helppo loukata. Onneksi mulla on tässäkin suhteessa kultakalan muisti.

2) Olen patalaiska tekemään ruokaa, mutta kun sille touhulle antaudun, saatan venyä hämmästyttäviin sankartekoihin. Yleensä siihen vaaditaan jokin muu kuin arkidinneritilanne, esimerkiksi syntymäpäivät tai brunssit.

3) Kotifilosofiaani kuuluu siisteys, puhtaus, harmonia, raikkaus ja järjestelmällisyys. Tästä huolimatta kotini on aina sotkuinen hiukan boheemi ja kulutan päivästä paljon aikaa etsimällä hukkaanjoutuneita avaimia, puhelinta, hiusharjaa, takkia, kirjaa, laukkua. Harrastan viime hetken pikasiivouksia tai keskenjääviä suuroperaatioita. Jälkimmäinen on syy, edellinen seuraus, ja tämä kuvio on saanut monet ystäväni uskomaan, että mulla on aina supersiisti koti. Mitäpä tuota korjailemaan. Tykkään rymsteerata paljon ja usein, mutta voi, kunpa joku joskus siivoaisi!

4) Mun unelma-ammatti on/oli arkkitehti. Jos elämä ois elokuvaa ja minä sen päätähti, olisin aina 25-vuotias ja asuisin ullakkohuoneessa Pariisissa. Kulkisin kaupungilla silkkimekoissa ja tennareissa skissiputki kainalossa. Piirtelisin vanhassa tehdashallissa, jossa mulla olis valkoiset, virtaviivaiset ja viiltävän modernit kalusteet, mutta tavarapinoja lattioilla ja persialainen matto. Unelma on unelmaa. Ja kaupunkirakkaus ikuista.

5) Olen levoton, taipuvainen alakuloon ja pelkään aina pahinta, mutta silti myöskin estoton, ronskipuheinen ja nauran paljon, suu auki kovaan ääneen. Tässäpä yhdistelmä, jolla vielä vajaa sata vuotta sitten olis saanut elinkautistuomion hysteerikkona. Eikä se kaukana ole edelleenkään.

6) Olen uskomattoman, auttamattoman perso makealle. Vielä en ole sellaiseen jauho-rasva-sokeri -yhdistelmään törmännyt, mistä en olisi pitänyt. Vaikka on niitä paljon kokeiltu, voi taivaan päivää. Suurimman vaikutuksen tehneen leivosherkun söin vasemman rannan kahvilassa, jääkiekon kokoisen ja näköisen suklaalätkän. Sen sisältä, kun sitä haarukalla painalsi, valui tummaa, paksua, lämmintä suklaamassaa, mikä sai ensimmäisen matkaseuralaisen tuhahtamaan, toisen värähtämään puistatuksesta. "Meinaatko oikeesti syödä ton?" Todellakin meinaan, aivan varmasti. Kotisuosikkini kautta aikojen on marjarahkapiirakka ja tänhetkinen sesonkinamiykkönen ranskalainen omenapiiras tarte tatin. Voisin viettää päiväni leivoskahveilla istuksien ilman pienintäkään huolta pitkästymisestä tai halua tehdä yhtikäs mitään, jos ei tosiaan olisi pakko.

Edit 18.9. Eeva muotoilee mun ajatuksen niin paljon kauniimmin. Extrafakta minusta: en ihan hirveästi kadehdi muiden ominaisuuksia, mutta joskus tuntuu, että oispa kiva, jos itsekin osaisin. Tässä tapauksessa käsitellä sanaa lähellekään niinkuin Eeva.

7) Mä olen todennäköisesti mummoiässä se tyyppi, joka juttelee kaikille ratikkapysäkeillä ja kyselee nuorisolta kuulumisia. Vein viikonloppuna alakerran kaupan "pojille" palaset brunssileipomuksiani ja siitä on enää tuohon edellämainittuun toimintaan hyvin, hyvin lyhyt hyppy.

Sellaista. On näitä blogeissa vilahdellut silloin tällöin, mutta koska olen ahne, kiinnostunut ja utelias, haastan kaikki bloggaavat lukijani, erityisesti Tubbsin, jonka velvoitan kirjoittamaan seitsemäntoista faktaa. Noni!