It cost like nothing, it's priceless

Tykkään pitää tyylini yksinkertaisena, eleettömänä ja suoraviivaisena. Siihen eivät oikein korut kuulu, vaikka muiden päällä kilisevistä esineläjistä ja suurista yksittäisistä huomiopisteistä pidänkin. En osaa kantaa niitä itse. Tulen helposti liian tietoiseksi koristeista ja näprään niitä sitten, asettelen ja otan pois, laitan taas takaisin. Hukkaan.

Muutama uskottu show stopper mulla, kuten nyt jengillä yleensä, kuitenkin on, joista yksi on kaulassa aina. Koru on pieni, vaatimaton hopealätkä ohuessa ketjussa. Se herättää keskustelua, kuka ikinä sen huomaakaan, ja kommentit ovat joskus hilpeää kuunneltavaa. Se tuli mua vastaan jossain El Gòticin sivukujalla erään pitkällisen, Cavalla huuhdellun ja syvissä vesissä uineen keskustelun päätteeksi. Rakas ihminen antoi sen käteen ja kehotti katsomaan peiliin.

Vähän niinku muistutukseksi siitä, kuka tätä henkilökohtaista sirkusta oikein johtaakaan.