Paitsi tällä kertaa. Minut kutsuttiin mahdollisesti omien tekojeni kautta ystävän kotiin. Ihanaan, pieneen tyyppitalokotiin, jossa asuu ihania pieniä ja suuria ihmisiä. Hämeenlinnaan vielä, pois tän kaupungin kollektiivisesta (ja joillakin päättymättömästä) hurlumheistä. Kun hyppäsin junasta laiturille, asemarakennuksen edessä mies huusi suoralla torvella: "Tervetuloa maalle!"
Ja olihan vappu. Hyvä, erittäin hyvä sarja hetkiä. Olen saanut viettää aikaani mahtavassa, harvinaisessa seurassa, syönyt hyvin, saunonut, juonut kahvia torilla, tuntenut lasten vappupalloilon. Olen saanut maata sohvalla, pelata Wiitä ja syödä lisää munkkeja. Olen saanut haravoida, leikata orapihlaja-aitaa ja kaivella lehtikasoista kotiloita. Ja nauraa, enemmän kuin aikohin yhteensä.
Onnellisuus on ihmeellinen asia. Kun sitä on tarpeeksi, kivestäkin tulee sydän. Näin mä tämän tulkitsen.
Mä jo laitoin rakkauskommentin, mutta ei näy täällä :(
VastaaPoistaOli siinä, että oot kyllä tyttöjen tukkajumala ja kotiloiden karu kauhu! Kiitos laatuseurasta, sitä lisää jo tiistaina!
Mäkin haluan muuttaa maalle, ikuiseen kotilojahtiin ja sunnuntaihin. Tahon! Turha väittää mitään mistään lumitöistä, jos se kasikymppinen ("oikeasti, mä en tajua näitä numeroita, ei Marikki oo kahdeksaakymmentä!") mummokin selviää kerta. Niin kerta.
VastaaPoista